Naapuri osoitti todeksi vanhan voissa paistais -pohdinnan, vaikka pitkään olemme muuta uskotelleet. Kun lukee kotoista Il-Po:a, on kysyttävä Talvisota-elokuvan mummon kysymys: ”Hyökkääkö ryssä Seinäjoelle?”
Nato-paniikki yltyy.
Koetetaan säilyttää maltti, vaikka kaakon taivas punaisena loimuaa. Ei lähes 80 vuoden aikana hankittua tasapainoasemaa ja pohjoisen vakauden lisääjää pidä hetkessä hukata. Päätoimittaja havahdutti 12.12.21 Nato-pohdinnoillaan. Hän kysyi, kuinka tärkeä Suomi lopulta on muille?
Saska Saarikoski twiittasi toista laitaa: ”Suomen kannattaa omia ratkaisujaan miettiessä muistaa, että 2,5 vuoden kuluttua Valkoisessa talossa saattaa istua herra nimeltä Donald Trump. Silloin Suomi menisi helposti vaihtorahana Suuressa Diilissä.”
Venäjällä on johtaja, joka elää omassa todellisuudessaan. Jos venäläiset hyväksyvät sodan slaavilaista veljeskansaa vastaan, mitä silloin merkitsee meidän naapuruutemme. On elätettävä toivoa, että kansa ei ole unohtanut kykyään kaataa huonoja tsaareja ja duumassa herätään seikkailupolitiikan tuhoisuuteen.
Ajan kuluessa toivo hiipuu. Samalla Suomessa kasvaa sen hyväksyminen, että meidän on taivuttava hakemaan vierasta turvaa.
Nyt on luotettava itseensä. Tähän hätään ei Natosta ole. Ukrainan sota päättyy aikanaan, väkisin tai väsyttämällä. Me syvennymme sitten harkitsemaan.
Rauhassa.
Jarmo Lintala
Seinäjoki