Ajattelen yhteiskunnan vaikuttajana enemmän mammaa kuin Urho Kekkosta. He elivät toiminnan vuosikymmeniään yhtä aikaa.
Mamma eli kymmenisen vuotta pidempäänkin kuin Urkki, 1890-luvulta pitkälle 1990-lukua.
Kerran nämä suuruudet kohtasivat. Tornion isoäiti eli mamma kuului "presidentin kunniamerkkiäiteihin".
Äitienpäivänä 60-luvulla Kekkonen kiinnitti hienossa juhlassa mamman rintaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein.
Mammalla oli kahdeksan poikaa. Yksi heistä on isäni.
Ensimmäisen pojan jälkeen hän ryhtyi sitkeästi toivomaan tytärtä, mutta synnytti vielä seitsemän poikaa. Kahdeksannen jälkeen hän totesi ylpeänä, että kyllähän näillä aina tyttäriä saa.
Kyllä, miniöitä tuli kahdeksan ja lapsenlapsia iso liuta jalkoihin pyörimään.
Kekkonen hoiti valtakuntaa, mutta "Kekkosen äiti" hallitsi lähivaikuttamisen. Mamman elämä oli kokonaan Tornionjokilaaksossa. Sieltä tulivat viisaus, tavat ja jokivarren usko, johon ei kuulunut television katsominen.
Maalaistalon emäntä asui vain kolmen kilometrin päässä Tornion keskustasta ja Ruotsin rajasta.
Mammalla oli hattu ja iso takki. Kerran hän pyyhkäisi takinliepeellä maljakon ruotsalaiskaupan lattialle. Empimättä hän nuhteli myyjää. Maljakko oli hänestä liian lähellä hyllyn reunaa.
Yhdistykset saivat loistavan organisoijan. Kivirannan lohijuhla oli vuosikymmeniä mamman käsissä.
Isoissa padoissa porisi Raution Siirin lohikeitto tuhansille vieraille.
Kun Haaparannasta lähti väkeä kohti juhlapaikkaa, mamman viesti apulaisille oli selvä. "Jatkethan soppaa veelä". Sattumia jäi kaikille syöjille, vaikka keiton määrää kasvatettiin vedellä.
Politiikka ei tullut mammalle mieleen, vaikka äänestämättä hän ei jättänyt.
Voi kuvitella, mitä hän ajattelisi nyt.
Hän katsoisi osta kurtussa, kuinka äidit ja mummot siirretään politiikan reunalle. Esiin sieltä, hän komentaisi.
Tornion vastaanottokeskus olisi saanut hänestä hyvän keittäjän ja järjestyksen ylläpitäjän. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että ruokaa olisi arvosteltu. "Syö puurosi tai palaa takaisin!"
Hyvinkäyttäytyvät vieraat tulijat olisivat ok. Olihan hän tottunut omiin siirtokarjalaisiin, sitten ruotsalaisiin, jopa saksalaisiin. "No, tulkaa, sopii tänne."
Kahdeksan pojan osallistuva äiti olisi ymmärtänyt päivähoito-oikeuden tarpeen ja perhevapaiden vastuun jakamisen isän ja äidin työnantajan kesken.
Mamma jakoi itsekin työvastuuta epätyypillisesti. Miehet hoitivat navettahommat, hän asioi kaupungilla.
Sotesta riitely menisi yli ymmärryksen. Kaupunginlääkäri Rytköseltä kun oli saanut nopeasti lääkkeet vaivoihin. Apu pitäisi tulla aina läheltä.
Kasvatuksesta ei riideltäisi. Pääasioita olivat ruoka, uni ja koulu. Se riitti.
"Katto, kuinka hyviä on tullut", sanoi mamma usein, heilautti kättä poikiensa kuvien suuntaan piirongin päälle.
Siinähän sitä oli isänmaallista miestä apteekkarista kaupunginjohtajaan, yrittäjistä opettajaan ja majuriin.
Olisi päivänselvää, että mummojen ja pappojen laitoshoito saisi tuomion.
Nuoren polven piti mamman mielestä hoitaa vanhat kotona. Vastuu olisi niin pojilla kuin tyttärillä.
PIRJO RAUTIO