Siis suomestamme kielenä, puhuttuna tai kirjoitettuna. Siitä kannattaa huolestuneena keskustella. Miksi?
Juuri sen takia – oman kielikulttuurin säilymisen puolesta. Tiukkapipoisesti sanoen: Onko yhä 2020-luvulla suomalaisuutemme ytimelle, puhtaalle kirjasuomelle sijaa kulttuurissamme?
Neljännesvuosisadan olemme nauttineet enemmän ja vähemmän kiinteytyvästä, yhtenäisestä eurooppalaisuudesta. Presidentti T. Halosen sanoin: olemme globalisoituneet.
Ykköskysymykseni suomenopettajana on: Onko suomi kielenä yhä vaalimisen arvoinen moniarvoistuvassa kulttuurimiljöössä? Jenkkiläistermein lausun sen, että on kyse vähintään tuhannen taalan arvoisesta arvosta.
Jo liki 50 vuotta sitten suomenopiskeluni alussa jo apul.prof. Paavo Pulkkinen puhui Jyväskylän yliopistossa meille nuorille tuleville suomen vaalijoille anglismin uhasta. Siis mistäkö? Englannin kielen ylivallan vaarallisuudesta omakulttuurisuudellemme.
Kun avaan etenkin sähköisen valtamedian, liki joka puhujan ja/tai laulajan tai kirjoittajan puhe vilisee täynnänsä mm. seuraavia englantiperäisiä uudissanoja: spiikata, toolkata, tverkata, tviitata, svengata, bailata, bilettää, flopata, digata, duunata, skarpata, sliipata, fanittaa, styylata, meilata, diivailla... Ja entä lukuisten nimisanojen viljely kuten in, aut, daun, ap (=up), hitti, some, draivi, duuni, sou/show, bändi, saundi, trendi, breikki, fani, tiimi, fiilis/-tellä, stop/-ata, start/-ata, hipsteri, flirtti...
Anglisti tuskin edes tajuaa puhuvansa uuskieltä; suomi on alistunut ja alistettu jenkkiläisperäisen kulttuurin mukaiseen styylaukseen eli matkimiseen.
Monitaitoinen laululintu satakieli (englanniksi ’mockingbird’ eli ’matkijalintu’ taitoiskäännettynä = ’pilkkaajalintu’) on linnuston kielimaisterien kingi.
Monitaitoisen kesävieraamme suomiasuinen nimi ’satakieli’ on loistava! Juuri tuon monitaiturisiivekkään lahjakkuus on malliesimerkki nykysuomalaisen kielenkäytöstä. Puhumme ja kirjoitamme maailman valtamedioiden ykköskielellä tai omaksumme suomeemme nopeasti ja pysyvästi lukemattoman määrän uudissanoja joka vuosi.
Suomi-isämme 100 vuoden takaa kuulostelisivat kommunikointiamme ehkä todeten: ”Minkämaalainen sinä olet, kun kielesi vilisee vierassanoja? Puhuisit soljuvan kaunista äidinkieltäsi!”
Jouko Pesonen
Lehtimäki, Alajärvi