Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Missä on järki ja in­hi­mil­li­syys?

Suomen hallitus aikoo käytännössä lakkauttaa lähiaikoina kuntouttavan työtoiminnan. Tilalle on kaavailtu jonkinlaista suppeampaa tukimuotoa osalle näistä henkilöistä, joiden ei ole helppoa tai edes mahdollista työllistyä tavanomaisilla tavoilla.

Nämä uudet, korvaavat muodot ovat niin suppeita, etteivät ne riitä alkuunkaan paikkaamaan tuen vajetta, joka muutoksista aiheutuu. Siksi on täysin perusteltua puhua käytännössä tuen lakkauttamisesta.

Muutoksesta tuntuu puuttuvan sekä järki että inhimillisyys. Vastaavia päätöksiä on tehty lukuisia muitakin tällä hallituskaudella.

Usein on vaikuttanut siltä, että edes tavoitellut säästöt eivät toteudu hallituksen monien päätösten kohdalla, vaan tilanne heikentyy ja muuttuu taloudellisesti kalliimmaksi. Vaikutusarviointeja ei ole riittävästi tehty, tai niitä ei ole otettu huomioon.

On erityisen haitallista, että säästöt ja leikkaukset kohdistuvat selkeästi hyvin heikoilla oleviin ihmisiin. He ovat heikoilla taloudellisesti työttömyyden vuoksi ja muiden omien vaikeuksien vuoksi, joiden perusteella he nimenomaan tarvitsevat kuntouttavaa työtoimintaa.

Näillä ihmisillä, jotka ovat tämän tuen piirissä, ei ole useinkaan mahdollisuutta työllistyä helposti – jos ollenkaan. Kuntouttavasta työtoiminnasta on saanut työn lisäksi ihmiskontakteja, merkityksellisyyden kokemuksia sekä myös pienen päiväkohtaisen lisäkorvauksen.

On mahdotonta ymmärtää, mihin tämänkaltaisella supistamisella on pyritty. Ihmisiä, jotka ovat heikoilla monilla tavoilla, pitäisi nimenomaan tukea ja kannustaa osallistumaan ja yrittämään.

Mikäli yhteiskunnan viesti on, että ei kannata edes yrittää ja että missään pyrkimyksissä ei auteta, niin se on yksilöille hyvin lamauttavaa, turhauttavaa ja tuhoisaa.

Ihmisiä työnnetään näin aivan suoraan syrjäytymisen tielle. Heidän hyvinvoinnistaan tai tulevaisuudestaan ei välitetä. Heidät halutaan syrjäyttää, jättää sivuun. Kaikki tällainen ilmenee myöhemmin pahoinvointina sekä ihmisen omassa elämässä että yhteiskunnallisesti.

Tämä muutos on valmisteltu jo hyvin pitkälle ja vaikuttaa todennäköiseltä, että se tulee pian voimaan. Se on valtava tragedia monien ihmisten ja perheiden kannalta. Seuraukset ovat laajoja ja pitkäkestoisia sekä ulottuvat näiden ihmisten lähipiiriin ja tietenkin kaikista eniten ihmisen omaan hyvinvointiin.

Poliittisilla päätöksillä täytyisi luoda inhimillistä toimintaa ja ihmistä kannatteleva toimintaympäristö. Olisi tärkeää, että jokainen kansalainen voisi tuntea kuuluvansa tänne ja olla tärkeä osa yhteiskunnan järjestelmää.

Mikäli syrjäytämme osan ihmisistä ja luomme rakenteellista eriarvoisuutta, alkaa yhteiskunta polarisoitua yhä enemmän. Katkeruus yhteiskuntaa ja päättäjiä kohtaan lisääntyy ja voi muodostua turvallisuusuhaksi. Olennaisinta on se, mitä ihmiselle itselleen tilanteessa käy. Asiaa ei siis pidä tarkastella vain sen kautta, aiheutuuko ongelmia muille ihmisille ja yhteiskunnalle, vaan tärkeintä on nähdä asia yksilön itsensä kannalta.

Toivotaan, että päättäjiltä löytyisi asiaan vielä tahtoa muuttaa suunnitelmaa ja peräytyä tästä valtavan suuresta virheestä. Päättäjien pitäisi miettiä asiaa esimerkiksi oman lähipiirinsä kautta, jotta perspektiivi säilyy.

Vaikeuksia voi kohdata kuka vain. Ei sysätä ihmisiä alas kuilun reunalta. Heikossa asemassa olevat ihmiset eivät pääse omin voimin kiipeämään sieltä ylös. Olisi toivottavaa, että yhteiskuntamme säilyisi hyvinvointia tukevana eikä pahoinvointia tuottavana paikkana.

Risto HelinKirkkovaltuutettu, Vaasa