Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue hallitsi arvokilpailukaukaloissa vuosina 1994 ja 1995, jolloin Leijonat saavutti värisuoran: olympiapronssia Lillehammerissa, MM-hopeaa Milanossa ja MM-kultaa Tukholmassa.
– Olen edelleen sitä mieltä, että meillä pitäisi olla kolme kultaa siltä ajalta, maajoukkueen pitkäaikainen tehohyökkääjä Mika Nieminen täräytti STT:lle.
Kultaleijonat kokoontuivat maanantaina Tukholmassa Suomen ensimmäisen miesten maailmanmestaruuden 30-vuotisjuhliin, joissa ex-pelaajilla oli aikaa muistella menneitä.
Niemisen lausahdus saa tukea monilta.
– Lillehammerissa pelasimme loistavasti. Milanon kisoissa pelasimme maailman parasta jääkiekkoa, ykkössentteri Saku Koivu paalutti.
Keskushyökkääjävirtuoosi Raimo Helminen on samoilla linjoilla.
– Pelasimme jo aiemmin paremmin, mutta olimme henkisesti ja fyysisesti vahvoja Tukholmassa.
Pääkoppaan iskostettu
Ruotsalaisvalmentaja Curt Lindström otti Leijonat hyppysiinsä vuonna 1993 Pentti Matikaisen jälkeen. Matikaisen aikana Suomi oli saavuttanut ensimmäiset miesten arvokisamitalinsa, kun Calgaryn olympiahopean 1988 jatkoksi Suomi saavutti Kanada-cupin pronssin 1991 ja MM-hopean 1992.
Lindström ja apuvalmentaja Hannu Aravirta loivat Leijoniin ilmapiirin, joka poikkesi aiemmista.
– Aloitin maajoukkueessa 1987 MM-kilpailuissa Wienissä. Ei silloin uskallettu puhua menestyksestä vaan lähdettiin katsomaan viidensiä ja kuudensia sijoja, palasi maalivahti Jarmo Myllys Matikaista edeltäneen Rauno Korven aikaan.
– "Curre" toi joukkueeseen henkistä vahvuutta. Uskalsimme puhua, että meillä on mahdollisuus saavuttaa mitali.
Koivu on samaa mieltä.
– "Curre" toi "Aran" kanssa valmennustyylin, jossa mentiin mahdollisuuksien kautta ja korostettiin vahvuuksia.
Lillehammerissa Suomi hävisi vain yhden erän. Hyytyminen välierässä Kanadaa vastaan maksoi finaalipaikan. Keväällä MM-kilpailuissa Suomi hävisi vain finaalin rangaistuslaukauskilpailun Kanadalle.
– Milanon jälkeen kesäkuussa maajoukkue oli koolla Vierumäellä. Tähtäin oli heti maailmanmestaruudessa Tukholmassa. Pääkoppaan oli iskostettu, että ei kelpaa mikään muu kuin maailmanmestaruus, Myllys avasi.
Samat puujalat
Pelaajat ovat yksimielisiä siitä, että joukkuehenki ja ryhmän tiiviys olivat yksi vahvuuksista Lindströmin kahden ensimmäisen kauden aikana. Yhteishenki välittyy 30 vuotta myöhemmin, kun kuuntelee maailmanmestareiden tarinointia.
– Lempinimet tulevat heti mieleen, ja jokaisesta on joku muisto, kun kohtaamme ketjukavereita ja kämppiksiä, hyökkääjä Sami Kapanen kertoi.
– Sami on oikeassa. Nämä palautuvat mieleen. Pitkältä ajalta olevia treenimuistoja tulee. Jo eilen (sunnuntaina) puitiin Milanoa. Onneksi ei puhuta vielä pelkästään sairauksista ja krempoista, Nieminen naurahti.
– Samat vanhat ja huonot jutut tulevat esiin. Ikää on tullut, mutta persoonallisuudet ovat siellä. "Essi" (Esa Keskinen) kertoo samoja puujalkajuttuja kuin silloinkin, Koivu säesti.
Talvipäivä keskellä kevättä
Tukholmassa tie ei ollut aluksi kultainen. Suomi hävisi avausottelun Tshekille 0–3.
– Ei minulla tullut mieleen epäuskoa. Jos olisimme hävinneet Ruotsille alkusarjan toisen ottelun, tilanne olisi voinut olla toinen. Uskoimme hommaamme, Nieminen alleviivasi.
Koivu oli mietteliäs.
– Tuntui, että miten käykään? Vähän kompuroiden nousimme ja paransimme loppua kohti.
Ruotsi-voiton myötä alkusarja kääntyi oikeaan suuntaan.
– Yhden legendaarisen valmentajan ja pelaajan mukaan, win the right games, Nieminen viittasi Juhani Tammiseen.
Oikeiden pelien voittamista Leijonat alleviivasi nimenomaan Tammisen joukkuetta vastaan, kun Suomi murjoi Ranskan puolivälierissä 5–0. Välierässä Tshekki jäi jyrän alle 3–0.
Lindström oli mestari viemään pelaajien ajatukset pois kaukalosta. Kisareissuihin mahtui erilaista oheisohjelmaa, esimerkiksi purjehdusta ja ratsastusta. Kevään 1995 purjehdusreissu jäi monien mieleen.
– Täällä tuli räntää, ja oli kylmä tuuli. Sattui kevyt talvipäivä kevään keskelle. Kylmä oli kuin missä, Helminen puhalteli.
– "Curre" teki joka kisoihin jotain erilaista. Hänellä oli selkeä idea.
Koettelemusten kautta
Yhteiset kokemukset huipentuivat Globenissa toukokuussa 1995. Suomi kukisti MM-finaalissa Ruotsin 4–1.
– Koettelemusten kautta kulta tuli. Vähitellen kävi tuurikin oikeissa kohti. Mutta se ei ole tuuria, että kolmet kisat olimme paras joukkue. Ja saimme yhden kultamitalin, Nieminen ihmetteli.
– Toki jos häviät yhden erän. Ei voi mitään, hän palasi Lillehammerin tunnelmiin.
Milanossa Nieminen oli antisankari, kun hän epäonnistui kahdesti rangaistuslaukauskilpailussa. Kanadan 1–1-tasoitus varsinaisen peliajan lopussa kaivelee sekin.
– Kanadan maali tuli selkeän jäähyn kautta. Ei vihelletty, hän palasi tilanteeseen, jossa Rod Brind'Amour kaatoi Jari Kurrin, eikä saanut jäähyä.
Karvaat kokemukset kasvattivat.
– Ei pelattu finaalissa Tukholmassa lähelläkään parasta peliämme, mutta voitimme. Jouduimme vääntämään, Helminen kuvaili.
Päätepiste Tukholmassa
Leijonat huipensi värisuoransa. Samalla päättyi Lindströmin menestysjakso.
– Se oli tiivis ja menestyksekäs matka. Voitimme pelejä koko ajan ja pelasimme hyvää jääkiekkoa. Hienoa oli olla mukana, Helminen kiteytti.
Maanantaina lähes koko kultajoukkue kokoontui Tukholmaan seuraamaan MM-alkusarjan Suomi–Ruotsi-ottelua.
– Muistot ja tunteet palaavat mieleen. Herkistyminen on liian voimakas sana, mutta tunnepitoisia nämä kokoontumiset ovat vuosien saatossa olleet, Koivu kertoi.
– Joukkue oli oikeastaan kaksi vuotta yhdessä ja ehti muodostaa melko syviä ihmissuhteita.
Värisuoran jälkeen joukkue hajosi, eivätkä Lindströmin kolmet seuraavat arvokilpailut tuoneet yhtään mitalia.
– En usko, että maha oli täynnä. Tukholman jälkeen osa lopetti, osa lähti NHL:ään, ja tapahtui iso muutos, Koivu pohdiskeli.
Koivu oli yksi NHL:ään lähteneistä. Maajoukkueeseen hän ja moni muu pääsivät enää satunnaisesti.
– Se oli iso muutos. Ydin oli mukana kaksi vuotta, ja se oli meidän vahvuutemme. Tukholma oli päätepiste kahden vuoden matkalle.