Töissä kahvitunnilla muistelimme päivänä eräänä entisiä työtovereitamme. Heitä, jotka ovat jo eläköityneet tai lähteneet meiltä muualle töihin.
Muistelimme hyvällä, kerroimme hauskoja sattumia, joita toimittajille tai valokuvaajille oli juttukeikoilla sattunut.
Samalla, kun nuoremmat, jotka ovat vasta muutama vuosi sitten tulleet työyhteisöömme, kuulivat tarinoita vanhoista kollegoista, he oppivat ehkä jotain omasta työstäänkin. Kaikenlaista voi sattua, ja kaikesta selvitään.
Meille pitkään talossa olleille tuollaiset muisteluhetket lujittavat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyvää henkeä työporukassa. Yhteinen nauru parantaa maailmaa!
Työmme ei ole joka päivä juhlaa ja etusivun uusiksi panevia uutisvoittoja. Välillä manataan, turhaudutaan, pinna kiristyy ja joku vetäytyy itsekseen. Se on inhimillistä ja kuuluu elämään, työhönkin.
Elämme sellaista yhteiskunnallista aikaa, jossa ihmismielen sietokyky ja joustavuus työelämässä korostuvat, alalla kuin alalla.
Yhteiskunta on muuttunut yksilöä ja psykologisia ominaisuuksia korostavaksi.
Fyysisistä töistä on siirrytty istumaan tietokoneruudun ääreen vastaanottamaan viestejä monista eri kanavista. Pitää osata vuorovaikuttaa, ottaa kantaa, olla innovatiivinen ja vastata, olla aina saatavilla.
Pitää osata johtaa paitsi työntekijöitä, tiimejä, myös itseään. Se vasta vaikeaa on!
Itsensä johtaminen on esimerkiksi tehtävien laittamista tärkeysjärjestykseen. Se on myös sitä, että työajan päättyessä toteaa itselleen, vaikka ihan ääneen: ”Tämä päivä on nyt pulkassa. Kaikkea en saanut tehtyä, mutta onneksi huomenna on uusi päivä.”
Pitää osata markkinoida itsään ja osaamistaan. Kilpailu on kovaa sekä työpaikoista että työpaikoilla. Monella alla tehdään töitä projekteissa. Tuo työmuoto korostaa aloitteellisuutta, ideointikykyä, ketteryyttä, joustavuutta sekä halua kehittää ja muuttaa asioita.
Ja koko ajan jotain muuttuu. Tietokoneohjelmat, järjestelmät, raportointitavat, kommunikaatiokeinot, kokoustekniikka...
Koko ajan pitää olla kouluttautumassa johonkin uuteen. Vanhaa ei ehdi sisäistää ja soveltaa käytäntöön kunnolla, kun systeemit jo taas muuttuvat.
Vaatimuksia on paljon ja monesta suunnasta, eivätkä ne tunnu loppuvan koskaan. Ei ihme, että monet ovat ajautuneet psyykkisesti vaikeisiin tilanteisiin. Mieli kuormittuu tosi helposti tämän päivän työelämässä.
Mielenterveysongelmat, kuten uupumus, masennus, syömis- ja unihäiriöt ja ahdistus, eivät ole vain niistä kärsivän yksilön asia.
Ne eivät ole seurausta vain työelämän muutoksesta, vaan muuttuneesta yhteiskunnasta, joka edellyttää yhä itsenäisempää toimintaa, sanoo tutkimusprofessori Ari Väänänen kirjassaan Mielen aikakausi – Kuinka psyykkisestä haavoittuvuudesta tuli osa työelämää? (2024).
Yksilötasolla mielenterveysongelmat tunnistetaan aiempaa paremmin ja niihin osataan hakea apua. Seuraus on ollut, että apua ei riitä kaikille ja jonot ovat pitkiä.
Mutta osaammeko muuttaa yhteiskuntaa vähemmän vaativaksi työtä tekeville?
Vaatimukset ovat kovia jo nuorilla, jotka ovat vasta tulossa työelämään. Juuri käydyissä vaaleissa nuorten yksinäisyys, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat olivat monien ehdokkaiden teemana. Nyt valituilla päättäjillä on neljä vuotta aikaa kääntää yhteiskunnan suuntaa niin, että nuorilla on mahdollisuus löytää mielekkäitä yhteisöitä, harrastuksia ja kavereita sekä saada tarvittavaa hoitoa, jotta ongelmat vähenevät.
Muutoin tulevaisuuden työelämässä mielenterveysongelmat ovat entistä laajempi pulma.
Toivottavasti nykyisten nuorten ei tarvitse työelämään astuessaan puida kahvitunnin keskusteluissa vain ongelmia, vaan he saavat nauttia pitkään työvuosista, työkyvystä ja nauraa yhdessä hyvien työtoverien kanssa.