Kevään lämminhenkisin juhla – äitienpäivä, juhlittiin viikonloppuna. Muistelin aikaa, kun omat lapset olivat pieniä. Voi sitä kuiskimista makuuhuoneen oven takana, jonkun jo kääntäessä oven kahvaa tullakseen makkariin. ”Ei vielä”, kuulin mieheni paimentavan katrastaan ja kahvinkeittimen rohinan tuoreen kahvin merkiksi. Kun viimein isä antoi luvan avata oven, koko nelikko ryntäsi ovesta ja hyppäsi sängylle kilpaillen, kenen korttia tai käsityötä katsottaisiin ensin.
Mikä unohtui? kysyi isä, jolloin ”paljon onnea vaan” kajahti neliäänisesti ja polkan tahtiin alta pois. Tärkeää oli kuulla, kuinka hieno se omin käsin tehty kortti tai taideteos äidin mielestä onkaan.
Koko äitienpäivän alusviikko oli jännää, kun minulta arvuuteltiin, millaisen yllätyksen tuleekaan saamaan. Oli aivan pakko kääntää huomio johonkin muuhun, ettei yllätys paljastuisi ennen h-hetkeä.
Oma äitini kertoi minun ja veljeni olleen aivan samanlaisia lapsina.
Lapsuuteni maisemissa Kauhavalla elämä oli 60–70-luvuilla työteliästä ja käsipelillä tehtiinkin paljon. Sodan päättyminen ja -arvet olivat tuoreessa muistissa ja elämä oli nykyihmisen mittapuulla yksinkertaista.
Televisiossa oli kaksi kanavaa ja muistan, kun isä kantoi tuvan nurkkaan väritelevision ja pian nähtiin kolmaskin kanava. Antennia kiikutettiin milloin mihinkin ja lopulta se saatiin talon katolle tangon päähän kiinni. Yksi käänteli antennia katolla oikeaan asentoon ja alhaalla huudettiin kuorossa ”näkyy”.
Puhelimeen vastattiin sukunimellä ja kampea käännettiin, jos piti soittaa jollekin. Jos puhelimeen ei vastattu, kyse ei ollut ”ignooraamisesta”, vaan henkilö, jota tavoitettiin, ei ollut puhelimen vieressä.
Maatalossa ruuasta ei ollut pulaa. Maito, liha ja perunat tuotettiin itse. Oli kanojakin hetken.
Omasta tuotannosta huolimatta, kaupassakin käytiin. Kotini lähellä, kolmen kilometrin säteellä, oli viisi kauppaa, joista muistan käyneeni ainakin neljässä. Miten juhlallista olikaan ostaa makkaraa siivutettuna. Kauppakassi pyörän jopparilla tai sarvessa polkaisin kotiin.
Yksikään noista kaupoista ei ole ollut toiminnassa tällä vuosituhannella.
Viime aikoina on otsikoitu jauhelihan saatavuusongelmista, joita keskusliikkeet SOK ja Kesko ovat selittäneet kasvaneella kysynnällä ja lihantuotannon ongelmilla.
Jos naudanlihan tuottajahinta Suomessa helmikuun lopussa oli 2,77 euroa kilolta, EU:n keskiarvon ollessa samaan ajankohtaan 4,39 euroa kilolta, voidaan todeta meillä olevan isosti vikaa hinnoittelussa.
Suomalaista, puhdasta ruokaa arvostetaan aina juhlapuheissa, mutta tuottajan perheineen pitäisi pystyä elämään sillä palkalla mitä työstään saa.
Usein maito- tai lihatila on sukutila, joka on ollut tuotannossa mukana monien sukupolvien ajan. Siitä syystä periksi antaminen on vaikeaa ja saatetaan kituuttaa vuosia kannattavuuden rajamailla tai jopa tappiolla.
Viikolla keskustelimme salissa suurpetojen kannanhoidollisesta metsästämisestä. Suurpedoista susi sai eniten huomiota, vaikka myös karhun ja ilveksen kannat ovat huomattavasti kasvaneet.
Syyskauden alussa hallitus tuo eduskunnalle tarvittavat muutokset, jotta liitesiirron myötä sudenmetsästyksessä siirrytään poikkeusluvista pyyntilupiin.
Tämä on ollut Suomen tavoite, joka tulee muuttamaan susipolitiikkaa radikaalisti kuten pitääkin.
Anne Rintamäki
PS:n kansanedustaja Vaasasta