Työntekijä putosi noin kolmen metrin matkan alas maahan Seinäjoen energia Oy:n Kyrkösjärven vesivoimalaitoksella Seinäjoella maanantaiaamuna. Putoamishetkellä ulkopuolisen urakoitsijan palveluksessa oleva mies liikkui voimalaitosrakennelmien välissä olevalla, metalliverkkopohjaisella kulkuväylällä.
Mies selvisi putoamisesta lähes säikähdyksellä. Hän on jo päässyt sairauslomalle kotiinsa.
Vesivoimalaitoksella ovat meneillään peruskorjaustyöt.
Putoamispaikka on 45 metriä maanpinnan alapuolella, voimalaitoksen konesalissa.
Seinäjoen energia Oy:n yksikön johtaja Kari Roos on huojentunut vaarallisen tilanteen päättymisestä hyvin. Ainekset vakavaan tragediaan olivat olemassa.
– Palolaitoksen miehet toivat miehen pystypaareilla hissillä ylös. Kaikki toimi viranomaisten puolesta hyvin, Roos toteaa.
Roos ei osaa sanoa, miten putoaminen oli mahdollista.
– Kulkuväylä on kapea ja ahdas, mutta siinä on kaidetta. Siellä tekee moni mies samaan aikaan töitä, ja paljon tapahtuu. Riskejä siis on, mutta parasta tässä on se, että kaveri on nyt kotona, Roos sanoo.
Roosin mukaan vesilaitoksen korjaustyömaalla oli juuri käyty urakoitsijan työntekijöiden kanssa läpi turvatoimia.
– Hirmuisesti olemme panostaneet turvallisuuteen ja yrittäneet olla tarkkana, ja varautua kaikkeen, mutta silti aina voi sattua jotain.
Hätäkeskus sai tiedon työtapaturmasta Östermyrankadulla maanantaina hieman kello 7:n jälkeen. Mies oli putoamisen jälkeen tajuissaan. Hänet toimitettiin jatkotutkimuksiin Seinäjoen keskussairaalaan.
Poliisi on aloittanut tapahtumien kulun selvittelyn. Työsuojeluviranomainen tutkii, olivatko työntekijän turvavarusteet asianmukaiset.
– Miehellä ei ole vakavia vammoja, mutta vastuut ja se, onko työnantaja syyllistynyt työsuojelurikokseen, tutkitaan aina työtapaturmissa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Harri Teivaanmäki Pohjanmaan poliisista toteaa.