Ala-asteella en pitänyt askartelusta.
Minusta se oli aivan päätöntä kikkailua.
Muistan vieläkin, miten silkkipaperi tarttui liimaisiin sormiini, ja joka paikka oli sotkussa.
Ajatus silkkipaperista puistattaa vieläkin.
Näin yli 20 vuoden jälkeen pystyn käsittelemään asiaa.
Minua on jäänyt kuitenkin kalvamaan se, että askartelun tärkeyttä ei perusteltu minulle koskaan.
Se on huutava vääryys.
Koulussa motivaationi oli monesti kateissa siksi, että aina en tiennyt, miksi tiettyjä asioita opiskeltiin.
Työskennellessäni kouluavustajana huomasin, että tämä sama epätietoisuus on todellinen eri ikäluokkia yhdistävä ilmiö.
Hyvät selityksen puuttuivat tyystin ja oppiminen tuntui turhalta.
Oulun yliopiston oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikön professorin Sanna Järvelän (Pohjalainen 29.8.) mukaan aito oppimisen motivaatio syntyy kiinnostusta herättävistä tilanteista.
Opiskelun kyseenalaistava oppilas on nimenomaan tässä tilanteessa: häntä kiinnostaa, miksi opiskelu on tärkeää.
Oppilaan motivaatio kasvaisi, jos hän saisi perusteluja opiskelulle.
Oman peruskoulutaipaleeni aikana perusteluja annettiin harvoin.
Yleensä vastaukseksi sai vain tiukan katseen ja hiljentymiskomennon.
Oppilas on terve silloin, kun se haluaa kyseenalaistaa asioita.
Oppimisesta tulee helpompaa ja mielekkäämpää, kun tavoitteet ovat selkeitä.
Askartelu olisi voinut muuttua hauskaksi puhteeksi, jos olisin tiennyt, että se kehittää keskittymiskykyäni ja motorisia taitojani. Kukaan ei kuitenkaan edes yrittänyt selittää sen tarpeellisuutta minulle.
Järvelän mukaan epäonnistumiset kuuluvat oppimiseen.
Ehkä silkkipaperin kanssa sekoileminen opetti minulle sittenkin jotain.
VILLE PERTTULA
@i-mediat.fi