Vanhemmalle ikäpolvelle on lapsesta saakka opetettu, että leipä tulee rehellistä työtä tekemällä. Silloin työllä tarkoitetiin ”oikeita töitä” kuten maanviljelyä, metsätöitä, tehdastöitä, talojen rakentamista, koneen korjausta. Erityisesti arvostettiin oppineita, kuten insinöörejä, opettajia, lääkäreitä, apteekkaria, yritysjohtajaa ja pappia.
Nuoresta saakka piti osallistua talon töihin, kuten heinätöihin, perunan nostoon ja lehmien paimentamiseen. Juhannusrahat tienattiin keräämällä rissapajuja.
Aikanaan kukin valitsi oman ammattialansa. Valintaperusteena oli lähinnä työn ja toimeentulon mahdollisuudet. Koulut käytiin nopeasti ja sen jälkeen edessä oli viidenkymmenen vuoden työura.
Rakennettiin talot, tehtiin lapset ja maksettiin näiden opinnot. Ei paljoa valitettu yhteiskunnan epäkohdista, ei uuvuttu ja työ oli parasta terapiaa. Elettiin vaatimattomasti ja oltiin tyytyväisiä. Velat maksettiin ja samalla yhteiskunta kehittyi ja vaurastui.
Nyt kun avaa radion tai television, ohjelmaa tulee kymmeniltä kanavilta ympäri vuorokauden. Pääteemoja ovat ns. hömppäviihde, yhteiskunnan olemattomat epäkohdat, ihmisten tyytymättömyys ja uupuminen työssä ja opiskelussa. Ihannoidaan liikaa elämyksiä ja vältellään työtä.
On tullut uusia suosikkisanoja, joita ennen ei juuri tunnettu.
Modernin ihmisen ”juttuja” ovat esimerkiksi biletys, biisit, bändit, räppi, leffat, broggis, fanitus, sosiaalinen media, iPad, YouTube, tik-tok, pössyttely ja pilvi, uupuminen, terapia, syrjäytyminen ja mitä niitä nyt onkaan.
Kieli on muuttumassa stadin murteeksi, jossa sana kiekaistaan, sen viimeiset vokaalit venytetään ja joka toinen sana on englantia. Maalaismiehen korvaan se ei kuulosta suomen kieleltä.
Kiinnostuksen aiheet ja uutiset ovat totaalisesti muuttuneet. Perinteiset ”oikeat työt” eivät enää ole kenenkään juttu, nyt puhutaan ”luovasta työstä”. Mitä se sitten tarkoittaakin, tuskin siinä talikkoa kuitenkaan käytetään. Valitettavasti realiteetit on usein korvattu unelmilla.
Opiskelualat valitaan epärealististen unelmien perusteella sellaisilta humanistisilta aloita, joilla ei ole töitä. Vähemmän trendikkäitä töitä ei kukaan halua tehdä, näihin töihin tarvitaan maahanmuuttajia. Ihmisistä on tullut mukavuudenhaluisia, oman hyvinvoinnin eteen ei enää tehdä riittävästi työtä ja kaikki hyvä vaaditaan yhteiskunnalta ja työnantajilta.
Syyttömiä emme ole myöskään me vanhemmat. Olemme hemmotelleet ja petanneet jälkikasvullemme kaiken valmiiksi ja tien liian sileäksi.
Kun kiinnostus on toisaalla kuin opiskelussa tai työssä, opiskeluajat pidentyvät, oppimistulokset heikentyvät ja fyysinen kunto laskee. Vapaa-aika lisääntyy ja työhön käytetty aika vähenee. Kaikesta huolimatta vaaditaan entistä parempaa elintasoa ja parempia palveluita. Tilannetta voisi kuvata vanhalla viisaudella ”Sinä herra, minä herra, mutta kuka sen kontin kantaa”.
Tämä yhtälö ei toimi. Liian hyvä elintaso ja kaiken kattavan hyvinvointivaltion seuraus ovat laiskat, saamattomat kansalaiset. Ennen pitkää elintaso ja hyvinvointi lähtevät laskuun. Historiassa ovat ennenkin kehittyneet yhteiskunnat taantuneet.
Oliko ennen kaikki paremmin? On selvää, että kehitys on tuonut valtavan määrän elämää helpottavia keksintöjä ja uudistuksia. Monien mielestä tapahtunut kehitys on ollut myönteinen.
Vanhaan aikaan ei tietenkään kannata palata. Kehityksellä näyttää kuitenkin olevan myös haittapuolensa. Ihmisten muuttuminen on johtanut kaupungistumiseen, ympäristöongelmiin ja moniin muihin haitallisiin lieveilmiöihin.
Olemmeko me ”boomerit” väärässä, kun olemme kehityksestä ja sen vauhdista huolissamme?
Juhani Viitala
Kauhava