Ruuhkabussi Tampereen Hervantaan lokakuussa 2000. Viereisellä penkillä istui nuori tyttö rämpläten nyt jo ”antiikkista” Nokian kännykkää. Takanani istunut mies kyseli kanssaan istuvalta vanhemmalta matkustajalta: ”Mikä lelu tulee seuraavaksi?”
No, meni vain toistakymmentä vuotta ja uudeksi leluksi tuli nyt kaikkialla elämää dominoiva ”älypuhelin”. Nykyään vain tuntuu, että se on lelu joka leikkii ihmisillä, kun sen valtaa ei kukaan uskalla kyseenalaistaa ja ilman sitä jää näköjään ”elämä elämättä”.
Hyvin ovat markkinamiehet osanneet luoda ihmisille täysin keinotekoisen tarpeen, joka jo vanhojen ”antiikinaikaisten” matkapuhelinten aikana tunnettiin englanninkielisellä termillä ”connecting people”. Tuo järjestelmä, jossa ollaan ”jatkuvasti tavoitettavissa” ja jota hunajainen miesääni mainosti tyyliin ”Radiolinjan gsm, jotta suomalaiset voivat puhua enemmän”. Raamatussa Saarnaajan kirjassa todetaan: ”Puheen paljous enentää turhuutta. Mitä etua ihmisille on siitä” (Saarnaaja luku 6 jae 11, vuoden 1938 käännös).
En itse tykönäni ole koskaan oikein mieltänyt tuon ”jatkuvasti tavoitettavissa” -nimisen termin mielekkyyttä. Miksi pitää olla ”jatkuvasti tavoitettavissa”, jos ei kuulu poliisiin, terveydenhuoltohenkilöstöön, palokuntaan, puolustusvoimiin, rajavartiostoon ja niin edelleen.
Isovanhempieni liikkeeseen tuli puhelin jo vuonna 1939 eikä heille ollut mikään ongelma, jos joskus joku soitti, kun he eivät olleet paikalla vaan tuumivat, että jos asiaa on, niin soittaapa uudestaan.
Kaitpa älypuhelimista hyötyäkin on mutta joka paikassa rehottava niitten ylivalta on tehnyt ihmisistä, jos ei muuta niin ainakin lyhytjännitteisiä, ärtyneitä ja jotensakin pinnallisia. Mihinkään syvälliseen ei ole enää aikaa ja mieli kaipaa jatkuvaa ärsytystilaa.
Kun vain on hetkinenkin aikaa, tuo kapistus otetaan esiin, jotta ”tyhjä” aika saadaan täytettyä. Muuan tutkimus totesi, että älypuhelin vedetään taskusta esille jopa 150 kertaa päivässä. Kyllä siinä touhussa taskut kuluvat ja rispaantuvat!
Ennen älypuhelimien valtakautta ”tyhjä” aika täytettiin vaikkapa liikkumalla tai lukemalla mutta nyt ollaan ”puhelimella” jatkuvasti, jotta ei vain menetä mitään tärkeää jatkuvasta tajunnantäyttövirrasta!
Mielenkiintoista sinänsä, että Yhdysvalloissa on jo osittain kyllästytty älypuhelinten ylivaltaan ja siellä on havaittavissa ilmiö, jonka mukaan halutaan palata ”peruspuhelimen” käyttöön, siis tuon tamperelaisen pikkutytön rämpläämään ”luuriin”, jolla voi jopa soittaakin ja pelata vaikkapa jotain ”matopeliä” mutta joka ei koukuta ihmisiä verkkonsa älypuhelinten tavoin!
Olen usein miettinyt minkälainen tulevaisuus on noilla puhelimeen koukutetuilla köyryselkäisllä ja ”peukutuspeukalon” omaavilla nuorilla, jotka melkein ”tevava-ikäisistä” ovat käsiensä osalta kiinnikasvaneet noihin laitteisiin.
En oikein jaksa uskoa, että koko elämä tulee kulumaan vain tiktok-videoitten ääressä, kun ikää saattaa olla jäljellä vielä 60–70 vuotta. Ikävää vain on, että vähäisinkin puhe älypuhelimien käytön rajoituksista vaikkapa koulussa kuulostaa joillakin tahoilla lähinnä sodanjulistukselta, kun jumalaksi korotetun älypuhelimen valtaa halutaan pikkuisenkin rajoittaa.
Olisiko aika tehdä ”vallankumous” älypuhelinten ylivaltaa vastaan? Elämässä on muitakin arvokkaita asioita kuin puhelin!
Erkki Rantamäki
Vaasa