Haluavatko suomalaiset todella, että heitä holhotaan? Minua ajatus ahdistaa, mutta olenko yksin tuntemusteni kanssa?
Eurooppalaisten ajatushautomojen verkosto Epicenter kertoi pari viikkoa sitten Brysselissä, että Suomi on Euroopan unionin kovin holhousvaltio.
Suomalainen kun voittaa jotain, tavataan asiaa vähätellä, että se oli siinä ja siinä – onnenkantamoinen. Nyt ei tarvitse, Suomi oli holhousvaltioindeksin ylivoimainen ykkönen.
Kaikki valtion holhouksen muodot pisteytettynä Suomi sai 53,7 pistettä. Kansankoti Ruotsi, rakas kilpakumppanimme, sai vain 40,6 pistettä. Tsekki oli hännänhuippu 8,8 pisteellä.
Mihin enää tarvitsemme jääkiekon MM-kultaa tai euroviisuvoittoa, olemme huolenpidon mestareita. Valtio valvoo ja tietää, mikä meille on parasta.
Vaikea tietää. Epicenter ilmoittaa olevansa vapaan yhteiskunnan periaatteita edistävä verkosto. Tässä kohdassa Suomen laaja virkamieskunta taitaa nähdä punaista.
Epicenter kertoi myös, että heidän analyysinsä mukaan holhoamisella ja ihmisten elinajanodotteella ei ole yhteyttä. Ei edes alkoholin säätelyn kohdalla.
Tätä emme voi varmasti tietää, kun emme ole saaneet asiaa kokeilla, ja mikäli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ensikommenttia oikein tulkitsen, emme koskaan saakaan.
Periaate. Säätelyn tehosta voisin avata hieman omaa kokemuspohjaani. Kesälomalla lipitän kernaasti yhden lonkeron silloin ja toisen tällöin.
Hakisin tölkin pari mielelläni Asevelikylän Alkosta (kuten monopoli on sen ristinyt), mutta kun se on niin julmetun kallista. Laatikko maksaa laivalla alle 20 euroa, Alkossa muutaman sentin alle 60 euroa.
En periaatteestakaan laita roposiani ryöstöhintaisiin tuotteisiin. Siispä ostan laivalta, kun siellä käyn. Enkä paria tölkkiä, vaan niin paljon kuin ranteet kestävät kantaa.
Loukkaa. En kirjoittanut tätä juttua alkoholin takia, vaan siksi, että minua suuresti loukkaa ajatus, ettei Suomi luota minuun, nelisenkymmentä vuotta veroja maksaneen miehen omaan arvostelukykyyn.
Olen rakentanut ja ottanut lainaa, tehnyt ja kasvattanut lapsia, kirjoittanut tuhansittain juttuja, ollut vastuullisissa työtehtävissä, johtanut armeijassa kovapanosammuntoja...
En silti ole virkamiesten mukaan yhtä kykenevä ottamaan vastuuta tekemisistäni kuin mies Tsekissä tai Virossa. Tai edes Ruotsissa!
Vesa Koivumäki