EPARI 100 VUOTTA
Kaupunkilehti Epari juhlii satavuotistaivaltaan koko vuoden. Kaksipäiväisen kesätapahtuman lisäksi järjestämme yllätyksiä pitkin vuotta.
Ystävänpäivän alla päätoimittaja Tero Hautamäki sekä toimisto- ja tapahtumakoordinaattori Marja Vuorela piipahtivat jakamassa sata sydänheijastinta Seinäjoen keskustassa. Heijastinta koristaa graafikko Jaana Hautalan suunnittelema 100-vuotislogo, joka näkyy myös Eparin etusivulla koko vuoden.
– Seuraava jalkautuva yllätys on sitten äitienpäivän alla. Kannattaa seurata myös sosiaalista mediaamme, sillä tulossa on kilpailuja ja arvontoja, päätoimittaja lupaa.
JUHLAVUOSI
- Viralliset syntymäpäiväjuhlat pidetään Seinäjoen Keskustorilla keskiviikkona 26.–27. elokuuta kello 18–21. Koska juhla on samalla viikolla kuin huvilakauden päättäjäiset, tapahtuma on saanut nimen Eparin Venetsialaiset.
- Juhlan pääosassa ovat kulttuuria tekevät kaupunkilaiset. Toripaviljongin lavalle nousee sata esiintyjää.
- Eparin 100-vuotisjuhlanumero ilmestyy juhlaviikolla eli keskiviikkona 26. elokuuta.
- Ensimmäinen Epari ilmestyi 15. joulukuuta vuonna 1926 näytenumerona. Silloin lehti oli nimeltään Seinäjoen Sanomat. Ensimmäisen kerran lehti ilmestyi virallisesti 5. tammikuuta vuonna 1927.
- Eparilla on ollut historiansa aikana viisi eri nimeä. Etusivuilla on Eparin ja Etelä-Pohjanmaan lisäksi lukenut myös Kyrönmaa, Seinäjoki ja Seinäjoen Sanomat.
– Hyvään ystävään voi luottaa ja tukeutua tarvittaessa. Hyvä ystävä on myös aina tavoitettavissa. Ystävien kanssa pidetään yhteyttä, Anssi Särmö kuvailee.
Kuva: Virpi Kupiainen-Ämmälä
– Hyvä ystävä on luotettava ja pitää kättä olkapäällä, Margit Orrenmaa vastaa.
Kuva: Virpi Kupiainen-Ämmälä
– Hyvä ystävä on luotettava ja uskollinen. Aina uhrautuu toisen puolesta. Eikö se ole aika kova ominaisuus, kysyy Teuvo Lampakka.
Kuva: Virpi Kupiainen-Ämmälä
– Hyvän ystävän tärkein ominaisuus on luotettavuus. Ystävälle voidaan kertoa asioita, joita ei haluta muiden tietoon, Tarja Viitala pohtii.
Kuva: Virpi Kupiainen-Ämmälä
– Hyvä ystävä on luotettava. Kun tavataan, niin jatketaan juttua siitä, mihin viimeksi jäätiin, Sirpa Koskiniemi sanoo. – Luotettava tietenkin ja sellainen, joka on kiinnostunut kuulemaan myös sinun asioistasi, Tapani Koskiniemi lisää.
Kuva: Virpi Kupiainen-Ämmälä
Eparilaiset lähettävät ystävänpäiväterveisiä kaikille lukijoilleen ja yhteistyökumppaneilleen.
Kuva: Virpi Kupiainen-Ämmälä
Eparin päätoimittaja (oik.) Tero Hautamäki yllätti sydänheijastimilla lounaalle lähdössä olevat Reaktorin työntekijät. Kuvassa Petri Ämmälä (vas.), Mikko Peltonen, Niko Tobiansson, Nuutti Rintala ja Markus Ylä-Ilomäki.
Kuva: Virpi Kupiainen-Ämmälä
– Hyvä ystävä on luotettava. Ei kai siinä muuta tarvita? pohtii Jesse, joka ei halua paljastaa sukunimeään.
Kuva: Virpi Kupiainen-Ämmälä
– Hyvä ystävä auttaa hädässä, on luotettava, kiltti ja kiva, Edith Ekberg listaa.
Kuva: Virpi Kupiainen-Ämmälä