Ennätysaikaisin saapuneet talvikelit kasvattavat liukastumisten ja niistä aiheutuvien loukkaantumisten määrää. Moni ehkäisee liukastumisia nastakenkien käytöllä.
Tämä ilmenee Ilkka-Pohjalaisen tekemästä verkkokyselystä, jossa nastakenkien käytöstä kertoi lyhyessä ajassa reilut 70 vastaajaa. Heistä 95 prosenttia käytti pitoa lisääviä kenkiä aktiivisesti talviaikaan.
Myös sosiaali- ja terveysministeriö listaa jalkineturvallisuuden yhdeksi tehokkaaksi keinoksi ehkäistä talviliukastumisia työmatkoilla ja vapaa-ajalla. STM nostaa aiheen esille vuosille 2021–2030 laatimassaan Turvallisesti kaiken ikää -ohjelmassa.
Täysin kiistatonta ei nastakenkien käyttö kuitenkaan ole. Monissa paikoissa kengät aiheuttavat tuhoja ja lisäävät kaatumisen riskiä sisätiloissa.
Puulattioiden maalaus tulee kalliiksi
Vaasan seurakuntayhtymässä nastakenkien jäljet on tuore puheenaihe. Erityisesti Vaasan Palosaaren ja Sundomin kirkoissa nastakengillä kävely koetaan ongelmalliseksi, sillä kirkkojen lattiat ovat puuta.
– Asia on kaksipiippuinen. Ymmärrän hyvin, että kengät lisäävät turvallisuutta ja niitä on hyvä käyttää. Nastojen jäljet näkyvät kuitenkin lattioissa, kuten Palosaaren kirkossa, joissa erityisesti penkkien välit ovat naarmuttuneita. Paikka paikoin maali on kokonaan kulunut lattiasta. Pääkäytäviä sentään suojaavat tekstiilimatot, kertoo Vaasan seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Reetta Hietaharju.
Hietaharju on vastikään keskustellut kirkon lattian tilanteesta vahtimestarin ja siivoojan kanssa. Siivoojan toive on, että Palosaaren kirkon lattia maalattaisiin uudelleen. Silloin sen puhtaanapito parantuisi, kun nastojen painaumiin ei jäisi lika kiinni.
– Lattiassa on toki paljon muitakin jälkiä. Halpaa ei tällaisen kirkon lattian maalauttaminen ole. Se on reilusti yli 10 000 euron kustannus, Hietaharju tietää.
Tossut säästäisivät kirkkojen lattioita
Vaasan muissa kirkoissa lattiat ovat erilaista kiveä. Osa niistäkin naarmuuntuu helposti. Näissä kirkoissa ei vielä ole nastakenkiä kieltäviä kylttejä, mutta seurakuntayhtymä pohtii niiden käyttöön ottoa. Palosaaren kirkossa kieltokylttejä näkee jo penkkirivien päässä.
– Mietimme keinoja asian ratkaisemiseksi. Eihän kukaan halua kulkea kirkossa sukkasillaan. Crocsit voisivat olla yksi keino. Niitä voisi olla tarjolla kirkon eteistilassa, Hietaharju aprikoi.
Seinäjoen seurakunnassa nastakenkien käyttöä ei ole toistaiseksi rajoitettu, vaikka lattioiden kulumista on havaittu.
Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa nastakenkien käytöstä ei ole keskusteltu, eikä ohjeistusta asiasta ole harkittu.
Kirjastoilla selkeä toive kansalaisille
Kirjastoissa nastakenkien käyttöön on otettu kantaa. Vaasan kirjastoissa toive on, ettei niillä tultaisi kirjastoon.
– Jos kenkien liukuesteet ovat irrotettavissa, toivomme, että ne irrotetaan kengistä. Muuten toivomme, että nastakenkien päällä käytettäisiin suojia kirjaston sisätiloissa, kertoo palvelupäällikkö Anna Pakka Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalveluista.
Osassa Vaasan lähikirjastoista aiheesta on opastelappuja ulko-ovissa, kun taas osa kirjastoista luottaa ihmisten omaan harkintaan.
– Lähikirjastoissa ihmiset ottavat eniten kenkiä pois ennen kuin menevät kirjastoon, Pakka lisää.
Seinäjoen Apilan ja Aallon kirjastoissa asiakkaille on varattu tuoleja pääsisäänkäyntien luo, joihin kirjaston kävijä voi istahtaa ja irrottaa nastat kenkien päältä. Myös nastojen suojia on tarjolla.
– Kirjaston Jaaksi-salissa on puulattia ja sinne nastakengillä meno on kielletty, kertoo Seinäjoen kaupungin kirjastotoimenjohtaja Kirsti Länsikallio.
"Ei voi olettaa, että asiakkaalla on toiset kengät mukanaan"
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan Seinäjoen Hyllykallion Prismassa nastakenkien käyttö näkyy myymälän lattiassa. Kivilaatat ovat naarmuttuneet. Ryhmäpäällikkö Jukka Matikainen ei kuitenkaan osoita asiassa syyttävää sormea tiettyä kenkätyypin käyttäjäryhmää kohtaan.
– Vaikea arvioida kuinka paljon lattiaa kuluttaa normaali käyttö ja mikä johtuu nastakengistä. Näiden kenkien käyttäjiä on vain marginaalinen osa asiakkaista. Ei nastakenkien käyttöä voi kieltää. Ei voi olettaa, että asiakkailla olisi toiset kengät mukanaan.
Samoilla linjoilla asiassa ollaan myös Vaasan kahdessa Prisma-myymälässä sekä Halpa-Halli-ketjun myymälöissä. Mosaiikkibetoninen lattia on kestävä materiaali ja hiottavissa.
– Se on huomioitavaa, että nastakenkä on liukas kaupan lattioilla, kertoo Osuuskauppa KPO:n Prisma Liisanlehdon johtaja Markku Aspfors.
"Käytän tietenkin myös kaupassa"
Ilkka-Pohjalaisen verkkokyselyn vastaukset vahvistavat käsitystä nastakenkien käyttöön liittyvästä ristiriitaisuudesta. Noin puolet vastaajista lompsii nastakengillä aina kauppoihin.
Osalle vastaajista nastakenkien käyttö kauppaan mennessä on kiusallinen, mutta pakollinen paha.
Muutamat vastaajat kertovat ajoittavansa kauppa- ja kirjastokäynnit selkeästi sellaisille kerroille, jolloin jalassa ei ole nastakenkiä.
Suuri osa kyselyn vastaajista käyttää nastallisia kenkiä tai kengän päälle laitettavia liukuesteitä ulkoillessa, koiran kanssa lenkillä käydessä, lumitöitä tehdessä ja postinhakumatkalla.
Kovat kivilattiat kuluttavat kalliiden kenkien nastoja
Vaasalainen Tarja Autio, 67, on yksi niistä, jotka käyttävät nastakenkiä myös kaupoissa ja kirjastossa. Aktiivisesti ulkoilevalla Autiolla on selkeä mielipide nastakenkien käyttöön.
– Menen aina myös kauppaan tai kirjastoon nastakengillä. Ihanko tosissaan kantaisin toisia kenkiä mukanani! Ei tule kuuloonkaan. Vedettävä ostoskärryni täyttyy joko ruuista tai kirjoista.
Autio vaihtaa kengät nastallisiin heti talvikauden alettua. Hän kävelee kaikki matkansa jalkaisin tai kulkee paikallisliikenteen bussilla.
Nastakenkien nimeen vannova Autio koki epäonnen hetkiä marraskuun viimeisen viikon maanantaina, sillä astuttuaan ulos hän kaatui ja mursi vasemman ranteensa.
– Näin kävi, vaikka jalassa oli nastakengät ja piha hiekoitettu. Menetin tasapainoni, hän kertoo.
Seuraavat viisi viikkoa Autio kulkee kipsi kädessään.
– Nastakenkiä käyttävän kannattaa huomioida nastojen kunto. Kävin hiljattain vaihdattamassa uudet nastat kenkiini suutarilla. Kauppojen kovat kivilattiat kuluttavat nastoja. Näissä keskusteluissa sekin kannattaa huomioida. Ei se aina ole vain niin, että me asiakkaat kulutamme kengillämme lattioita, vaan myös toisinpäin, Autio herättelee.