Olin parikymppinen nuori vaunuhuollon talonmies vuonna 1967. Edellisenä vuonna sotaväestä siviiliin kotiutunut nuorukainen.
Piti löytää silloinkin työtä ja sehän löytyi VR:ltä. Isäni puolen suvulla se oli löytynyt usealle juuri rautateiltä. Isä Kauko ”Kake” oli kysäissyt minuakin Suomisen Paavolta töihin sinne. Järjestelymestari Suominen oli luvannut minullekin pitkää leipää VR:ltä. Paavo jossain vaiheessa sijoitti minut asemalle vaunuhuoltoon. Se oli niin sanotusti ”Aatto Kuntun komppaniaksi” kutsuttu työyhteisö. Esimies oli menettänyt osan toista kättään todennäköisesti sotareissullaan. Siitä merkkinä oli proteesi kädessä. Liekö siitä tullut tuolle työyhteisöille sodan ajan muistuttava nimi ”komppania”.
Esimies oli tosi jämti ja järjestelmällinen sekä huolehtiva. Tyypillinen sen ajan hyvä virkamies. Muuta porukkaa lisäkseni olivat vaununsiivoojat, lämminvaunumiehet ja talonmiehet. Vaununsiivoojat nousivat juniin pareittain niiden pysähtyessä asemalle. He puhdistivat junien WC:t ja eteiset sekä tekivät siistimistyön koko junarungossa noin päällisin puolin. Osa heistä siivosi myös toimistoja. Lämminvaunumiehet lämmittivät lämminvaunuja, joissa kuljetettiin muun muassa ruokatarvikkeita ja hedelmiä. He huoltivat ratapihalla laittaen vaunuihin pääteaseman määränpääkyltit. Talonmiehet olivat oma porukkansa. He lämmittivät liikenne- ja ratapiirin virastojen huoneiden pystymuureja. Nämä rakennukset olivat Valtionkadun alkupäässä Postin ja Poliisilaitoksen välissä. Vanha taksiasema oli siinä kadun toisella puolella, siis vastapäätä näitä asuinkerrostaloja, joissa asui myös VR:n henkilökuntaa vuokralla.
”Talkkareiden” yksi erikoistehtävä oli valvoa asemalla veturinvaihtoa ja sulkea porttia, että matkustajien raiteiden ylittäminen sujuisi turvallisesti. Meidän piti myös pilkkoa puita Puskantien päässä lähellä Kristiinankaupunkiin menevää rataa olleessa punaisessa puuladossa.
Se paikka oli suojaisa, sivussa ja sen seinustoilla tapasi kokoontua ”Vineton ja Sorppuksen” kierteeseen sortuneita epämääräisiä henkilöitä. Poliisikin kävi monasti tarkastelemassa niin sanottuja ”sakkolaisia”. Siihen aikaan maksamattomissa sakoissa oli vielä säädetty muuntorangaistus. Se tarkoitti muutamien joutumista lusimaan Rantaheikkilään Vaasaan. Muistan Paavo Suomisen sanoneen minulle, kun määräsi minut talonmieheksi vaunuhuoltoon, että tierä, vaikka susta ”poliisi” tulisi, kun nuori olet ja haet paikkaasi. Näin se hyvä järjestelymestari oli oiva ennustaja mun kohdallani. Suominen sitten tuonnempana soitti ja ehdotti minut konttorihommiin veturitallille palkkalaskentaan, todeten, kun sulla on se viisi luokkaa oppikouluakin käytynä.
Muutaman vuoden jälkeen hakeuduin ja pääsin siniseen valtion viranomaiseen, josta eläköidyin 01.10. 2004.
Aseman seutua muistellen
Raimo Ristilä
senioripoliisi