Onko pahuudella kansallisuutta, uskontoa, sukupuolta, ikää, rotua tai puoluekirjaa?
Benedict Anderson (Kuvitellut yhteisöt, 1983) toteaa, että kansallisvaltiot eivät perustu sen jäsenten keskinäiseen kommunikaatioon, vaan lähinnä sen jäsenten mieliin luotuun kuvaan yhteisöstä, valtiosta ja heidän osallisuudestaan siinä. Hänen mukaansa kaikki kansallisvaltiot ovat kuviteltuja yhteisöjä, koska sen jäsenet eivät tule koskaan tapaamaan suurinta osaa muista jäsenistä. Jos kansallisvaltiot ovat kuviteltuja yhteisöjä, perustuuko toiseen kansaan kohdistuva epäluulo myös kuvitelmaan?
Eri uskonnoista löydetään yhteneväisyyksiä siinä, kuinka toisia on kohdeltava tasapuolisesti. Afrikkalaisissa luonnonuskonnoissakin kielletään tekemästä toiselle sitä, mitä ei salli itselleen tehtävän. Jos toisen henkilön uskonto on eri, niin miten voitaisiin sallia pahan tekeminen häntä kohtaan?
”Nuo miehet ne on kans yksiä saatanoita” todettiin Matti Kassilan elokuvassa Natalia. Mutta kyllä samassa elokuvassa huomattiin myös toisen sukupuolen vajavaisuudet. Pahuudella ei liene sukupuolta.
Pahan teko liitetään usein virheellisesti ikään. Jos jossakin on rikottu ikkuna, niin ”nuoriso on taas ollut asialla”. Tämä yleistys voidaan kaataa seuraamalla vaikkapa Provinssirockissa nuorison mukavaa touhua. Enpä huvikseni kerro (arvatkaa) minkä tapahtuman vanhempi yleisö ei pärjää käytöskilpailussa nuorisolle.
Rotujen perusteella on vaikea löytää ihmisen pahuuden siementä. Pienet lapset eivät välitä ihonväristä. Ihonväriin – tai muuhun erilaisuuteen – perustuva toisen karttaminen on opittua, erikseen opetettua.
Voiko olla automaattisesti toiselle paha jos käy eri puolueen kokouksissa? Siihen en usko, pahuus tulee muualta.
Olin marraskuussa tilaisuudessa kuuntelemassa Habiba Alin, nuoren somalitaustaisen suomalaisen naisen vaikuttavaa esitystä veteraanikansanedustajille. Hän kertoi kuinka oli tullut Suomeen kuusivuotiaana. Silloin hän ei kokenut pahuutta ja vihaa jokapäiväisenä asiana. Silloin hän tiesi, millaisia ihmisiä tulisi varoa ja millaisiin tilanteisiin ei kannattanut mennä.
Habiban mukaan tilanne alkoi muuttua noin viisi vuotta sitten – nyt hän ei tiedä ketä pitää varoa. Nykyään hänen ihonväriään saattaa arvostella nuori tai vanha, hänen huiviaan saattaa repiä kivan näköinen mummo tai hänen päälleen saattaa sylkäistä siistissä pikkutakissa bussiin noussut keski-ikäinen mies.
Kävelimme iltapimeällä Pasilan veturitalleilta alikulun kautta kohti asemaa yhtä matkaa. ”Hyvä kun olet mukana niin ei tarvitse juosta”. Ensin naurahdin, kun luulin, että hän vitsaili. Kun tajusin, että hän oli tosissaan, minua ärsytti ja hävetti. Eihän asiat näin saa olla!
Mielestäni Habiban kohtaamat vihapuheet ja -teot perustuvat epäluuloon ja pelkoon. Molempia asioita lietsotaan jakamalla pienessä piirissä väärää tietoa avaamatta keskustelua toisten ryhmien kanssa. Toisinpäin: epäluuloa vähennetään kohtaamalla toisia ihmisiä avoimesti ja pelkoa poistetaan oikeilla faktoilla.
Ilkka Peura
Kirjoittaja on elokuvateatterin johtaja.