Mielensäpahoittaja sanoisi varmaan, ettei ennenkään tarvittu mitään mediakasvatusta. Kotiin tuli yksi sanomalehti, jossa totuus seisoi, teeveessä oli vai pari kanavaa. Kun presidentti puhui, siihen uskottiin kuin Kallioon – tai kuin Kekkoseen.
Entäs nyt sitten? Paperisia lehtiä tulee kotiin tilaamattakin. Artikkeleissa saatetaan kehua palveluja tai tuotteita, ja vieressä on se varsinainen maksettu mainos. Teeveessä on kymmeniä kanavia. Tositelkkari näyttää, miten vaimo vaihdetaan, laihdutetaan, shoppaillaan, stailataan, riisutaan, seurustellaan, ryypätään ja sekoillaan muuten vaan. Uutisiakin tulee monelta kanavalta, mutta onneksi Yle on sentään vielä olemassa.
Varsinaisen mullistuksen on tuonut kuitenkin internet ja some. Koskaan ei tiedä, onko Facessa jaettu ”uutinen” totta vai tarua. Siihen kuitenkin kannattaa reagoida nopeasti ja tunteella, eikös vaan!
Some antaa myös lapsille ja nuorille erinomaisia välineitä sekä ystävien ja vertaisryhmien löytämiseen että tyhmyyksien tekemiseen. Ennen opettaja saattoi edes teoriassa huomata, että Pena kiusasi Mattia ja häiritsi opetusta heittelemällä pyyhekumeja. Tänä päivänä opettajalla, vanhemmilla tai valmentajilla ei yleensä ole pääsyä WhatsAppin ryhmiin, ei käsitystä siitä, millaisia kuvia ja profiileja lapsella on Instassa, saatikka siitä, mitä hän tekee Periscopessa. Hyvä, kun tietää, mikä se Periscope oikein onkaan.
Kannattaa tietysti muistaa, että nuorellakin on oikeus yksityisyyteen. Ei vanhempien tarvitsekaan isojen lasten kohdalla ihan kaikkea tietää. Ei ennenkään kotona joka ihastusta kerrottu heti äidille. Mutta tottavieköön, jos muksu ei viestittelyltään ehdi lainkaan nukkumaan, puhelin ja tabletti on yksinkertaista peitellä nukkumaan eri huoneeseen kuin lapsi.
Apua tämän päivän mediaviidakon ryteiköissä voi saada erityisesti mediakasvatuksesta. Mediakasvatus on määritelty tavoitteelliseksi vuorovaikutukseksi, joka pyrkii edistämään kasvatettavan medialukutaitoa. Laaja kulttuurinen ja sivistyksellinen medialukutaito pitää sisällään ymmärrystä, taitoja, kokemusta ja kriittistä kykyä arvioida ympäröivää yhteiskuntaa. Kriittisyydellä ei tässä tarkoiteta mediavastaista asennetta, vaan uteliaisuutta, kyseenalaistamista, totuudellisuutta ja yhteiskunnallisuutta. Hyviä tavoitteita meille kaikille!
Tärkeintä kai kuitenkin olisi, että niin nuorella kuin vanhalla median maailmassa seikkaillessaan olisi terve itsetunto ja käsitys oikeasta ja väärästä. Niitä ei pelkistä mediakasvatustuokioista voi saada, vaan ne muotoutuvat elämänmittaisessa vuorovaikutuksessa vanhempien, perheen, ystäväpiirin, koulun ja lopulta koko maailman kanssa. Tärkeintä siis on kasvaa ihmiseksi ja Ilpo Tiihosen Taitatakin opetuksen mukaan koetella, koskea ja katsella ja haistella – myös median ihmeellistä maailmaa.
MERVI HEIKKILÄ
kirjastotoimenjohtaja