Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii? Tähän ajankohtaiseen kysymykseen pyrkivät samannimisessä kirjassaan vastaamaan Puolustusvoimien entinen apulaistiedustelupäällikkö, eversti evp Martti J. Kari ja Jyväskylän yliopiston historian professori Antero Holmila. Kirja julkaistaan tänään.
Kari ja Holmila juurruttavat teoksessa Venäjän strategista kulttuuria pitkälle historiaan, tsaarien aikaan ja siitäkin kauemmas. Strategisella kulttuurilla tarkoitetaan sitä, miten valtio kokee siihen kohdistuvat uhat, miten se pyrkii niihin vastaamaan ja miten se niistä viestii.
Lännessä moni toivoo, että kansa saisi Venäjällä viimein tarpeekseen sodasta ja presidentti Vladimir Putinista ylipäätään, ja nousisi vaatimaan muutosta.
Venäjällä valta on kuitenkin tyypillisesti vaihtunut palatsivallankaappauksella eikä niinkään kansannousulla, Kari ja Holmila kirjoittavat. Epätodennäköisenä he pitävät sitä myös Putinin kohdalla.
– Vallankumouksellinen potentiaali Venäjällä on aika pieni. Se kansanosa on marginaalinen, eikä varmasti saisi laajojen massojen tukea, Holmila sanoo STT:lle.
Ukrainan sodan todellisilla tapahtumilla ei Holmilan mukaan ole vaikutusta Venäjällä niin kauan kuin Putin hallitsee tarinaa sodasta.
– Sodassa voi tapahtua ihan mitä tahansa. Se voi mennä tosi hyvin, se voi mennä tosi huonosti, se voi mennä ihan katastrofaalisesti ja sillä ei ole vaikutusta.
Jotta kansa lähtisi kaduille, siihen tarvittaisiin Holmilan mukaan poliittisten syiden lisäksi myös syviä materiaalisia syitä, kuten esimerkiksi nälänhätä.
Holmila ja Kari arvioivat kirjassa, että Kremlin turvallisuuskoneisto myös kykenisi tarvittaessa taltuttamaan arabikevään tai Valko-Venäjän kansannousun kaltaisen protestiliikkeen.
"Diktaattoreilla on tapana roikkua vallassa niin pitkään kuin henki pihisee"
Venäjän historiasta tuttu palatsivallankaappaus on mahdollinen tapahtumakulku myös sille, miten valta siirtyy Putinilta seuraajalle, Holmila arvioi.
Putinia lähimpänä olevien sekä turvallisuuskoneiston maailmankuva on kuitenkin hyvin lähellä Putinin maailmankuvaa, joillain jopa radikaalimpi, Holmila sanoo. Vallankaappaus tällaiselta taholta ei siis tarkoittaisi ainakaan muutosta parempaan.
Jos mukana olisi bisneseliittiä, suunta voisi Holmilan mukaan olla toinen, sillä heillä olisi vahvemmat intressit parantaa suhteita länteen.
– Mutta tämä skenaario ei ole hirveän todennäköinen, koska Putin on niin taitavasti pelannut oligarkit sivuun poliittisesta vallankäytöstä.
Valta voi vaihtua myös suunnitelmallisesti, jos Putin lähipiireineen onnistuu valmistelemaan vallansiirron hyvissä ajoin, kirjassa todetaan. Tämä tapahtuisi kuitenkin vasta viimeisessä pakkoraossa, Holmila uskoo.
– Diktaattoreilla on tapana roikkua vallassa niin pitkään kuin henki pihisee ja mielellään vähän pidempäänkin.
Mitä tapahtuu sodan jälkeen?
Holmila on erikoistunut tutkijana muun muassa sodan jälkitiloihin. Voidaanko sodan jatkuessa vielä arvioida, millainen sodanjälkeinen aika Venäjää odottaa?
Kun sota aikanaan päättyy, se todennäköisesti päättyy jonkinlaiseen kompromissiin, Holmila arvioi.
Venäjällä muistellaan nykyisin mielellään "suurta isänmaallista sotaa" eli toisen maailmansodan menestystä. Maan historiasta löytyy kuitenkin myös sotia, jotka ovat päättyneet häviöön.
– Jos Venäjä tai Neuvostoliitto on hävinnyt siinä määrin kunnolla, että se on aiheuttanut yhteiskunnallista levottomuutta, niin jonkinlaisia reformeja on tapahtunut, Holmila sanoo.
Esimerkiksi tappiollinen sota Japania vastaan sai venäläisiä kaduille vuonna 1905. Vuoden 1917 vallankumousten taustalla taas oli ensimmäisen maailmansodan huono sotamenestys.
– Muutokset ja mullistukset eivät kuitenkaan ole johtaneet järjestelmien demokratisoitumiseen. Järjestelmät ovat muuttuneet, kuten vaikka tsaarivallan kaatuminen ja bolshevikkien valtaannousu, mutta autoritaarisuus on jatkunut.
Toisin kuin länsimaissa, Venäjällä on sotien jälkeen käyty niistä jälkeenpäin hyvin vähän kriittistä keskustelua, Holmila sanoo.
– Veikkaan, että tämäkin sota tulee päättymään siihen, että siellä ei tehdä avointa tiliä sodan syistä ja seurauksista, Putinin politiikasta ja tämänkaltaisista tekijöistä. Valitettavasti.
Mongoliaika toi ehdottoman yksinvallan
Jo mongoliaika toi Holmilan ja Karin mukaan Venäjälle ehdottoman henkilöön sidotun yksinvallan, joka näkyy edelleen myös Putinin Venäjällä.
Kirjoittajat näkevät mongolivalloituksen synnyttäneen myös yleisen uhkakuvan jatkuvasta ulkopuolelta tulevasta hyökkäysuhasta ja valloittajan harjoittamasta venäläisväestön väkivaltaisesta kohtelusta.
– Tätä pelkoa Venäjän johtajat ovat käyttäneet sumeilematta hyväkseen vuosisatojen ajan pysyäkseen itse vallassa sekä motivoidakseen venäläiset taas seuraavaan sotaan, Kari ja Holmila kirjoittavat.
Tsaarin arvonimen Venäjällä ensimmäisenä käyttöön ottaneen Iivana Julman vaikutusta venäläiseen strategiseen kulttuuriin on kirjoittajien mukaan "mahdotonta yliarvioida": Iivana Julma muun muassa juurrutti maahan epäluulon ulkomaalaisia kohtaan ja vahvisti toimillaan Venäjän ja lännen vastakkainasettelua.
Ukrainan venäläistämispyrkimykset taas juontavat Katariina Suuren valtakaudelle 1700-luvulla.
Mitä oikein vaatisi, että näin syvältä historiasta kumpuava strateginen kulttuuri todella muuttuisi?
– Jos ajatellaan suuria sodan jälkeen tapahtuneita yhteiskunnallisia muutoksia, joissa tietynlainen strateginen kulttuuri on korvautunut toisenlaisella strategisella kulttuurilla, se on yleensä vaatinut massiivisen tason tappion, Holmila sanoo.
Kansainvälisiä esimerkkejä ovat Japani ja Saksa toisen maailmansodan jälkeen. Venäjän historiassa vastaavaa ei ole tapahtunut, eikä tämän luokan tappiota tuota myöskään Ukrainan sota, Holmila arvioi.
Venäjän historiassa on kuitenkin ollut myös siemeniä mahdolliselle suuremmalle muutokselle. Holmila nostaa esimerkiksi Japanin ja Venäjän välisen sodan vuosina 1904–1905, jonka jälkeen luotiin (vaikkakin kosmeettiseksi rooliltaan jäänyt) duuma, ongelmista puhuttiin, ja pääministeriksi noussut Pjotr Stolypin ajoi uudistuksia järjestelmään.
– Loppujen lopuksi ne aika nopeasti kuivuivat kasaan tai kääntyivät itseään vastaan, mikä on myös hyvin tyypillinen piirre venäläisessä toiminnassa, Holmila sanoo.