Tein muutaman vuoden ajan kesäisin keikkahommia ympäri Suomen. Siinä tuli ajettua tai oltua töissä lukuisien kaupunkien ja kuntien alueella. Ja ainahan urheiluihmiselle tulee mieleen lähes ensimmäisenä kyseisen kaupungin urheiluseurat.
Pienet ja keskikokoiset kaupungit tunnetaan usein vain yhdestä tai kahdesta menestyslajista. Suurissa kaupungeissa on kattavampi tarjonta.
Vaasa tarjoaa keskisuureksi kaupungiksi todella paljon valinnanvaraa sekä katsojille että harrastajille. Vaasassa voi harrastaa useita kymmeniä eri urheilulajeja.
Monia niistä voi seurata katsomosta pääsarjatasolla asti, kuten Vepsun menestystä tänään alkavassa jalkapalloliigassa.
Mitä usempi laji kaupungista löytyy, sitä useampaa voi käydä seuraamassa tai itse kokeilemassa.
Urheilu on nuorten syrjäytymisen kannalta aliarvostettua. Vaikka aniharvasta tulisi menestyvä urheilija, lähes kaikki saavat urheilusta jotakin. Ystäviä, kokemuksia, muistoja, yhteenkuuluvuutta.
Siksi on hienoa, että Vaasassa voi harrastaa lähes mitä lajia tahansa. Jokaiselle nuorelle on jonkinlainen mahdollisuus löytää oma juttu.
Omilla pelimatkoilla samassa korttipöydässä on ollut toimitusjohtajia, koodareita, putkimiehiä ja opiskelijoita – ja kaikki ovat olleet samanarvoisia.
Urheilu on kuin elämä pähkinänkuoressa. Se sisältää töitä, mustelmia, hikeä. Mutta myös voittoja ja tappioita, toivoa ja pettymyksiä, erilaisten ihmisten kanssakäymistä, yhteistytötä yhteisen tavoitteen eteen. Ne ovat asioita, joita ei muualla helposti opi ja koe.
Urheilussa on oikeudenmukaisuus edelleen muuttumaton.
Nuorimmille on tärkeintä se, että urheilu on kivaa! Liian totisena ei urheilua saa lapsille tarjota. Siten saadaan usein urheilun riemu sammumaan.
Toisille voi käydä niinkin, että myöhemmin löytyy uusi laji, josta liekki taas syttyy. Tähän Vaasa tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet.
Pari viikkoa sitten kuuntelin ennakkostudiota, jossa oli aiheena perhesuhteet urheilussa. Studiossa eräs vaasalaisillekin tuttu, kaljupäinen NHL-isä kertoi isä–poika-suhteestaan jääkiekossa.
“No, oliko kivaa?” oli tämän kuumaverisen valmentajan ainoa kysymys pojalleen treeneistä tai ottelusta. Ei se, kuinka ottelu päättyi tai montako maalia tuli tehtyä.
Oliko kivaa?
Siitä se usein lähtee. Saada olla osana jotakin.