Mitenköhän ne meidän esiteinin kaveripulmat ratkeavat? Tykkääkö juniori uudesta harrastuksestaan, sopeutuuko joukkoon, kiusataanko häntä? Selviääkö se pian täysi-ikäistyvä esikoinen omassa asunnossaan?
Näitä kaikkia minä mietin, alinomaa. Jos sinä olet äiti tai isä, tiedät tämän tunteen. Lapsen paras on mielessä aina.
Hirveän usein vanhemmat ovat myös valmiita luopumaan omista eduistaan lapsen eteen. Äiti voi kyllä auttaa lapsen haalareihin ja syödä viilentynyttä ruokaa, isä lähtee töistä vähän aikaisemmin, että ehtii käydä päiväkodin kautta.
Oma viikonloppureissu kaverien kanssa jää, kun lapsella on jalkapalloturnaus. Me teemme kaikkemme - ja silti emme tee tarpeeksi.
Tilanne keväällä 2023 on tämä: Lasten- ja nuorisopsykiatrian yksiköihin on pitkät jonot. 14 prosenttia peruskoulun lopettavista ei osaa kunnolla lukea.
Nuorten aikuisten sairauspoissaolojen ensisijainen syy on mielenterveyden häiriöt. Suomi on Euroopan johtava maa nuorten huumekuolemissa. Näistä syistä pitäisi jokaisen päättäjän Suomessa valvoa.
Aika tunnetusti kiitää, ja vain hetken kuluttua meidän lapsemme ovat Suomen tukipilareita. Heistä kasvaa taksikuskit, lääkärit, yksinhuoltajaäidit, vääpelit ja muut, joista Anssi Kela lauloi.
Aikuisuuteen ja työelämään jokainen tarvitsee lukutaitoa, mielenterveyttä, sosiaalisia taitoja, sitkeyttä, lujuutta.
Nämä eväät hyvinvointiyhteiskunnan pitäisi taata lapsille ja nuorille.
Pystymmekö siihen? Tilastojen mukaan emme.
Tänä keväänä pitää puhua Suomen tulevaisuudesta. Ainakin minulle on selvää, ettei lähivuosille ole toista yhtä tärkeää asiaa kuin lasten ja nuorten hyvinvointi. Se rakennetaan perheissä, kouluissa, päiväkodeissa, nuorisotiloissa, kohtaamispaikoissa.
Niistä pitää puhua! Jos joku väittää jotain muuta, älä usko. Sinä tiedät, mikä meitä valvottaa.
Henna Helmi Heinonen
psykologi, kirjailija