Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous pidettiin Vaasassa tänä viikonloppuna. Valtakunnallisen järjestön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin hyvinkääläinen Ragni Reichardt Kosken TL nuorisoseurasta.
Hyvinkään kaupunginmuseon tutkijana työskentelevä Reichardt on toiminut järjestön varapuheenjohtajana viimeiset kaksi vuotta.
Hän osallistui myös Laihian nuorisoseuramuseon uudistamiseen.
Hallituksen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2007 lähtien entinen keskustan kansanedustaja Esko Ahonen Evijärveltä. Hän on myös Lestijärven nykyinen kunnanjohtaja.
Ahonen ilmoitti viime keväänä, ettei jatka enää tänä syksynä valtakunnallisen järjestön johtajana.
Ilmoituksesta huolimatta Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura esitti Ahosta hallituksen puheenjohtajaksi kaudeksi 2017–2018.
Valtuuston syyskokouksessa oli paikalla 24 äänioikeutettua valtuutettua.
Valtakunnallisen nuorisoseurajärjestön muodostaa 15 piiriä ja 700 paikallisseuraa.
Järjestön ylin päättävä elin on joka kolmas vuosi pidettävä liittokokous. Liittokokousten välillä päätökset tekee valtuusto.
Nuorisoseuraliike syntyi Etelä-Pohjanmaalla, kun kauhavalainen Matti Sippola ja laihialainen Santeri Alkio perustivat Suomen ensimmäisen nuorisoseuran vuonna 1881. Liike levisi ympäri Suomen.
LAURA POTINOJA