Näillä sanoilla olympiavoittaja Tapio Rautavaara tervehti Nurmon Jymyn Orava-joukkuetta, joka 60-luvulla oli eräässä matkustajakodissa valmistautumassa tärkeään otteluun Jyväskylän Kirin joukkuetta vastaan.
Tapsan sanat tulivat mieleen, kun SVUL:n 125-vuotisseminaarissas pohditettiin yleisseuran merkitystä suomalaisessa urheilussa.
Suomessa on kaksi koulukuntaa. Toisen mielestä erikoisseura on ratkaisu, kun halutaan maamme nousevan urheilussa jaloilleen. Toisen koulukunnan mielestä tarvitsemme yleisseuroja, joista halutaan muokata ainakin minun korvaan huonosti sointuvaa monilajiseura-nimitystä.
Tarvitsemme edelleen yleisseuroja, joiden toiminta nojaa voimakkaasti vapaaehtoisuuteen. Yleisseurat ovat sosiaaliselta ja aatteellisilta rakenteiltaan vahvoja. Yksilölajien menestyjät tulevat pääosin maakuntien yleisseuroista. Lippulaivoina vahvat yleisseurat Oulun Pyrintö ja Tampereen Pyrintö.
Erikoisseuroilla on varsinkin palloilussa tärkeä merkitys. Niissä perinteisen urheiluseuran olemus peittyy liiketoimintaan, joka osaltaan hämärtää perinteisen urheiluseuran luonnetta. Yksilölajeissa erikoisseurojen merkitys on vaatimattomampi; tosin poikkeuksia on. Varsinkin voimailulajeissa erikoisseurat on nousseet haastamaan yleiseuroja. Esimerkkinä etelän painiseurat.
Juuri 100-vuotistaivaltaan juhliva Nurmon Jymy on malliesimerkki toimivasta yleisseurasta. Siinä on monia kansanliikkeen tunnusmerkkejä: suuri jäsenmäärä, vapaaehtoisten voimakas mukana olo toiminnassa, hyvä organisatorinen muoto ja vaikutus koko kunnan alueella.
Myös huippu- ja kilpaurheilu ovat näkyvästi esillä. Liigatason otteluita nähdään salibändissä ja naisten lentopallossa. Monilla lajeilla on painin ohella varsin hyviä näyttöjä.
Jymy on liikuttaja ja aatteellinen koti lukuisille nurmolaisille ja sen vaikutus ulottuu maantieteellisesti laajalle.
Maassamme on tällä hetkellä 1 000 yleisseuraa, jotka monella tapaa ovat myös paikkakuntansa vaikuttajia. Ilman niitä urheilun ilme olisi köyhempi ja vaikutus suuren yleisön silmissä himmeämpi.
Ennen urheilun rakennemuutosta yleisseurat olivat myös maakunnallisia vaikuttajia. Urheilupiirit olivat tärkeitä kehittäjiä. Kun vanhat rakenteet murtuivat, yhteys paikalliselta tasolta valtakunnalliselle tasolle katkesi. Lajiliitot eriytyivät ja yhteys yleiseuroihin höllentyi. Koulutus- ja leirijärjestelmät purkautuivat.
SVUL:n jälkeen ei ole noussut kokoavaa järjestöä. Olympiakomitean pitäisi keskittyä huippu-urheilun kehittämiseen, mutta ikään kuin taakkana sen velvollisuus on huolehtia valtakunnallisen liikunnan ja urheilun johtamisesta. Siihen se ei ole ainakaan vielä pystynyt.
Urheilun järjestökuvan hahmottumista hämärtävät erilaiset team-joukkueet, joiden pontimena on menestyminen. Niiden asema urheilun kentässä on määrittelemättä. Olisiko aika laajalle urheilun ja liikunnan rakenneuudistukselle?