Kirjoitin jo aiemmin iltapäivälehtien ahdistavasta uutisoinnista (I-P 21.11.2024). Kun on kymmeniä vuosia nähnyt ja melko paljon miettinytkin työssä mielenterveysongelmia, tuntuu suorastaan velvollisuudelta nostaa esille yhä enemmän koko median tapaa puhua ihmisille erilaisista uhista.
Voidaan sanoa, että media on kriisissä. Some on viemässä perinteiseltä medialta sen aseman. Perustelen sitä sillä, että kaupallinen, uutisista, kolumneista, pääkirjoituksista ja varsinkin viihteestä elävä iltapäivälehdistö on kuin suonsilmäke, joka on nielaisemassa asiauutisiin perustuvan uutisoinnin. Sen, johon voimme luottaa. Siitä, onko sellaista koskaan ollut täysin olemassakaan, voidaan olla monta mieltä.
Suomettumisen vuosina 1945–1991 Neuvostoliiton aikana suomalaisille kehittynyttä medialukutaitoa ei saisi unohtaa. Medialukutaidon puute ei koskenut silloin kaikkia suomalaisia. Oli onneksi paljon niitäkin, jotka erottivat ja erottavat vasemmiston propagandan ja ovat kriittisiä esimerkiksi seuratessaan uutisoinnin painotuksia.
Valveutuneiden ihmisten medialukutaito oli taito, joka pelasti noina aikoina suomalaiset sosialismilta. Oli vielä vaaran vuodet, 2000–2012, jolloin Suomen tasavallan presidenttinä oli Tarja Halonen ja Venäjän presidenttinä aloitteli Vladimir Putin. Naamioita ei ollut vielä riisuttu.
Palataanpa kuitenkin nykyiseen mediaan. Arvostamani Ylen toimittaja Ruben Stiller, ajatteleva demari, esitti väitteen 8.11.2024 Ylen nimeään kantavassa radio-ohjelmassa Helsingin Sanomien tulevaisuudesta. Se oli vahva väite, ja lisäksi realistinen.
HS on Stillerin mielestä siirtynyt kevyelle, lukijoita kosiskelevalle linjalle, kilpailemaan iltapäivälehtien kanssa samoille apajille. Stiller ennusti, että HS on menettänyt kahden vuoden päästä laatulehden maineensa. Uskon, että Stiller on oikeassa, jos ei HS keksi jotakin parempaa kuin lukijoiden kosiskelu.
Pelkään, että HS ei ole ainoa sanomalehti, joka joutuu taipumaan iltapäivälehtien tyyliin. Samaa voi sanoa Ylestä, joka pyrkii edelleen ohjaamaan kansalaisten mielipiteitä suuntaan, jota se on harrastanut jo kymmeniä vuosia. Sitä ei voi pitää hyvänä kehityksenä riippumattoman ja puolueettoman viestinnän kannalta.
Tavallisen kansalaisen, veroja maksavan äänestäjän kannalta tilanne on nykytermein ”äärimmäisen huolestuttava”. Nykyisin meidän tietoisuuttamme, ja myös epätietoisuuttamme ohjaa enemmän raha kuin järki ja puolueeton tiedonvälitys.
Ikävä kyllä näyttää siltä, että jos lehti tai muu tiedotusväline toimii toisilla säännöillä kuin iltapäivälehdet, se näivettyy ja kuolee. Jäljelle jäävät kovaääniset, härnäävät suunsoittajat ja toimittajat, jotka muovaavat yleistä ilmapiiriä oman ideologiansa mukaan.
Tietysti vihjailevilla ja harhaanjohtavilla otsikoilla haetaan sitä, että klikkauksia tulisi mahdollisimman paljon.
Mediaa pidetään neljäntenä valtiomahtina. Se voisi ollakin edelleen ihanne, mutta onko se enää neljäntenä? Taitaa olla jo ykkösenä.
Määräävätkö iltapäivälehdet ylitsevuotavalla sensaatiohakuisuudellaan ja arvoituksellisilla klikkiotsikoillaan esimerkiksi Ilkka-Pohjalaisen ja muun luotettavana pidetyn uutisoinnin matalan tason ja suunnan tulevaisuudessa pitääkseen lukijansa ja tilaajansa?
Viihteelliselle tasolle on helppo sortua, kun se tuo taloudellista hyötyä. Se riippuu paljon lukijoista, ja varsinkin heidän sivistyksestään ja medialukutaidostaan.
Tällä hetkellä molemmista on syytä olla enemmän kuin huolissaan.
Martti Saarikoski
Seinäjoki