Voi jospa saisin euron jokaisesta tänä kevään ja kesän aikana automatkalla lausumastani "idiootista". Olisi jo melkein uuden auton käsiraha taskussa.
Ymmärrän toki sen vauhdin huuman. Sulat tiet houkuttelevat ajelulle.
Roadtripit kuuluvat kesään. Suomalaiset ottavat mielellään asuntoauton, moottoripyörän tai henkilöauton alleen ja päristelevät lomalle.
Se näkyy maanteillä, jossa pitkät autoletkat seuraavat edellä kulkevaa loma-autoilijaa. Se jolla ei ole kiire, saa nopeasti tuntea perässä ajavan painostuksen, kun turvaväliä jätetään vain muutama metri.
No eipä siinä, kyllähän satasen alueella halutaan sitä satasta ajaa. Hermoon ottaa, jos kahdeksaakymppiä ajelevan ohi ei pääse. Lupa kun olisi ajella perille nopeammin.
Tämä aiheuttaa riskiohitteluilmiön.
Kyllä ohi saa mennä, jos edellä oleva hidastelee. Kyllä minäkin hurautan ohi sopivan paikan tullen. Mutta se sopiva paikka onkin se juju.
En voi käsittää, miten porukalla voi olla niin kiire, että lähdetään ohittelemaan vaikka vastaan on tulossa autoja jo lähellä. Ehkä väki ei tajua ottaa huomioon vastaantulevien vauhtia.
Tai sitten vain luotetaan siihen, että oma auto kiihtyy ja kyllä se vastaantulija tajuaa jarruttaa.
Ajelen viikottain Seinäjoki-Vaasa-väliä, ja joka kerta joudun todistamaan läheltä piti -ohitustilanteita.
Siihen päälle vielä ne pässit, jotka lähtevät letkan perältä ohittelemaan yksi auto kerrallaan. Pieneen väliin tungetaan eikä se ainakaan liikenteen sujuvuutta lisää.
Se kenen keulan eteen ängetään, joutuu puolestaan hidastamaan ja kaikki muut letkassa tekevät vuoroin saman.
Lopulta lähes poikkeuksetta sen hurjia ohituksia tehneen auton kanssa ollaan peräkkäin punaisissa valoissa.
Vaikka hermot ovatkin liikenteessä koetuksella ja muutamat ärräpäät tulee lausuttua, sen ei pitäisi antaa vaikuttaa omaan liikennekäyttäytymiseen.
Jos edellä ajelee auto alinoputta, kuljettajalla saattaa olla syynsä. Ehkä auton lastenistuimessa nukkuu vauva, ehkä vanhus ajelee hiljalleen ymmärtäessään sen, että oma reaktiokyky ei ole enää niin nopea.
Ohitetaan heidät sitten, kun emme aiheuta heille, itsellemme ja vastaantulijoille vaaraa.
Loppujen lopuksi, mikä liikenteessä lopulta on niin hermoja raastavaa?
Olin kerran työni puolesta kuuntelemassa seminaaria, jossa puhuttiin vanhuksista liikenteessä. Siellä eräs liikenneopettaja aluksi pyysi listaamaan, mikä liikenteessä ärsyttää.
Jokaisella oli jotain sanottavaa. Tämän jälkeen liikenneopettaja kysyi, että eikös liikenne ole kuitenkin positiivinen asia?
Mahdollisuus liikkua autolla on etuoikeus ja se helpottaa omaa elämää. Omat menot voi suunnitella omaan aikatauluun sopivaksi.
Ehkä sen on se juttu, mitä täytyisi ajatella, kun satasen alueella ajelee hitaan auton perässä eikä ohi pääse. Ei painosteta jatkuvasti kiinni toisen peräpeilissä. Sekin aiheuttaa valtavan riskin molemmille autoilijoille.
Ajatellaan, että nyt ajan tässä autoa. Tällä pääsen määränpäähäni, vaikka ehkä pari minuuttia myöhemmin. Pari minuuttia ei ole ihmishengen väärti ja kiire on oma syyni.
Voisin olla juna-aseman laiturilla odottelemassa junaa ja toivomassa, ettei se ole myöhässä.
ANNA-PIA AHOLA