Heti aluksi täytyy kysyä mikä on ay-liikkeen tehtävä nykyaikana. Ay-liike vastaa tietysti totutusti, ”työntekijöiden edun ajaminen”. Siihen se yleensä jääkin. Jos tivataan ay-johtajilta tarkennusta, he eivät osaa/pysty/halua vastata kuin ”taistellaan parempien palkkojen ja työolojen puolesta”.
Ay-liikkeessä työntekijän etu nähdään edelleen hyvin kapeasti. Työllisyys pitäisi olla ay-liikkeen ykkösprioriteetti. Työpaikka on tärkeintä, mitä työntekijällä on. Ilman sitä hän ei ole työntekijä, vaan työtön.
Varsinkin SAK ja STTK ovat lähteneet politikoimaan ilman äänestäjien antamaa mandaattia jopa demokraattisesti valittua eduskuntaa vastaan.
Ammattiliittoihin vielä kuuluvien jäsenten pitäisi vaatia ay-liikkeeltä enemmän. Jäsenten tulisi vaatia ammattiliitoltaan varsinkin enemmän yhteistyötä työnantajaliittojen kanssa. Se vaatii paranoidisten ennakkoluulojen hautaamista, puolin ja toisin. Yhteisen hyvän näkeminen on välttämättömyys työelämän kehittämisessä.
Ay-liikkeen vastuuta työllisyydestä ei käytännössä ole ollenkaan. Näin ollen sen toimet ovat vaarassa näivettää meille kaikille tärkeän hyvinvointiyhteiskunnan.
Näyttää siltä, että se vaatii varsinkin ammattiliitoilta täydellistä asennemuutosta, ja ehkä koko johdon vaihtamista. Paras ay-johtaja ei enää nykyisin ole se, joka solvaa työnantajia kuten taannoin tapahtui ”limanuljaskoiksi” tms.
Presidentti Sauli Niinistön mottona oli jo toistakymmentä vuotta sitten viisaasti ”vastakkainasettelun aika on ohi”. Ehkä ajat ovat jo tarpeeksi vaikeat, varsinkin työmarkkinoilla, että tuo Niinistön oppi olisi aika ottaa käyttöön.
Nykyaikainen ay-johtaja näkee yhteisen hyvän, joka on yleensä hyvin yhteneväinen niin työnantajan kuin työntekijänkin näkökulmasta.
Martti Saarikoski
Seinäjoki