Ilkka-Pohjalaisessa (23.7) oli artikkeli: ”Pörriäiset saavat nyt huomiota”. Monissa muissakin lehdissä on tuotu esille pörriäiset ja niiden merkitys.
Luontoihmisten ja varsinkin Ely-keskuksen pitäisi tietää, että jossakin on perustavaa laatua oleva syy pörriäiskatoon, eikä luulla ja arvella syitä. Yleinen luulo vihreän väen keskuudessa on, että syy on viljelijöissä, jotka käyttävät torjunta-aineita.
Pörriäisistä kimalaiset ovat parhaita pölyttäjiä, mutta raskaina lentäjinä niiden on tankattava energiaa vähän väliä, joten mesikasveja täytyy löytyä maisemasta. Varsinkin kevät on kriittistä aikaa, kun ne heräävät talvihorroksesta, ja tarvitsevat heti ravintoa. Paju on ainoa aikaisin keväällä kukkiva mesikasvi, ja niiden puuttuessa ne kuolevat nälkään. Olkoonkin myöhemmin kuinka hyviä mesikasveja hyvänsä.
EU-tarkastajat ovat saamiensa ohjeiden mukaan vaatineet pajujen hävittämistä peltojen reunamilta. Itse koin tämän joskus 15 - 20 vuotta sitten kytöpellollani, jossa ojanpientareilla pajupuskat sekä koivun ja lepän vesat rehottivat. Tarkastajat uhkasivat pienentää peltoalaa, jos niitä ei hävitetä pois.
Toinen havainto oli viime toukokuun alussa tehty matka Isojoelta Kuusamoon juuri sinä kylmänä ajanjaksona, jolloin peltoalueet olivat paljastuneet lumen alta, eikä kasvua vielä ollut eikä peltotöitä vielä oltu tehty. Se oli todellinen opintomatka Suomen peltoviljelyn tilasta.
Yksi perustavaa laatua oleva huomio oli, ettei ojanpientareilla ja peltojen reunamilla ollut pajupuskia, joten en ollenkaan ihmettele pörriäiskatoa. Hyvin olivat tarkastajat saamiaan ohjeita noudattaneet, kuten myös viljelijät.
Pajupuskat ojanpientareilla on siis osoitus retuperäisestä viljelystä ja epäsiisteydestä. Viis siitä, vaikka pörriäiset kuolisivat heti keväällä nälkään. Joskus 10 vuotta sitten pihanurmikoilla ryömi kimalaisia kuin olisivat olleet humalassa. Nyt vasta olen oivaltanut, että ehkä ne olivatkin nälissään.
TV:ssä oli joku kymmenen vuotta sitten pörriäisistä englantilainen dokumentti, jossa varsinkin kimalaisia silmälläpitäen kylvettiin ja istutettiin mesikasveista muutaman metrin levyinen vyö ja 1 - 2 kilometrin lenkki maisemaan, jota kulkien niillä oli mahdollisuus edetä ja välillä tankata ja levittäytyä maisemaan.
Entisessä talonpoikaisessa peltomaisemassa tilojen rajaojissa ja valtaojien pientareilla oli pajua, jotka muodostivat edellä esitetyn kaltaisia yhtenäisiä kulkuväyliä esim. juuri kimalaisille, joiden avulla ilmeisesti ne selvisivät keväästä kesään.
Koko EU-viljelyn aikana on merkittävien ojien pientareille pitänyt jättää metrin levyinen kylvämätön kaista, ettei ravinteita pääse vesistöön. Parempi olisi antaa pajujen rehottaa ko. alueella, jolloin ne ottaisivat pellolta mahdollisesti valuvat ravinteet kiinni, ja korjata ne myöhemmin biomassaksi.
Pajun haittana on sen vesominen ja levittäytyminen, mutta merkittävä mesikasvi olisi siperianhernepensas, joka on keväinen kukkija, ei niin aikainen kuin paju.
Omassa pihanpiirissäni on aina ollut siperianhernepensasrivi, jossa kävi ennen surina ja pörinä että, mutta ei käy enää.
Lapsuudessani kanat olivat talouspihassa vapaana ja asustivat päivät pitkät siperianhernepensaiden varjossa, ja ilmeisesti söivät pensaiden hernesadon. Siperianherne on typpeä tuottava, ja niiden alla oleva maa ilmeisesti kuhisi elämää.
Saskatona on toinen pensasmainen kasvi, joka ei levittäydy eikä veso, ja jonka marjat menevät jo puoliraakana lintujen suihin. Nämä kaksi ovat merkittäviä luontoa rikastuttavia kasveja, mutta koko EU-viljely ja etenkin luomuviljely on niin byrokraattista ja yksitotista puuhaa, ettei siitä sovi poiketa eikä järkeä käyttää.
Sen todistaa pörriäisten kato.
Eino Viitalähdet
Isojoki