Leikki-ikäinen tyttö piirtelee piharakennuksen ulkoseinään Ala-Viitalan kylässä Peräseinäjoella. Pian harmaata pystylautaa koristaa punainen kukka.
Eletään 1940-luvun loppua. Pikku taiteilijalla ei ole aavistustakaan siitä, että jonain päivänä hänen suunnittelemansa elefantti valloittaisi Finlayson Oy:n tuotteissa Suomea ja jopa maailmaa – pariinkin kertaan.
Kansakoulussa nutturapäinen opettaja Elli Keltanen huomaa Laina Koskelan lahjakkuuden piirtämisessä. Paripulpetissa istuva tyttö saa paremmat puuvärit kuin muut oppilaat. Niillä pystyy tekemään tarkkoja ja paperiin kunnolla tarttuvia viivoja. Tyttölyseossa Seinäjoella Koskela loihtii opettajille muotokuvia.
Koskela täyttää 22 vuotta vuonna 1967, kun hän alkaa opiskella pukutaidetta Taideteollisessa oppilaitoksessa Helsingissä. Kolmantena vuotena hän osallistuu puuvillatehdas Finlaysonin järjestämään painokuosikilpailuun opiskelijoille.
Elefantti-idea syntyy sota-ajan leluista. Kouluissa ja kodeissa ommeltiin siihen aikaan eläinpehmoja.
Ajatus tarkentuu, kun Koskela katselee vanhoja valokuvia Peräseinäjoelta. Yhdessä perhekuvassa veljellä on harmaa, entisestä villakangastakista tehty eläinhahmo. Se on elefantti.
Ei voittaja, mutta...
Koskela opiskelee päivisin ja kulkee iltaisin osakuntien riennoissa ystäviensä kanssa. Paras innoitus suunnittelun työstämiseen on määräaika, johon mennessä kaiken pitää olla valmista.
Hän tyylittelee viime tingassa omanlaisensa, mahdollisimman yksinkertaisen elefantin. Kilpailutyöstä pitää tehdä mustavalkoinen viivapiirros. Väreiksi päätyvät punainen, sininen, keltainen ja silloinen muotiväri ruskea.
Eletään isojen kuvioiden aikaa. Marimekolla on näyttäviä kankaita, ja moni muukin alan yritys Pohjoismaissa harrastaa isoja kuvioita. Elefanttikankaasta tulisi graafinen, mutta elävä. Painatus olisi edullista, koska hahmot ovat yksivärisiä.
Jonkin ajan kuluttua Finlaysonilta ilmoitetaan voittaja. Se ei ole Koskela. Yritys kuitenkin lunastaa hänen kilpailutyönsä. Summa on 350 markkaa. Se vastaa nykyään noin 624:ää euroa Tilastokeskuksen laskurin mukaan.
Elefantit pienennetään lasten lakanakankaaseen.
Laivalla ostoksille
Vuonna 1970 Koskelan opiskelukaveri näkee ruotsalaisessa naistenlehdessä Feminassa tutut punaiset elefantit. Koska Suomessa ei ole kangasta vielä myynnissä, Koskela lähtee ostoksille Tukholmaan tavaratalo Åhlensiin. Hän tuo kangasta kavereilleenkin.
Kuviota käytetään Suomessa 1970-luvun alkupuolella erityisesti verhokankaissa ja lasten lakanoissa. Jossain vaiheessa elefantit painuvat perheiltä unohduksiin.
Muotitaiteilijaksi valmistunut Koskela työskentelee vaatetusteollisuudessa. Kun ala joutuu sulkemaan oviaan 1980-luvulla, Koskela ryhtyy suunnittelemaan kenkiä laajan koulutuksensa ansiosta. Korkeavartisten nahkasaappaiden mallistoja lähtee Neuvostoliittoon.
Sitten idänvienti hyytyy ja ala joutuu vaikeuksiin.
Koskela muuttaa taas kurssiaan ja työllistyy muun muassa Tampereen yliopiston näyttelijäntyönlaitoksen puvustukseen.
Sitkeää yritystä
Ollaan vuodessa 2005. Kuusikymppinen Koskela saa päähänsä pohtia, josko elefantti saisi marssia uudelleen suomalaisten koteihin.
Kolmekymppiset tyttäret ja heidän tuttavansa muistavat pitkäkärsäiset ja isokorvaiset hahmot lastenhuoneiden sisustuksesta. Koskela tietää, että ikäluokka ostaisi tuotteita omille lapsilleen nostalgian kaipuussaan, jos niitä olisi saatavilla.
Hän ottaa yhteyttä Finlaysoniin, mutta siellä ei innostuta ehdotuksesta. Seuraavana vuonna hän yrittää toistamiseen tuloksetta.
Kolmannella kerralla eli vuonna 2011 yrityksen tuotepäällikkö nappaa ideasta kiinni. Jonkin ajan kuluttua elefanttituotteita ilmestyy kauppojen hyllyille. Suomessa on vallalla retrobuumi.
Koskela pitää tapahtunutta ihmeenä.
Sitten tapahtuu ulkomaillakin: Aasiassa valmistetaan elefanttituotteita lisenssillä. Koskelan japanin kielen opinnoista onkin hyötyä.
Raina Kosukeraa ihaillaan
Vuonna 2015 Koskela toteuttaa unelmamatkansa, sillä häntä on pyydetty esiintymään faneilleen tavaratalossa Tokiossa. Kuuluisuuden nimi muuntuu japanilaisten suussa Raina Kosukeraksi.
Vuonna 2019 hän osallistuu Osakassa pohjoismaisille messuille Hankyu-tavaratalossa. Hän luennoi ja vetää työpajan.
Pajaa varten japanilaisten ihaileman suunnittelijan on pitänyt haalia alkuperäisiä kankaita. Hän on löytänyt jokaista väriä netin kautta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, ettei osa kankaiden ruotsalaisista omistajista ole ottanut maksua vastaan.
Vanhojen kankaiden kohtalo on joutua saksien tärväämiksi, sillä Koskelalle on annettu tehtäväksi leikata elefantit erilleen. Japanilaiset haluavat ommella niitä käsityöhön.
Kummallakin matkalla Koskela näkee elefantteja ties missä: kävelysauvoissa, huulipunapuikoissa, termospulloissa, kukkaroissa...
Hän saa tapahtumien järjestäjiltä muistoksi esimerkiksi elefanttiastioita, -kasseja ja -maton.
Tähän mennessä Koskelan ihmetys on suurimmillaan siitä, että japanilainen vaateyritys Uniqlo ottaa mallistoonsa Finlaysonin kuoseja. Mukana on elefanttitossuja, -vaatteita ja samettisen pehmeitä -chenillevilttejä. Niitä on myynnissä muun muassa Brysselissä ja San Fransiscossa. Koskelan poika hankkii tuotteita äidilleen Yhdysvalloista.
Mutta kaikkea tähän mennessä mainittua tärkeämpääkin on tapahtunut. Japanissa valmistetaan 2020-luvulla elefanttipeittoja vuosisatoja vanhalla tekniikalla.
Jacquard-kankaiden koneilla tehty peitto muistuttaa suomalaista täkänää. Molemmissa kuvion värit vaihtavat paikkaa peiton toisella puolella.
Peiton saa Koskelan seuraavaksi syntyvä lapsenlapsi.
Viime syksynä Finlaysonin kankaan elefantit ovat lähteneet kävelemään ja nostaneet kärsäänsä. Japanissa tehdään sellaisiakin tuotteita jacquard-tekniikalla.
Kodin seinille omaa taidetta
Koskela kokee vielä yhden uran. Hänestä tulee 1990-luvulla kuvataiteilija ja graafikko. Hänet on merkitty kuvataiteilijamatrikkeliin.
Tamperelaisen kerrostaloasunnon seinillä on omaa taidetta: puu- ja kivipiirroksia, akryylimaalauksia, vesihiomapaperille taiteiltuja pastellitöitä ja silkkipainotekniikalla tehtyjä tauluja.
Sohvan yläpuolella riippuu kolme grafiikkaa Pohjanmaa-sarjaa. Se pohjautuu Koskelan lapsuudenmuistoihin peltoineen ja potkukelkkoineen.
Parin vuoden päästä 80 vuotta täyttävä Koskela palaa punaisen kukan ja elefantin piirtämisen aikoihin.
– Maailma oli niin erilainen kuin nyt. Silloin ei olisi voinut käsittää, millaisia muutoksia tulisi suomalaisille. Elämä oli manuaalista, teknisesti alkeellista ja hidasta. Helsingissä jos halusi soittaa puhelun ulkomaille, piti mennä lennättimeen. Vähän kauempana asuviin kavereihin oltiin yhteydessä kirjeiden avulla, ja niitä odotettiin innokkaasti iltapäiväpostista.
Nykyään Koskela pitää yhteyttä Japaniin asti sähköisesti ja seuraa Instagramissa, mitä kaikkea uutta elefantista valmistetaan lisenssillä.
– Haluaisin matkata vielä kerran Japaniin ja vierailla Fuji-vuoren lähellä sijaitsevalla jacquard-kankaita valmistavalla tehtaalla.
Hän viivähtää myös ajatuksessa, mistä päin maailmaa elefantteja putkahtaa seuraavaksi esiin. Se on täysi arvoitus.
Juttu on julkaistu aiemmin 10.2.2024.