Vieläkö Lapuanjoki virtaa samaan suuntaan? Vieläkö Ylistaron kirkontorni on suoraan ylöspäin? Vieläkö pellot ovat vapaat?
Arvo Salolla oli kolme kysymystä Kari Manulle, joka soitti kirjailijalle kertoakseen, että Lapualla ruvetaan tekemään Lapualaisoopperaa.
Elettiin vuosituhannen vaihdetta. Vanhalla Ylioppilastalolla esitetyn kohuoopperan ensi-illasta oli kulunut lähes 35 vuotta. Puhelu yllätti Salon. Mutta taisivat kysymyksetkin yllättää Manun.
Lapuan Harrastajanäyttelijät suunnittelivat esityksen tuomista Kosolan jokirantaan ja niiden peltojen ja sukujen keskelle, jotka Salo oli kirjoittanut oopperaan.
Idea herätti jo etukäteen suurta mielenkiintoa ja jännitteitä. Lapualaisten paneutuminen lähihistoriaansa vaatisi rohkeutta ja katsomista peilin lisäksi vastapuoleksi uskottua silmiin.
Häpeän ja syytösten kohteeksi eivät lapualaiset uudestaan hinkuneet, mutta eivät he halunneet myöskään kaunistella tapahtunutta. Arvo Salon tekstille ja Kaj Chydeniuksen musiikille haluttiin olla uskollisia.
Oopperan ohjaajalla Hannele Martikaisella oli Lapualla suuri urakka. Hän trimmasi paikkakuntalaisista kootun kuoron, orkesterin ja näyttelijät niin koskettavaan vireeseen, että Lapualaisoopperasta tuli elämää suurempi rauhanooppera,
Kaukaisimmat oopperavieraat tulivat Kuwaitista ja olivat näkemästään niin vaikuttuneita, että muutamat neuvottelut käytiin jopa oopperan viemisestä Kuwaitiin.
Helsingin Paasitornissa esityksen kanssa kuitenkin vierailtiin.
Niinhän siinä kävi, että kesä 2001 oli Lapualla menestys. Lapuanliike oli käsitelty, yhteisestä historiasta päästiin kohti yhteistä tulevaisuutta.
Salo totesi Ilkan haastattelussa ensi-illan jälkeen: "Tämän produktion jäljiltä elän varmasti kymmenen vuotta pidempään kuin meinasin."
Tänä keväänä Lapualaisooppera täytti 50 vuotta. Nyt teatteri Vanha Juko elvytti sen konserttiversioksi ja esiintymispaikkana oli luonnollisesti Vanha Ylioppilastalo.
Kohoilin tuolissani, kun kuuntelin helmikuussa Kaisa Korhosta, kantaesityksen Lyyliä, Arto Nybergin ohjelmassa.
Korhonen kommentoi ummet ja lammet Lapualaisoopperan tarpeesta ja sanomasta 60-luvulla ja 2010-luvulla.
Miksi hän unohti vuoden 2001 Lapualaisoopperan?
Samaa harmitusta olen tuntenut lukiessani konserttiversion ohjaajien haastatteluja.
Kun ollaan niin väkevästi aatteen, taiteen ja yhteiskunnan epäkohtien asialla, mutta nähdään vain oman navan ympärillä tapahtunut liikehdintä. Se tympäisee.
Väitän, että Martikaisen ohjaama ja lapualaisten itsensä esittämä Lapualaisooppera antoi vastauksia kysymykseen, mitä ihmiset tarvitsevat elääkseen hyvän elämän, rauhassa ja vailla väkivaltaa.
Rauhanteoksi ei riitä epäkohtien osoittaminen ja niiden lietsominen. Sellaisella asenteella ei rakenneta yhteyttä vaan kasvatetaan railoja ihmisten välille.
Ei ole hyötyä rakentaa meidän ja heidän leirejä. Ei ole järin rakentavaa vaahdota omista oikeuksista mutta unohtaa omat velvollisuudet.
Rauhanteko on siinä, että pystyy toimimaan eri tavalla ajattelevien kanssa. Martikaisen Lapualaisooppera jätti katsojaan muistijäljen rauhan rakentamisesta. Hyvä ettei virta joessa kääntynyt.
MAIJU LEMETTINEN