Harva suomalaisurheilija lienee kokenut niin rajut ennakkopaineet kuin painija Petra Olli Rion olympialaisissa.
Lappajärveläisen liki varmaa mitalia on hehkutettu jo reilun vuoden.
Kysyin viime kesänä Ollilta itseltään, että onko tämä huomannut nousseensa koko Suomen suurimmaksi olympiatoivoksi. Olli vastasi kuivasti osaavansa kyllä lukea lehtiä...
Paini on raaka laji, jossa ei ole varaa pieneenkään herpaantumiseen. Yksikin virhe kostautuu yleensä tylyllä tavalla.
Karu pettymys iski taatusti yhtä kovaa Riossa ja Lappajärvellä, mutta ei tämä mikään maailmanloppu ole.
Petra Olli on yhdessä valmentajansa Ahto Raskan kanssa kulkenut pitkän tien viiden renkaan kisoihin. Loistavaa juniorimenestystä seurasivat välittömästi mitalijuhlat myös aikuisten kisoissa.
Kaksikon työskentely kelpaa esimerkiksi nykyaikaisesta huippu-urheilusta. Kotinurkkiin ei jäädä kyhnyttämään, vaan harjoitusvastustajia haetaan Japania ja Mongoliaa myöten.
Raska on ollut hieno kiinnitys Painiliitolta ja Olympiakomitealta, sillä virolainen elää ja hengittää painia 24 tuntia vuorokaudessa. Suomalaista huippu-urheilujärjestelmää on viime vuosina harvoin kehuttu, mutta Raskan toimipaikan siirtäminen neljä vuotta sitten Kuortaneelle oli päättäjiltä oivallinen veto.
Toivoa sopii, että kaksikon yhteistyö jatkuu seuraavankin olympiadin. Petra Olli on huippupainijana vasta uransa alkumetreillä, vaikka onkin ehtinyt niittää monenlaista menestystä.
Juuri nyt tunnelmat ovat apeat, mutta hiljalleen tähtäin on asetettava neljän vuoden päähän Tokioon. Olympialaiset ovat painimaailmassa aivan erityisessä asemassa ja huippumaiden käytössä olevat resurssit sekä menetyksen tavoitteluun uhrattavat panostukset käsittämättömän kovaa luokkaa. Siinä leikissä Olli ja Raska ovat kuitenkin pärjänneet hyvin.
Kannattaa myös muistaa, että avausottelussaan Petra Olli katkasi suomalaisen painin 12 vuoden voitottoman jakson olympialaisissa. Edellisen otteluvoiton hankki Marko Yli-Hannuksela Ateenassa vuonna 2004. Sen jälkeen oli tullut pelkkiä tappioita.
ANTTI VAINIO