Nyrkkeily on vanhin laji ja sitä harrastetaan kaikkialla. Jo Homeros mainitsi nyrkkeilyn Iliaassa 3 000 vuotta sitten. Suomeen laji tuli 1900-luvun alussa. Suomen nyrkkeilyliitto perustettiin 1923, mutta tänä vuonna 100-vuotiasta lajivanhusta muistellaan melkeinpä hautajaistunnelmissa. Lajin pelastajaa tarvitaan. Karismaattinen menestyvä ammattilaistähti nostaisi lajin uuteen kukoistukseen.
Syitä lajitaantumaan on monia. Ammattilaisuuskin oli alkuvuosikymmeninä satunnaista muutamien yksilöiden puuhaa.
Karismaattinen Elis Ask loi tyhjästä varsinaisen rahasta iskemisen perustamalla 1957 ammattilaistallin, jossa kourallinen yrittäjiä treenasi samalla salilla kaikkina arkipäivinä.
Kuri vaati aamuisin kello 5 kaikilla säillä 10 kilometrin lenkin. Sitten töihin normaalisti ja kello 16.30–19.00 salilla lajitreeniä. Nukkumaan kello 21.00 vuodet ympäri. Täysraittius oli pääsyvaatimus. Kaikilla oli kunnolliset työpaikat. Tulosta tuli. Samaan aikaan oli kaksi Euroopan mestaria ja kaikki arvolistoilla.
Talliin oli tiukka seula. Amatööriansiot ja omistautuminen. Ask potkaisi ulos kultamitalisti Pentti Hämäläisen tämän luovutettua vatsakrampin takia. Pentti Rautiainen pelleili sparrissa ja lensi ulos. Ghanasta jo Suomeen tullut vastustaja Ebe Mensah sai ottelupalkkion ja lentolipun ottelutta kotiin.
Ask oli noussut jenkeissä maailman huipulle Jack Dempseyn opastuksella. Legendaarinen maine loi hänelle kiistattoman arvovallan tallipäällikkönä.
Nyt uusi talli yrittää nousta Amin Asikaisen valmennuksella. Uuden sukupolven vuoro. Menestystä toivoisi, mutta haasteita riittää.
Kourallinen ottelijoita on valikoitu sopivasti, mutta vetovoimaista ykköstähteä ei ole. Suurpromoottori Edwin Ahlqvist totesi, ettei tallia voi menestyksellä pyörittää ilman hyvää isoa miestä. Vaikka mukana olisi olkisarjan (46 kg) MM-mies, eivät katsomot täyttyisi.
Otteluita pitäisi tulla säännöllisesti harkitusti koventaen, eikä satunnaisin välein, 5–6 kertaa vuodessa. Se kehittäisi ja säilyttäisi tuntuman ottelemiseen.
Kovat ottelut kehittävät. Pitkissä tauoissa on tuhon siemen. Harjoittelu laiskistuu odotellessa, eivätkä löysät luonteet keksi mitään muuta ajankulua, kuin ryyppäämisen, mikä rapistaa moraalisesti ja fyysisesti vieden taisteluhalun.
Menestys vaatii kunnon valmennusta, ammattilaista. Useissa muissa lajeissa on palkattu Suomeen ulkomainen huippuvalmentaja. Niin pitäisi tässäkin tehdä.
Mogens Pallen tallissa Tanskassa oli itse Al Silvani valmentamassa Ekku Merostakin. Ruotsissa vaatekauppias Kapp-Ahl yritti laajentaa toimintaansa nyrkkeilybisnekseen ja palkkasi maailman parhaan valmentajan Whitey Bimsteinin (20 maailmanmestaria) tekemään Lennart Risbergistä tähteä. Mies ei pystynyt kuitenkaan ihmeisiin.
Suomesta ei löydy ammattilaisia kehittävää valmentajaa. Tysonia ja muita mestareita hioivat Teddy Atlas ja Kevin Rooney. Molemmat ovat nyt sopivasti 66-vuotiaita valioluokan lajiguruja.
Kunnon tarjous voisi houkutella toisen opettamaan huippupugilismin saloja ”Härmän” urhoille.
Matti Hurme
Vaasa