Pietarin kuvataideakatemiassa opiskeleva nurmolaislähtöinen Reetta-Sofia Maunumaa kertoo, että tunnelmat kaupungissa ovat metroräjähdyksen takia järkyttyneet ja hämmentyneet.
– Olimme juuri koulussa ja näimme uutiset tapahtumasta. Se oli meille kaikille suuri shokki ja järkytys, Maunumaa toteaa.
Kuvataideakatemia sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä räjähdyspaikasta.
– Pari ystävääni oli räjähdyspaikan lähistöllä, mutta onneksi heille ei ole käynyt kuinkaan, eikä myöskään kenellekään muulle läheiselleni, Maunumaa toteaa.
Hän kertoo olleensa heti räjähdyksen jälkeen yhteydessä Pietarissa oleviin ystäviinsä.
– Ihmiset ovat täällä soitelleet toisilleen. Kaikki haluavat varmistaa, ettei heidän läheisillään ole mitään hätää. Minulle myös Suomesta soittelivat heti ja laitoin Facebookin merkinnän, että olen turvassa.
Maunumaa asuu keskustassa ja koululta hänellä on kotiin matkaa muutama kilometri.
– Itse en juurikaan käytä metroa. Todennäköisesti nyt matkaan kotiin bussilla tai hyppään taksiin, Maunumaa kommentoi ollessaan vielä opinahjossaan.
Maunumaa toteaa, että tapauksen takia tulee varmasti jatkossa pohdittua entistä enemmän omaa turvallisuuttaan.
– Kyllä tämä laittaa miettimään, haluaako enää osallistua esimerkiksi joukkotapahtumiin. Varovaisuutta tapaus lisää, mutta sille linjalle ei voi lähteä, että koko ajan pitää pelätä. Luotan siihen, että täällä ihmisten turvallisuudesta huolehditaan.
Maunumaa opiskelee Pietarin kuvataideakatemiassa nyt kolmatta vuotta. Hän toimii nykyään myös Ilkan kolumnistina.
SINIKKA VÄLIKOSKI