Kriittinen puhelinsoitto yllätti torstaina: – Meinasin soittaa jo eilen, mutta olin niin pahalla päällä, että ajattelin nukkua yön yli, eräs vaasalaislukija sanoi. Hän oli tuohtunut keskiviikkoisen Kalaranta-artikkelin kommentista.
Kritiikki oli yön aika muotoutunut hyvin rakentavaksi, eikä se silti menettänyt teräänsä. Saimme aikaan hyvän ja vuorovaikutteisen keskustelun.
Pääministeri Juha Sipilällä (kesk.) olisi opittavaa. Seitsemäntoista sähköpostiviestiä päivin ja öin pääministeriltä ei kuulu harkittuun viestintään. Sipilän sähköpostiviestirumba Yleisradion toimittajalle osoittaa harkinnan pettäneen. Olisi kannattanut nukkua yön yli.
Kansan Uutiset ja Yle kertoivat Sipilän lähisukulaisten omistaman yrityksen saaneen ison sopimuksen Terrafamelta, Talvivaaran nikkelikaivosta pyörittävältä valtionyhtiöltä. Valtio myönsi juuri 100 miljoonaa euroa uutta rahaa kaivokselle.
Sipilän olisi kannattanut pitäytyä siinä, että eduskunnan oikeusasiamies selvittäköön mahdollisen jääviyden.
Sipilän reagointeja olennaisempaa jutussa on kuitenkin Ylen johdon linjaus, että Sipilän jääviyttä ei saisi enää jutuissa käsitellä. Tekeillä olleita juttuja laitettiin hyllylle. Päätoimittaja Atte Jääskeläinen puolusti päätöstä sillä, että vyyhti Talvivaarasta haluttiin asettaa mittasuhteisiinsa.
Asioiden mittasuhteiden punninta kuuluu päätoimittajan velvollisuuksiin. Joskus uutinen alkaa elää omaa elämäänsä, tilanne lähtee käsistä ja suhteellisuus katoaa. Silloin pitää puhaltaa pilliin ja myöntää virheet.
Mutta jos faktat ovat kunnossa ja päätoimittaja todella taipuu ulkoisen painostuksen edessä, hän menettää uskottavuutensa. Sitä on vaikea palauttaa.
Suomessa, maailman sananvapauden kärkimaassa, median riippumattomuus on lähes pyhä arvo. Se on keskeinen osa demokratiaamme.
Keskustalaisen pääministerin mittelö julkisuuden kanssa tuntuu tutulta. Kyhjötin itse 2009 toimittajana lokakuisessa vesisateessa Matti Vanhasen portilla, kun Rakennusmaailma-lehti etsi hänen asunnostaan tuppeensahattuja lankkuja.
Ylen TV2:n Silminnäkijä-ohjelma väitti, että Vanhanen sai rakennustarpeita rakennusliikkeeltä, joka teki kerrostaloja keskustaa lähellä olevalle Nuorisosäätiölle. Juttu jäi vaille pohjaa, eikä tuppeensahattuja lautoja löytynyt.
Vanhanen läksytti mediaa suorassa lähetyksessä. Myöhemmässä talokatselmuksessa hän ei puhunut mitään, mutta vilkutti sentään mustan auton takapenkiltä mäkeä alas lipuessaan.
Verrattuna vaikkapa Britannian kipeästi purevaan mediaan Suomen tiedotusvälineet suhtautuvat vallanpitäjiin varsin kunnioittavasti ja jopa kiltisti. Poliitikoiden ja muiden valtaa pitävien purkautuminen median toiminnasta on silti tuttua nähtävää ja kuultavaa. Se on pelin henki länsimaisessa demokratiassa.
Jännitteen pitää säilyä, sillä muuten vallanpitäjillä ei olisi valvojia. Silloin ei puhuttaisi läntisestä demokratiasta, vaan itäisemmästä hallintomallista. Neuvostoliiton tyranni Stalin oli sitä mieltä, että pahinta myrkkyä diktatuurille ovat uteliaat kansalaiset.
Eläköön siis hankalat kysymykset ja pohjaton uteliaisuus!
TONI VILJANMAA