Muistojen kaleidoskoopin läpi näen kotikaupunkini.
Rantakadun mukulakivet tärinänä pyörän renkaiden alla.
Hiusten raivoisan, tuulen pieksemän hunnun Palosaaren sillalla syysviimassa.
Mustikansiniset raitasukkahousut ja neljäntuulenlakki Kirkkopuistikon lukiossa, kun me abit pistimme pystyyn naamiaisbileet.
Ensimmäinen joulu opiskelija-asunnossa Erämiehenkadulla. Kotijouluperinnettä kalpeasti muistuttavan kuusen tiheässä ytimessä on aarre, enne pesänrakentajalle. Linnunpesä.
Romuluinen lumienkeli lakanalumessa Vanhan Vaasan raunioilla.
Kanadanhanhien yksitotinen armeija, parvi parjattuja, siivottomia muukalaisia Palosaaren rannassa.
Auringon pora kipunoina dekolteessa, kun se viimeinen Vaahteramäen Eemeli Stundarsin kesäteatterissa esitettiin.
Ky-klubi-illan jälkeen aamuöinen, kovaäänisen kikattava laukka autionharmaan Vaasan torin poikki torinlaidan grillikioskille. Tilauksena nakkisämpylä, paljon sipulia.
Edvininpolun jalan alla rahisevat kuivankarheat lehdet, kun lapset kirmaavat jo kaukana edellä.
Äänekkään kaksikieliset koulubussit. Neutronipommin hiljaiset aikuisväestön lähiliikenteen linjat.
Hietasaaren rannan ylimielisen kauniit, huolettoman ruskeat kropat.
Suomi-kuvakorttinäkymä Raippaluodon sillasta väreettömänä illan hetkenä.
Kahvilan ikkunoista vakoillut ohikulkijat kesäpäivänä, kun tori kerrankin kihisee ostajaa ja myyjää.
Alatorin tökkivät autojonot niinä päivinä, jolloin ajatus keskustan kävelykadusta oli vielä kauempana tulevaisuudessa kuin Ikean rakentaminen Vaasaan tänään.
Rautatieaseman hellyttävä punainen veturi, odottamassa vaunujonoa peräänsä kuin lapsikatrastaan, kauan ennen radan sähköistystä.
Ehkä vielä jonain päivänä, vuosikymmenten päästä, köpöttelen katuja siippani kanssa täällä, kotikaupungissani. Tutuilla kaduilla, kujilla, poluilla, teillä, jossa kaikki on osin säilynyttä, osin uutta tai uudistettua, kiitettyä ja moitittua, mutta vahvaa.
Minun Vaasassani. Kuka tietää, tulevienkin muistojeni kodissa.
SUSANNA PAJAKKO