Taas kertaalleen Sylyvi ja Tenho oli ajautunu maalimanlaajuusehen selekkauksehen. Ne oli katkaassu kaikki riplomaattiset suhtehensa ja joivat aamukahavinki eri aikoohin. Näin oli jatkunu jo usiamman päivän, niinnotta kysees alako olla jäätyny konhvlikti.
Rakeria uhkas laajentua jo lähimaastohonki, ku Tenho kysääsi, notten viittisi kosaasta Sylyviä ja pelastaa sen vanhuuren päiviä. Vaihroon het puheenaihesta ja annoon ymmärtää, notta niiren tarttis ny löytää joku riplomaatti liännyttämähän, ennenku rupiaavat käyttämähän joukkotuhoaseeta.
Ruvettihin het kuuklaamahan ja kattelemahan netistä sopivaa sovittelijapalavelua. Ensi miätittihin Ahtisaaren virmaa, mutta soon tottunu piänempihin sotihin.
Viimmeen löyty uurenkarhiat nettisivut, joiren otsikkona oli: Mököttämiskonsultti. Ilahruumma kumpiki, ku sitä hommaa tuloo joka tapaukses tehtyä, nii eikö sen voisi saman tiän suarittaa oikiaoppisesti ja tehokkaasti. Niinnotta kaikilla olis reiruun paha miäli.
Soitimma numerohon, ja siälä vastas matalalla äänellä joku, notta ”hymh”.
– Onko tämä mököttämiskonsultti? Tenho huuti luurihin.
Toisesta päästä kuulu raskas huakaasu. Sitte hilijaasuus.
– Kyllä tämä taitaa olla oikeen kovemman luakan ammattilaanen, sano Tenho luurin ohitte. – Se vaan hymähtelöö ja huakaaloo, niinku mököttäes kuuluuki.
– Olis koulutustarvesta täälä! Tenho jatkoo. – Tunnutta olevan ammattilaanen. Koskahan kerkiääsittä tänne meirän kylälle?
– ”Huoh!” kuulu toisesta päästä. Sitte alako taukomusiikki.
Tenho katkaasi yhteyren, ja soviimma, notta kokeellahan huamenna uurestansa. Olimma innoossamma, ku vihiroonki saarahan kunnon neuvoja mököttämisehen. Johan alakaa lähimmääset toimimahan niinku pitääki.
– Sillei oo puhelin enää päällä, ilimootti Tenho seuraavana päivänä. – Oon aamusta asti yrittäny soittaa.
– Kyllä täytyy sanua, notta ammattilaanen on, totesin. – Ny rupiaa kaikkia, jokka soittaa sille, hualestuttamahan, onko sille tapahtunu jotaki. Luultavasti se vaan kuhujottaa kömmelissänsä ja kurijaa on.
– Mutta ei tälläänen viälä Sylyvihin tepsiisi, Tenho ilimootti. – Arvaa, onko näitä konstia jo käytetty pualin ja toisin.
– Mutta sittenhän tootta ammattilaasia, eikä täs mitää konsulttia tarvita, huamautin. – Homma sujuu, mutta ny pitääs kiinnittää huamiota onnistuneesehen lopettamisehen. Niijjotta molemmilla olis sellaanen olo, notta sai oman tahtonsa läpitte.
– Eihän sellaanen onnistu, Tenho teilas. – Miten me kumpiki voiraan olla oikias, jos Sylyvi sano yks ja minä kaks.
Yritin selevittää, mitä yks ja mitä kaks, mutta Tenho ei enää muistanu.
– Jotaki tärkiää se oli, Tenho arveli. – Ei varmahan yhteeselo voi jatkua, jonsei asiaa saara seleväksi.
Rupes jo miätityttämähän koko touhu niin palijo, jotta menin Sylyviltä kysymähän, mistä niiren riita juantaa alakunsa. Ei sekää muistanu. Sano vaan, notta se ei naapuriille kuulu.
Oliskohan silloon viimmeestään aika lopettaa mökötys, ku ei enää muista, mistä se lähti. Taikka jos muistaaki, vois yrittää nopiaa unohtaa.
Arto Juurakko
Kirjoittaja on Mänttä-Vilppulan kulttuurijohtaja ja alavutelaislähtöinen kirjailija.