Jotkut moitteet osuvat kovin, kovin lähelle. "Journalismin perusongelma on, että se on systemaattisesti harhaanjohtava tapa ymmärtää maailmaa."
Tämä on peräti jyrkästi sanottu, semminkin kun tiedotusvälineet ovat viime aikoina korostaneet luotettavan ja vastuullisen uutisoinnin merkitystä valemedioiden vastavoimana. Arvostelu tuntuu minustakin pahalta, sillä tokihan olisin – Kari Hotakaista epätarkasti mukaillakseni – mieluummin järjestyksen kuin kaaoksen mies.
Tällaisen kritiikin voisi ehkä jättää huomiotta, jos se laukaistaisiin nimimerkin takaa internetin keskustelupalstoilla. Rutkasti kiusallisempaa on, että sanoja on Harvardin yliopiston psykologian professori, kirjailija sekä julkinen intellektuelli Steven Pinker. (Tietenkin tärkeämpää olisi keskittyä viestin sisältöön kuin sen esittäjään, mutta minun retorinen työkalupakkini on tosi pieni.)
Pinkerin ja Pinker-henkisten ajattelijoiden mukaan media kertoo asioista jotka tapahtuvat. Ulkomaantoimittajat eivät matkusta Vietnamiin vain kertoakseen, kuinka maassa ei tänäänkään puhjennut sisällissotaa.
Paha saa siis suhteettoman suuren huomion, ja vielä suhteettomamman huomion saa nopeasti ja dramaattisesti tapahtunut paha. Berliinin 12 henkeä vaatineen terrori-iskun jälkeen toimittajien oli hyväksyttävää kysyä asiantuntijoilta, uskaltaako keskiseen Eurooppaan vielä matkustaa, vaikka monikaan tiedotusväline tuskin kyseenalaistaisi Saksan-reissua siksi, että maan liikenteessä kuolee noin 3 500 ihmistä vuosittain. Emme tietenkään tiedä, missä mittakaavassa terrori-iskut maassa jatkuvat, mutta tuskinpa germaaninen liikennekuolleisuuskaan yhtäkkiä tipahtaa esimerkiksi dekadia alemmalle tasolle.
24/7-uutissyklissä on vaikeaa seurata pitkän aikavälin kehityskulkuja, kirjoittaa Oxfordin yliopiston taloustieteilijä Max Roser Washington Postin esseessään Stop saying that 2016 was the 'worst year'.
– Jos sanomalehdet ilmestyisivät kaksi kertaa vuosisadan aikana, niiden etusivuilla kerrottaisiin, miten lapsikuolleisuus on laskenut 17 prosentista neljään, Roser perustelee.
Niin Roser kuin Pinkerkin muistuttavat, että pidemmän aikavälin indikaattoreilla mitattuna maailma on koko ajan muuttunut paremmaksi paikaksi. Ajatus vanhoista hyvistä ajoista johtuu paitsi psykologiasta, myös historian puutteellisesta tuntemuksesta.
Mikään ei tietenkään takaa kehityksen jatkuvan, eli paremman maailman puolesta pitää tehdä töitä. Tässä auttaa, jos pystymme tunnistamaan myönteisiä trendejä aiemmin edistäneet tekijät.
Näihin tekijöihin taas ei kuulu pirujen maalaaminen seinille. Vapaa, demokraattinen yhteiskunta vaatii ihmisten keskinäistä luottamusta, ja tuo luottamus murenee, jos keskitymme vain asioihin, jotka menevät pieleen.
MIKKO PULLIAINEN