Taakka on kova. Suomessa on noin 5,6 miljoonaa asukasta. Työssä noin 2,6 miljoonaa eli noin 46,4 prosenttia. Työvoiman ulkopuolelle jää noin kolme miljoonaa suomalaista eli 53,6 prosenttia.
Noin 800 000 suomalaisista saa palkan verovaroista. Noin 1,5 miljoonaa työskentelee yrityksissä ja yksityisellä sektorilla, ja kun mukaan luetaan kolmas sektori, on määrä noin 1,9 miljoonaa. Käytännössä myös kolmas sektori sekä työvoiman ulkopuolella olevat saavat rahoituksen pääosin verovaroista.
Yksityinen sektori hankkii rahavirrat markkinoilta ja lähes kaikki verotulot perustuvat yksityisen sektorin rahavirtoihin. Jokaisen yrityksissä työskentelevän työpanoksen on riitettävä neljän henkilön elantoon, julkisten rakenteiden ja infran ylläpitämiseen sekä omien velkojen lisäksi myös julkisten velkojen maksamiseen. Samalla hyvinvointivaltion kansalaisista suuri enemmistä saa palveluita enemmän kuin mitä maksavat veroja. Todellisten nettomaksajien määrä on melko pieni.
Aika kova on nettomaksajan taakka. Voi hyvin ymmärtää, että taakanjaossa jokaisen nettomaksajan maasta lähtö on valtava menetys. Suomen kilpailukyvystä ja houkuttelevuudesta kannattaisi pitää parempaa huolta.
Olemme umpikujassa. Liian suuri osa väestöstä on työvoiman ulkopuolella ja julkisella sektorilla. Yksityisen sektorin tuottavassa työssä on taas liian pieni osa väestöstä. Niitä rikkaita sekä työllistäviä yrityksiä tulisi olla enemmän.
Verotus on jouduttu vetämään tappiin. Työn antamisen verokiila on mahdoton. Työnantaja maksaa 100 ja työntekijä saa ostovoimaa 30. Erotus menee heti veroihin ja veroluonteisiin kuluihin. Netto ostovoimakin kuluu lopulta suurelta osalta kulutusveroihin. Lisäksi kuluttajan ostovoima käytetään pääosin tuontitavaran hankintaan, eikä sillä hyödytetä kotimaan työllisyyttä.
Palkankorotukset ovat tehoton tapa lisätä ostovoimaa, koska mm. verokiilasta johtuen hinnat nousevat heti enemmän, kun ostovoima paranee. Palkankorotukset parantavat ostovoimaa vain tuontitavaroiden osalta. Samalla palkankorotukset sivukuluineen heikentävät kilpailukykyä ja lisäävät työttömyyttä.
Näistä syistä Suomen yritykset ovat menettäneet liiaksi kilpailukykyään. Suomen epäedullisen kustannustason ja ankaran sääntelyn vuoksi monet alemman tuottavuuden toimialat, kulutustavaran valmistus ja kivijalkakaupat ovat jo kokonaan loppuneet. Yrityksiä loppuu tai siirtyy ulkomaille, konkursseja tehdään ennätysmäärä, pääomia ja investointeja pakenee maasta. Jopa eläkevarat sijoitetaan ulkomaille.
Meillä on EU:n kallein julkinen sektori suhteessa bruttokansantuotteeseen. Nollakasvusta huolimatta julkisia menoja on paisutettu. Velkaannumme EU-maista nopeimmin. Todellisuudessa, kun huomioidaan julkisomisteiset yhtiöt ja muut sitoumukset, julkista velkaa ja vastuita on pian 400 miljardia. Valtion julkaiseman taseen mukaan oma pääoma on negatiivinen ja omavaraisuus suhdeluku on -146 %. Yritykselle tämä tarkoittaisi konkurssia.
Tämä kehitys on jatkunut ilman suurempaa huolta parikymmentä vuotta. Nyt sitten joudumme oppimestarista tarkkailuluokalle. Tämä on noloa ja mainehaittaa tulee.
Puolueiden ohjelmat ovat toiveajattelua ja näpertelyä. Epäedullista väestöpyramidia emme voi muuttaa. On siis pakko sopeuttaa menoja, muuttaa taloutta haittaavia rakenteita ja luoda yrityksille paremmat toiminta- ja kasvuedellytykset.
Yhdenkään puolueen ohjelmat eivät auta näissä talousongelmissa. Mennään pikemminkin entistä syvemmälle alhoon. Käyty eduskuntakeskustelu oli vastuuton ja surkea näytelmä. Poliittisilla puolueilla ei ole taitoa eikä kykyä korjata vinoutumia ja virheellisiä rakenteita. En näe parempaa ratkaisua, kuin puolueista riippumaton yrittäjyyden ja talouden ammattilaisista koostuva virkamieshallitus, jonka ei tarvitse pelätä kannatuksen menetystä eikä seuraavia vaaleja.
Toivoisin, että eduskunta luopuisi halvasta politikoinnista ja äänten kalastelusta. Toteaisi realiteetit ja ottaisi vastuun isänmaasta, ryhtyisi oikeasti tehokkaisiin toimiin talouden pelastamiseksi.