Asioilla on monta puolta ja välillä totuuden löytäminen niiden keskeltä on haasteellista. Siitä konkreettinen esimerkki on tämän lehden pääjutun aiheena oleva Kyrkösjärven ulkoilureitin maankäyttöriita.
Asia on ollut esillä jo pidemmän aikaa ja siitä on heitelty näkemyksiä ja tutkintapyyntöjä puoleen jos toiseen. Muutaman kymmenen metrin matka halkaisee nyt Kyrkösjärven kierroksen, koska maanomistaja kielsi metsäalueensa käytön ja sulki sen esteillä. Viime viikolla Epari sai vinkin, että esteiden päälle olisi levitetty jäteöljyä. Maanomistaja itse vannoo aineen olevan tervaa. Väylän sulkeminen on saanut ihmiset kiertämään esteitä ja tämä on taas tehnyt maastoon uusia painaumia ja polkuja. Ihmiset eivät kunnioita toivetta, koska monenlaisilla barrikadeilla; risukasoilla, betonirenkailla, puilla ja kivillä suljettu reitti tuntuu monista pelkältä ilkeilyltä. Reitin lisäksi risuja ja esteitä löytyy joka puolelta maanomistajan metsiä, jotka ovat maastossa liikkuvien haittana. Maanomistaja itse sanoo, ettei halua aiheuttaa haittaa. Hän vain haluaa omaisuuttaan kunnioitettavan.
Maanomistajan mielipide on vahva. Hänestä luonnossa liikkujat ja kaupunki ovat tehneet tuhoa hänen maillaan katkomalla oksia, puita ja tekemällä uusia reittejä. Toisen metsästä ei saa kaataa puita, ei edes joulukuusta. Eikä maastoa saa muokata. Maanomistaja myös muistuttaa, että metsä on tulonlähde, eikä vain yhteinen alue, jossa saa leikkiä niin kuin haluaa.
Jokamiehenoikeudet meillä Suomessa kuitenkin ovat. Niitäkään ei saa rajoittaa. Ne sallivat metsässä liikkumisen jalan, hiihtämällä, hevosella tai polkupyörällä. Tuo liikkuminen ei saa aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa. Kuka määrittää, mikä tuo vähäistä suurempi haitta on? Metsänomistaja vai sen käyttäjä? Vastakkain ovat yksilön jokamiehenoikeudet sekä maankäyttäjän oikeudet. Kumpi on oikeassa?
Kyrkösjärven ulkoilualueen virallinen reitti on nyt muutettu erimielisyyksien takia kulkemaan Itäisen ohikulkutien kautta. Reitin pituus nousi 15,6 kilometristä 18,7 kilometriin. Reitin pituus ei moniakaan kismitä, vaan poikkeaminen metsäreitiltä maantien reunaan. Ärsyyntymistä aiheuttaa myös asian turhuus.
Asia olisi jo sovittu, jos maanomistajalle olisi maksettu häntä miellyttävä summa. On kuitenkin selvä asia, ettei yhdelle voi mukisematta maksaa sellaisesta, mistä muille maanomistajille ei makseta. Ulkoilureitit kuitenkin kulkevat useamman maanomistajan mailla. Oma kysymyksensä on lisäksi se, miksi ulkoilureitistön rakentamiseen on alunperinkään lähdetty, jos maankäyttöön liittyvät asiat ovat epäselvät? Tai miksei käytöstä ole heti tehty kirjallisia sopimuksia? Mutta tämä on jälkiviisautta.
Kaikkia osapuolia kuunneltuamme on selvää, että sekä Seinäjoen että Ilmajoen päättäjät haluavat sopua. Myös Eparille haastattelun antanut metsänomistaja toivoo samaa. Näistä lähtökohdista on toivottavasti hyvä lähteä eteenpäin. Tämän kaltaisella riidalla voi olla pahimmassa tapauksessa surkeat seuraukset.
Tähän asti riita ei ole tuottanut muuta kuin pahaa mieltä, turhaa työtä ja rahan menoa. Suurin kärsijä lienee ihan tavallinen kaupunkilainen. Ulkoilija, joka ei halua vahingoittaa kenenkään metsäpalstoja. Hän vain haluaa nauttia rauhassa luonnosta. Voittajaksi tämän kaltaisissa riidoissa sen sijaan pääsevät yleensä vain palkkaansa nostavat asianajajat.
Laura Syväoja
päätoimittaja