”Me ollaan nuoriso,
me ollaan tulevaisuus
Kaikki kasvaa
Lapset varttuu
Virheist oppii ja kokemust karttuu”
Näin riimitteli Pikku G 20 vuotta sitten ja hyvin riimittelikin. Nuorissa on tulevaisuutemme. Tähän haluaisin vahvasti uskoa myös tänään. Uskoani horjuttaa kuitenkin se, että nuorten mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin, hoitoa ei saa ja niitä kaikkein kamalimpia uutisia heistä, jotka eivät enää jaksaneet, tulee aivan liian usein.
Miten pitkään tämän on vielä jatkuttava? Montako elämää on uhrattava? Kuinka monta nuorta on vielä syrjäydyttävä, ennen kuin oikeasti havahdutaan?
Eduskunnassa käsiteltiin toissa viikolla SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden hallitukselle jättämää välikysymystä siitä, miksi hallitus monin eri tavoin leikkaa nimenomaan nuorilta omilla toimillaan. Leikkauksia tulee paitsi suoraan, myös hurja määrä epäsuorasti.
Työelämäheikennykset, kuten irtisanomisen helpottaminen ilman painavaa syytä, määräaikaisen työsopimuksen tekemisen mahdollistaminen jopa vuodeksi ilman perustetta taikka työssäoloehdon kerryttämisen pidentäminen 12 kuukauteen osuvat varsinkin nuoriin. Heidän on entistä hankalampaa suunnitella omaa tulevaisuuttaan. Haaveet omistusasunnosta tai perheen perustamisesta hiipuvat yhä kauemmas.
Asumistukia aiotaan leikata sekä opintorahan indeksikorotukset jäädyttää. ”Menkää töihin” on hallituksen vastaus, eikä ole väliä, onko huolensa esittänyt osa-aikatyötä tekevä, työtön tai opiskeleva nuori. Vaikka rautakangella vääntäisi, ei hallitukselle tunnu menevän perille se, ettei niihin töihin niin vain mennä!
Kokoaikatyötä ei joka alalla ole tarjolla ja jos nuoren päätyö olisi opiskella itselleen ammatti, miten ihmeessä hän samanaikaisesti paiskii hommia yhtä kovalla panoksella? Paineet nuorille tulevat joka suunnasta. Valmiiksi uupunutta, rahojensa riittävyyttä murehtiva opiskelija ei taida saada lisävirtaa siitä ”kannustuksesta”, että ”kun minä olin nuori, kuljin töihin 50 kilometrin matkan umpihangessa kävellen kesät talvet, tein 50-tuntista työviikkoa ja samalla opiskelin ittelleni ammatin.”
Leikkaukset työttömyysturvaan osuvat myös pieniin lapsiin. Lapsikorotusten poistaminen, ansiosidonnaisen leikkaus yli kaksi kuukautta kestävän työttömyyden jälkeen ja jo se, että muutosneuvotteluaikoja ollaan puolittamassa nykyisestä, tarkoittavat käytännössä sitä, että työntekijän – vanhemman – palkanmaksu keskeytyy paljon aiemmin. Lomautukset ja konkurssit ovat jälleen lisääntyneet, joten työttömyysturvan tarvitsijoitakin on paljon enemmän.
Kun tilille tipahtaa vielä aiempaa paljon pienempi tuki, ei perheillä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin jättää lasten harrastukset pois, siirtää kännykkähankintoja tuonnemmas ja toivoa, että viime vuoden talvivaatteet mahtuisivat vielä näidenkin pakkasten ajan.
Nuorilla on hätä. Heidän tulevaisuutemme on meidän käsissämme.
Työelämäheikennykset on peruttava. Toteutuessaan heikennykset romuttavat meidän kaikkien mielenterveyden. Sellaista tulevaisuutta en halua.
Piia Yli-Heikkuri (sd.)
aluetoimitsija
Vaasa