Istuttihin kerran poikaan kans iltaa ja tarinootihin.
Muistelin, kuinka erellispäivänä olin kompastunu portahis ja pyäriny ne alaha, niinnotta joka paikkahan tuli mustelmia. Kertomuksen tueksi vilahutin säärtä, joka oli viäläki paisuksis ja aivan sininen.
- Joo-o. Onhan tua jotaki, muttei kumminkaa viälä palijo mitää., totes Kuuno.
Se oli puronnu nuahuamisreissulla kattotikkahilta kivikasahan ja katkonu luita. Tapahtumasta oli kumminki sevverran kauvvan, nottei toristusaineestoksi ollu esittää muuta ku leikkausarpi, jonka kautta luita oli korijaaltu. Se sijaatti ihimeellisesti samas kohoras ku umpisuali.
Vissihin oli ollu isompi tähystysleikkaus.
Mutta Tenho tuhahti halaveksivasti kompuroonnille ja luiren katkomiselle.
Se kuvaali, miten se oli yhtenä kesänä ryskööllä hypänny pentsihypyn, ja kumminauha oli katkennu. Sitä kuulemma oli kaivettu kaks päivää kunnantalon parkkipaikasta ylähä. Piänimmät osat palokunta oli imuroonu taltehen imupaperilla. Se oli tämän raumaattisen kokemuksen kautta kumminki saanu ittensä koottua.
Kuuno ja minä havaattihin, notta piäniä oli meirän onnettomuuret tuallaasen rakerian rinnalla.
Sitte rupesin hetken pohorinnan jäläkehen muistelemahan, kuinka setävainaa nuarempana yritti kalastaa räjähyttämällä.
Se latas rynamiittipanoksen pullohon, souti ruuhella keskelle lampia, sytytti tulilangan ja nakkas pommin vetehen. Se oli vaan unohtanu, notta olis pitäny joku painoki olla, notta pullo olis uponnu syvälle, mihinä isot kalat ui.
Panoshan mojahti pinnalla, ja serän ruuhi lenti ainaki yhyreksän metriä yläilimoohin ja purotesnansa katkes. Se oli meirän kylän ensimmäänen avaruuslento, joka oli kuultu ja nähty naapurikyläs asti. Jokku oli jo luullu, notta maalimanloppu tuloo, ku serät lentelöö.
Yhtään kalaa siinä rysährykses ei kuallu, muttei kuallu setäkää.
Siihen Kuuno rupes sanomahan, notta sen kaukaanen sukulaanen oli ollu yhtenä talavena pilikillä syrijääsellä mettälammella Äkkiä oli nykäässy oikeen kunnolla niinnotta siima viilti haavan kämmenehen.
Kolome päivää oli ukko saanu teutaroora jäällä ja väsyttää saalista, mutta sitte oli jään läpitte noussu niin iso ruutana, notta piti lähtiä hakemahan kotua raktoria saalihin kulijetusta varte.
Tenho ei jääny yhtään huanommaksi. Se rupes muistelemahan, kuinka se oli nuarempana ollu Sarkassomerellä matehia pyyrystämäs. Oli siinä kaikes rauhas viritelly pohojaonkia, ku oli ruvennu ulapalta kuulumahan omituusta kohinaa.
Hetken päästä oli alakanu horisontis eroottua toistasataa äkäästä sinivalasta, jokka oli tulos suaraan Tenhon ruuhta kohoren. No, Tenho oli kollikoonu ne kaikki melalla tainnoksihin ja hinannu Nyyjorkin markkinoolle ja myiny lihat. Niillä rahoolla se kuulemma osti sen uurenkarhian Hiluksin, ku pääsi kotio.
Oli siinä sitte joutesnansa samalla matkustellu usiamman kerran maaliman ympäri.
Vajaas viikos.
En viittiny enää ollenkaa ruveta puhumahan juhannussuunnitelmistani. Kyllä varmahan poikaan juhannus tuloo olemahan palijo vauhrikkaampi ku mun.
Arto Juurakko
Kirjoittaja on Mänttä-Vilppulan kulttuurijohtaja ja alavutelaislähtöinen kirjailija.