Toimeentulotukilain muutos astui voimaan helmikuun alussa ja tuen saamisen ehdot tiukentuivat. Tuen saajaa myös velvoitetaan enemmän. Toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa nykyistä useamman syyn takia. Toimeentulon perusosalla katetaan välttämättömiä menoja, joita ovat vuokra, ruoka, terveydenhoito ja vaatteet. Käytännössä ensisijaista toimeentulotukea määritettäessä huomioidaan erityisesti asumisesta, terveydenhuollon asiakasmaksuista ja reseptilääkkeistä aiheutuvia kuluja.
Toimeentulotukiuudistus luo lisääntyvää painetta ja haastetta kirkon ja seurakuntien diakoniatyölle. Diakoniatyö ei ole kuitenkaan rinnastettavissa perustuslakiin sidottuihin toimijoihin, Kelaan ja hyvinvointialueiden sosiaalityöhön.
Toimeentulotukiuudistukseen muutokset laittavat monien tukien varassa elävien elämän ahtaalle. Vaikutukset ovat suuria, kun puhutaan 50 %:n toimeentulotuen heikennyksistä, mikäli tuen tarvitsija ei hae ensisijaisia etuisuuksia, esimerkiksi työttömyys-, asumis- tai opintotukea. Tuki voidaan vähentää 50 %:lla, mikäli ei hae tukia kuukauden sisällä.
Mitä kohti olet menossa hyvinvointivaltio Suomi? Olemmeko menossa vahvemmin kohti kehitystä, jossa ihmisarvo mitataan sillä, miten paljon saamme aikaiseksi tai miten aktiivisia pystymme olemaan? Jätämmekö huomioimatta, että esimerkiksi työn hakemisen velvoittamisen täyttävät kriteerit eivät kaikkien työmarkkinoilla olevien kohdalla täyty.
Ensinnäkin työmarkkinoilla on ihmisiä, joiden työntekemisen edellytykset ovat heikot tai niitä ei juurikaan ole. Toiseksi Suomessa ei ole tälläkään hetkellä riittävästi työtä tarjolla työtä haluaville. Ongelma ilmenee jo hyvin koulutettujenkin osalta. Moni valmistuu tyhjän päälle. Tähän tarttui myös sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Ylen A-studion haastattelussa (17.2.). Kolmanneksi Suomi on alueellisesti epätasajakoinen tarjolla olevien työpaikkojen osalta, Itä- ja Pohjois-Suomessa avoinna olevia työpaikkoja on tarjolla hyvin rajallisesti. Pienissä kunnissa yhdestä työpaikasta voi kilpailla lähes sata. Työttömyys on ennätyslukemissa ja samanaikaisesti työttömiä työnhakijoita velvoitetaan hakemaan työtä, jota ei ole tarjolla! Ihmisiä rangaistaan, mikäli he eivät täytä työnhakuvelvoitetta. Tämä näkyy mm. työttömän peruspäivärahaan kajoamisena.
Onko edellä kirjoittamani se suunta, jolla Suomi saadaan kuntoon? Epäilen vahvasti, että Suomea ei näillä toimenpiteillä saada kuntoon. En pidä huonona sellaista sosiaalipolitiikan harjoittamista, jossa kannustetaan ottamaan enemmän vastuuta omaan elämäänsä liittyvistä asioista ja tekijöistä. On hyvä ja tärkeä kannustaa ottamaan vastuuta, kunhan sille luodaan kestävämmät edellytykset ja rakenteet. Nyt harjoitettava politiikka ei valitettavasti tarjoa kannustusta, lähinnä uhkailemista ja kiristämistä ja nöyryyttämistä.
Suomea verrataan usein muihin Pohjoismaihin ja niiden sosiaaliturva- ja työvoimapoliittisiin käytäntöihin. Esille on nostettu Tanska, jossa sosiaaliturva voidaan ottaa kokonaan pois, jos henkilö ei suostu vaadittaviin velvoitteisiin. Tanskan sosiaaliturvan tiukemmat velvoitteet ovat kuitenkin sidoksissa siihen, että Tanskassa on tarjolla enemmän positiivisia kannustimia kuin Suomessa. Kunnat mm. aktiivisesti järjestävät töitä. Työ- ja hyvinvointilaitoksen tutkimusprofessorin Jussi Tervolan mukaan keskeistä Tanskan mallissa on, että joustava työsuhdeturvasääntely, tasoltaan ja kattavuudeltaan hyvä työttömyysturva sekä tehokas aktiivinen työvoimapolitiikka täydentävät toisiaan.
Jos haluamme näinä maailmanpoliittisesti vaikeina aikoina pitää tärkeänä johtotähtiajatuksena ”kaveria ei jätetä” -periaatetta, meidän on pidettävä tästä erityisesti kiinni heidän kohdallaan, joiden elämässä on suuria haasteita. Vaikeita ja hankalia talouden säästö- ja leikkaustoimia mietittäessä on oleellista muistaa elämän haavoittavuus. Kuka tahansa meistä voi olla tilanteessa, jossa tarvitsee niin terveyden- kuin sosiaaliturvaan liittyvää apua tai työ voi lähteä alta pois. Suurilla toimeentulomarginaaleilla elävillä tämä tietoisuus voi hämärtyä.
Toivoisin päättäjiltä ja sosiaalilakiuudistuksia miettiviltä asiantuntijoilta tarkkaa harkintaa, mihin kaikkeen pienimmillä marginaaleilla elävien ihmisten elämässä leikkaukset ja säästötoimenpiteet vaikuttavat. Jo muutaman kymmenen euron heikennykset kuukausittaisista tuloista voivat joillekin merkitä suurta ahdinkoa. Myös köyhyysrajalla elävien lapsiperheiden sosiaali- ja työturvaan kohdistuvat leikkaukset aiheuttavat eriarvoistumiskehityksen syvenemistä.