Alkuvuoden yhdeksi kuumimmista aiheista on noussut miesten ja naisten tasa-arvo ja roolit parisuhteissa. Suomeksi sanottuna siis tohvelisankarit, nössömiehet ja nalkuttavat akat. Onneksi miesten reppanan roolin nosti tikun nokkaan Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen, miehen aloittamana keskustelu ei olisi ehtinyt edes alkaa ennen julkista kivitystä.
Keskustelu on vellonut suuntaan sun toiseen, ja kaikki vanhat stereotypiat on taatusti saatu kaivettua esille sortavista pirttihirmuista miesten historiallisesti vahvaan asemaan parempipalkkaisina perheenpäinä. Itse en suostu tasa-arvoon parisuhteessa siksi, että tuntisin huonoa omaatuntoa historiallisten vääryyksien vuoksi, vaan koska toisin tuntuisi yksinkertaisesti oudolta. Naapurin mies joskus sanoi, etten saisi tampata mattoja niin usein, koska muille tulee vielä kotona paineita.
Suomi on kansainvälisessä vertailussa aika lailla tasa-arvon mallimaa ihan näin perstuntumaltakin. Opiskelin aikoinani vuoden Belgiassa, ja tuolla modernin Euroopan ydinmailla oli liki mahdoton uskoa, että täysi-ikäisen naisen yrittäessä avata pankkitiliä pankkivirkailija halusi soittaa joko aviomiehelle tai isälle kysyäkseen lupaa moiseen. Suomessa soppa olisi palanut pohjaan jo tuolloin parikymmentä vuotta sitten.
Kotityöt on nykyään toivoakseni aika hyvin jaettu eikä niillä ole sukupuolileimaa. Mies voi vallan hyvin kokata, imuroida tai tampata mattoja, enkä usko, että halkoja hakkaavaa tai nurmikkoa ajavaa naista katsotaan sen pahemmin nenän vartta pitkin. Työnjako on perhekohtaista – ei kukaan ulkopuolinen osaa määrätä, miten perheen työt pitäisi jakaa. Niin samanlaisiksi puolisot tuskin koskaan muuttuvat, että kaikki työt tasattaisiin tasa-arvosyistä puoliksi. On hyvä, että kumpikin tekee, mistä tykkää. Itse olen onnistunut häätämään vaimoparan kokkaushommista lähes täydellisesti. Käsittääkseni ilman katkeroitumista, ellei neulomisvimma ole hätähuuto.
Lapset ovat kuitenkin vaikeita ja perusbiologiaa vastaan on kovin vaikea taistella. Monissa perheen valtasuhteita kommentoineissa kirjoituksissa nimenomaan vauva-ajan katsottiin suistaneen perheen tasapainon raiteiltaan ja synnyttäneen rintamakarkurimiehet ja heitä tyrannisoivat vaimot. Muistan toki hyvin, miten eksyksissä mies on synnytyslaitoksella ja vauvan vallatessa kodin. Vaikka kuinka yritti olla hyödyksi, äiti oli vauvalle suurempi ilo kuin isä. Se senkin maidolla lahjottu kapalonyytti!
Huomasin onneksi nopeasti, että marttyyrinviittaa on turha harteilleen sovitella, vaikka uupuneet vanhemmat olisivat kuinka toisilleen napakastikin sanailleet. En paennut töihin tai harrastuksiin, vaihdoin vaipat, kylvetin ja hoidin osani nukutusrituaaleista. Yritin ottaa osani vastuusta. Aika aikansa kutakin, nyt vertailemme kalentereita koulu-, kerho- ja harrastusrallin suorittamisesta, edelleen yhteisen päämäärän muistaen.
Parisuhteen on kuitenkin hyvä perustua muulle kuin ylisuurelle asuntolainalle tai vakiintuneille tavoille. Jutelkaa ja – vanhanaikaista kai – rakastakaa toisianne.
Aki Hyyppä
Kirjoittaja on Aku Ankan päätoimittaja, mutta hakee parisuhdemallinsa muualta.