– Lääkärin ensimmäinen kysymys oli, haluanko lääkkeet.
Jere Metsälälle mielenterveyspalveluiden solmukohdat ovat tuttu aihe.
Nuoruudessaan hän haki keskusteluapua asuinkuntansa mielenterveyspalveluista. Elämässä tapahtui lyhyessä ajassa paljon radikaaleja muutoksia, eikä "pää enää pysynyt perässä".
Jo valmiiksi haavoittuvasta tilanteesta huolimatta hän kertoo saaneensa osakseen vähättelevää käytöstä hoitohenkilökunnalta. Ystäviensä kokemukset lääkityksen sivuvaikutuksista, kuten mahdollisista migreenikohtauksista sekä tinnituksesta, epäilyttivät. Metsälä haki nimenomaan keskusteluapua, eikä kokenut lääkityksen aloittamista tarpeellisena.
Näkemyksen hän kokee tulleen sivuutetuksi.
Hän mainitsee, ettei lähetettä psykiatrille tehty hänen pyynnöstään huolimatta. Syyn hän arvelee olleen siinä, ettei hän päässyt kahdelle vastaanottokerralle. Ensimmäisellä kerralla hän ilmoitti siitä, toisella ei, sillä Metsälän puhelin oli juuri hajonnut eikä hän ehtinyt hankkimaan uutta.
Metsälä kertoo depressiohoitajan kokeneen, ettei Metsälä ollut tarpeeksi sitoutunut. Hoitokontakti purettiin eikä hän saanut enää uusia käyntiaikoja.
Huono kohtaaminen jättää jälkensä
Vaikka tapahtumista on kulunut jo vuosia, asia kismittää yhä. Hän kokee saamansa kohtelun olleen epäreilua ja välinpitämätöntä, jopa toiseuttavaa.
– Minulla kuitenkin oli hyvät perustelut ja syyt sille, miksi näin kävi, mutta se kaikki meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, hän muistelee.
Siksi hän uskookin, että on täysin sattumanvaraista, millaisen henkilön kohtaamaksi tulee. Toiset ottavat tosissaan, toiset myötäilevät.
Metsälä ei hakeutunut uudelleen avun piiriin kuin vasta paljon myöhemmin silloisen työpaikkansa kautta. Muista asioista johtunut vastaanottoaika päättyi siihen, että työterveyslääkäri ohjasi hänet työpsykologin pakeille. Kolmella vastaanottokerralla Metsälä pääsi purkamaan senhetkisiä tunteita ja stressiä.
Kokemuksia kartoitettiin kysellä
Ilkka-Pohjalainen pyysi lukijoitaan kertomaan kokemuksia mielenterveyspalveluista ja niihin pääsemisestä. Vastauksia tuli kymmenkunta ja ne kertovat varsin surullista tarinaa. Jutussa olevat lainaukset ovat peräisin lukijoiden vastauksista.
Vastauksissa korostui kaksi näkökulmaa: Osa kertoi saaneensa apua suhteellisen helposti, osa joutui rämpimään apua saadakseen. Kaikki vastaukset yhtä lukuun ottamatta koskivat julkista sektoria.
Yksi vastanneista kertoi saaneensa apua kahtena eri ajanjaksona, jolloin "kaikki kaatui niskaan" eikä hän halunnut kuormittaa läheisiään. Toinen vastaaja sen sijaan kertoo, miten haki apua lähipiirissään olleelle alaikäiselle, mutta avuntarvetta ei otettu tosissaan ja nuori jäi yksin.
Erään vastaajan masennusoireet sivuutettiin kokonaan, sillä hän hymyili vastaanoton aikana. Eräs toinen vastaaja jätettiin lukioikäisenä kahden läheisen menettämisen jälkeen useammaksi kuukaudeksi ilman hoitokontaktia.
Hyviäkin kokemuksia löytyy. Yksi vastaaja kertoo saaneensa tukea jo erikoissairaanhoitoon jonottaessa, vaikka jonotusaika olikin pitkä. Toinen vastaaja sen sijaan kiittelee entistä kouluterveydenhoitajaa, jota ilman hän ei olisi uskaltanut hakea apua. Kouluterkkari auttoi myös paperien ja muun byrokratian kanssa.
Nuorten ja nuorten aikuisten avuntarve on kasvanut
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD mittaa osana kansallista terveyttä myös mielenterveyttä. Uudehkojen raporttien mukaan suomalaisten mielenterveys ei voi hyvin: Noin joka viides suomalainen aikuinen kokee masennus- ja ahdistusoireita. Oireilu heijastuu myös työkykyyn, sillä 53,2 prosenttia kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä on myönnetty mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi.
Nuorten tilanne ei ole sen hääppöisempi. OECD:n tutkimusten mukaan noin joka neljännellä 14-20 –vuotiaalla on keskivaikeaa tai vakavaa ahdistusta. Nuorten mielenterveyttä uhkaavia tekijöitä ovat esimerkiksi yksinäisyys, kiusaaminen, syrjintä ja päihteiden käyttö sekä opiskeluun liittyvä stressi ja köyhyys tai muuten epävakaa taloudellinen tilanne.
Pohjanmaan hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö Marja Mustonen on samoilla linjoilla. Hän kertoo nuorten ja nuorten aikuisten avuntarpeen kasvaneen paljon.
– Aivan varmasti aiheuttaa ahdistusta, jos pitäisi olla tulevaisuus selvä opiskelujen tai töiden suhteen, mutta ei vielä tiedä, mihin mennä ja mitä tehdä. Toisella asteella ja siitä eteenpäin vaatimukset ovat kovia, ja kilpailu voi olla hyvinkin ankaraa. Sellaisia paineita on vaikea kestää, Mustonen toteaa.
OECD listaa kansallisesti lisääntyneen ahdistuksen yhdeksi Suomen suurimmista hyvinvoinnin haasteista. Järjestö on laskenut mielenterveyshäiriöiden maksavan Suomelle vuosittain noin 11 miljardia euroa.
Mielenterveyden ja sen ylläpidon tärkeyteen on herätty myös valtionjohdossa. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi silloisen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) johdolla sekä mielenterveyden manifestin että uuden kymmenvuotisen mielenterveysstrategian.
Strategiassa listataan lukuisia eri keinoja mielenterveyden parantamiseksi eri ikäluokissa. Sellaisia on esimerkiksi vanhempien mielenterveyden tukemista raskausaikana, kaikkeen syrjintään puuttuminen sekä ruohonjuuri- että valtiollisella tasolla sekä mielenterveysosaamisen lisäämistä sekä varhaiskasvatuksessa että koulu- ja opiskelumaailmassa.
Myös uudessa hallitusohjelmassa on huomioitu panostukset mielenterveyteen. "Toimiva ja kestävä hyvinvointiyhteiskunta" -kohdassa mainitaan panostuksia mielenterveyteen muun muassa lisäämällä matalan kynnyksen palveluiden, kuten walk in- sekä chat-palveluiden, saatavuutta. Keinoiksi Petteri Orpon (kok.) hallitus mainitsee yhteistyön muun muassa järjestöjen ja seurakuntien kanssa.
Pohjanmaan hyvinvointialueella jonot palveluihin viikkoja
Pohjanmaan hyvinvointialueen Marja Mustonen kertoo hallitusohjelmassa olevan hyviä panostuksia erityisesti nuorten ja lasten mielenterveyteen. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, miten kirjaukset vaikuttavat muihin ikäryhmiin. Pelkona on, ettei muiden ikäryhmien mielenterveyden tukemisen tarpeita huomioita tarpeeksi.
– Kaavailluilla sosiaaliturvaleikkauksilla on vaikutuksensa niihin, joilla on jo valmiiksi talous kireällä. Mahdollista on, että se heijastuu myös elämänhallintaan ja siten mielenterveyteen, jolloin mielenterveyspalveluita tarvitaan enemmän, hän aprikoi.
Pohjanmaan hyvinvointialueella jonot perustason mielenterveyspalveluihin ovat parhaimmassa tapauksessa viikon mittaiset, tavallisesti kuitenkin kolmen tai neljän viikon mittaiset. Erikoissairaanhoitoon pääsee minimissään kuukauden ja maksimissaan kolmen kuukauden kuluessa. Nepsy- ja ADHD-testeistä puhuttaessa jono on noin kahden vuoden mittainen.
– Helpoin keino saada yhteys mielenterveys- ja päihdetyön ammattilaiseen on soittaminen. Se on mahdollista joka päivä toimistoaikana. Puhelun aikana voidaan tehdä hoitotarpeen kartoitusta.
Ilkka-Pohjalainen ei yrityksistä huolimatta tavoittanut Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepuolelta ketään kommentoimaan.
Mustonen kertoo Pohjanmaan hyvinvointialueen olevan osa Terapiat etulinjaan -toimintamallia ja sen myötä ottaneen käyttöön terapianavigaattoriksi nimetyn verkkotyövälineen, jolla palveluihin hakeutuva voi itse kartoittaa tilannettaan kattavasti.
– Se on työkalu, eli samalla kun vastaa kysymyksiin, voi miettiä omia asioitaan, ja saada jo siten apua oman tilanteen jäsentämiseen ja käsittelemiseen.
Jere Metsälä laskee olevansa voiton puolella niin kauan, kun on elossa. Tukea ja turvaa hän on saanut ystävien ja perheen lisäksi viisivuotiaasta Vondi-koirastaan, joka on varsin perso rapsutuksille ja huomiolle.
Metsälä on myös uskaltanut hypätä skeittivideoiden kuvaamisesta itse laudan päälle. Harrastuksen myötä löytyi sekä uusi yhteisö että enemmän tekemistä arkeen: Metsälä nimittäin kiertää testaamassa pumptrack-ratoja pitkin maakuntaa.
– Skeitatessa tapaa kaikennäköisiä ihmisiä, jotka ovat mukavia. Kun jollakulla on vaikka longboard tai muuten erilainen lauta, joka näyttää siistiltä, sitä tarjotaan kokeiltavaksi. Ei siinä mitään, testataan vaan. Rullailun päätarkoitus on parantaa omaa tasapainoa ja kontrollikykyä, mutta ennen kaikkea pitää hauskaa.