Menetän elokuussa hyvän esihenkilön. Se on kurjaa, mutta myös hienoa.
Tähän ikään mennessä olen kohdannut lukuisia työkavereita ja vähän pienemmän määrän esihenkilöitä, mutta heitäkin pitkälti toista kymmentä. Heistä on sekä hyviä että vähemmän hyviä muistoja. Joitain muistoja aika on kullannut tai ainakin päällystänyt huumorilla. Niin ajan kuin paikan etäisyys on usein auttanut asettamaan asiat mittasuhteisiin.
Hyvän esihenkilön menetys kirpaisee. Vaikka tiedän, että ihan hyviä on liikkeellä varmasti huonoja enemmän, aidosti hyviä ei tielle aina osu. Kun osuu, sen tuntee muun muassa siitä, että työhön pystyy keskittymään työntekona, vastuut ovat selkeät ja yhteys toimii. Tarvittaessa löytyy myös tukeva selkänoja.
Hyvistä työkavereista, tulee monesti myös kavereita, jopa ystäviä. Kun muistelen omia menneitä työpaikkojani, jokaisesta tuntuu tarttuneen mukaan myös ystävyys, joka ei päättynyt työsuhteen loputtua. Kun tavataan, muistellaan muun muassa niitä hyviä ja vähemmän hyviä yhteisiä muistoja. Usein huumorilla, ja pääsääntöisesti aina lämmöllä. Jotain hienoa yhdessä tehtyä historiaa näissä koetuissa hetkissä aina on.
Olen joskus saanut ystävällistä kritiikkiä siitä, että sitoudun asioihin niin kokonaisvaltaisesti. Kuten esimerkiksi työhöni. Tunnustan ja tiedostan tämän. Väitän kuitenkin, että vaaka kallistuu reippaasti positiivisen puolelle. Puhutaan sitten työn imusta tai flowsta, nautin suurimmaksi osaksi omasta työstäni täysin rinnoin.
Ei olekaan kerta tai kaksi, kun olen esitellyt työpaikkaani ääni väristen ja vedet silmissä. Liikuttuen siis itse siitä, miten hienoa työtä saan tehdä tällä mielenkiintoisella alalla. Toisaalta taas saatan ottaa lähes henkilökohtaisena loukkauksena, jos joku työpaikkaani syyttä suotta dissaa. Menee niin sanotusti helposti tunteisiin.
Miksi hyvänkin esihenkilön menetys on kuitenkin ensisijaisesti juhla? Koska näin elämän kuuluu mennä. Liikkua eteenpäin ja aiheuttaa muutoksia. Kun palikat liikkuu, löytyy aina myös jotain uusia asentoja niiden löytäessä jälleen paikkansa. Mutta kyllä tuntuu ja niin saakin. Suru, suuttumus ja kiukku nousee vuorovedoilla pintaan, kun tulee yllättäviä muutoksia elämän selkeyttä häiritsemään.
Mutta juhla muutos on ennen kaikkea siksi, että joku lähtee silmät loistaen kohti uutta. Ehkä hienompia tunteita tässä elämässä, ja siksi suositeltavaa aika ajoin ihan kaikille.
Annukka Heinämäki
Selmu ry, markkinointipäällikkö