Viimeviikkoisen gallupin mukaan kansalaiset ovat tyytymättömiä hallitukseen. Lööpit kirkuivat: ”Hallituksen suosio romahti”, ”Kansa pettyi hallitukseen”.
Sipilän hallitus on kansalaisten mielestä yhtä huono kuin Stubbin oli. Saman gallupin mukaan opposition arvostus on yhtä alhaalla.
Otsikoihin asti opposition epäsuosio ei yltänyt. Ilkka oli positiivinen poikkeus otsikoidessaan ”Hallitus ja oppositio saavat kansalaisilta umpisurkean arvosanan”.
Politiikka ja poliitikot tympivät suomalaisia. Ja kuinka voisi toisin tässä mediailmastossa ollakaan?
Hallitus on ryhtynyt ohjelmansa mukaisesti panemaan Suomea kuntoon. Ytimessä on kilpailukyvyn parantaminen laskemalla kustannustasoa. Vientituotteita pitäisi tehdä halvemmalla ja kotimaisen pitää paremmin puoliaan tuontia vastaan. Julkisia menoja on pienennettävä, ettei tarvitse nostaa korkeaa veroastetta. On säästettävä ja leikattava. Ei velkaantuminen muuten pysähdy.
Sitä Suomen kuntoon paneminen tarkoittaa. Aluksi ikäviä päätöksiä, joista aikanaan seuraa paremman tuottavuuden ja työllisyyden kautta yhteistä hyvää.
Suomalaiset ovat rakentaneet erittäin tehokkaan järjestelmän puolustamaan etujaan toisiaan vastaan.
Esitettiinpä mitä tahansa muutosta, sitä rientää ”tyrmäämään” joku, joka on palkattu juuri sitä varten. Aina löytyy ”asiantuntija”, joku kaikenmaailman dosentti, vahvistamaan, että hallitus on ihan hakoteillä. Siis joka asiassa.
Meillä on mediassa kriittisyyteen koulutettu journalistikunta, älykkäitä ihmisiä. Miksi he eivät kyseenalaista myös hallituksen toimiin kohdistettua kritiikkiä, vaan tyytyvät tekemään myötäsukaiset referaatit ja isot otsikot?
Ani harvoin tehdään ”tyrmääjälle” jatkokysymys: mitä sitten pitäisi tehdä, siis muuta kuin jättää tekemättä? Eli jatkaa velkaantumista viime vuosien malliin. Harvoin toimittajat siitä muistuttavat, vaikka tietävät, ettei se ole mahdollista.
Ennen, kun Suomessa oli moniarvoinen lehdistö, kokonaisuus oli tasapainoisempi. Nyt kaikki ampuvat yhtä aikaa kaikkea, mikä politiikassa liikkuu tai edes yritetään liikuttaa.
Umpisurkeaa tilaava media saa sitä.
Perinnöllinen valtionpäämies demokratiassa on absurdi ilmiö, mutta ei monarkian viehätys ole kadonnut. Ruotsalaiset ja britit todistivat sen taas juhliessaan uutta prinssiä ja vanhaa kuningatarta.
Elisabet II täytti 90 vuotta, mutta niinpä vain hoitaa virkaansa rinnallaan 94-vuotias prinssipuoliso. Komea suoritus.
Elisabetin kruunajaisjuhlissa 1952 Suomea edusti pääministeri Kekkonen. Matka oli vähän rohkeakin. Suomella ei korkean tason läntisiä kontakteja noina aikoina liiemmälti ollut.
Britannia, jolla oli valpas ja runsas tiedustelijaverkko Helsingissä, noteerasi matkan poliittisen merkityksen, mutta myös henkilökohtaisesti Kekkosen, kuten Arto Mansala uudessa Kanavassa kertoo.
Lopuksi vanha vitsi.
– Mitä englantilaiset sanoivat kun kuulivat Kekkosen tulevan Elisabetin kruunajaisiin?
– God Save the Queen.
Kari Hokkanen
Kirjoittaja on professori ja Ilkan entinen päätoimittaja.