Ylen uutisankkuri Matti Rönkä, 64, ei vielä osaa eritellä tarkemmin tuntemuksiaan huomisesta. Keskiviikkona hän lukee viimeisen uutislähetyksensä ennen eläkepäiviään.
Tähän mennessä mieli on täyttynyt "käytännön säätämisestä". Röngän on pitänyt esimerkiksi ostaa uusi puhelin eläkkeelle jäämisen myötä. Hän on myös antanut haastatteluita useille medioille, sillä tunnetun uutistenlukijan eläköityminen on herättänyt paljon kiinnostusta.
– Ehkä mieli vähän pakeneekin tällaisiin käytännön asioihin, hän sanoo STT:lle.
Sen hän kuitenkin jo tietää, että hän tulee kaipaamaan Ylen työyhteisöä.
– Perinteisen toimituksen meininkiä. On eri-ikäisiä ihmisiä, eri näkemyksiä, niistä sitten keskustellaan, väännetään ja käännetään, hän sanoo.
Töihin hän on sanonut voivansa lähteä joka päivä innostuneella ja uteliaalla mielellä.
Eläkepäivillään Rönkä aikoo ainakin viimeistellä seuraavan romaaninsa, ensi syksynä julkaistavan Onnen kaukoranta -kirjan.
– Se on häpeämättömän nostalginen. Tanssilavameininkiä 1970- ja 1980-luvun taitteesta, Rönkä tiivistää.
"Asiat eivät häviä vaikenemalla"
Pohjois-Karjalassa syntynyt Rönkä sanoo päätyneensä uutistyöhön sattumien kautta. Suvussa ei ollut toimittajia, eikä hän sellaisia tuntenut. Koulun esityksissä hän kyllä esiintyi, juonsi ja näytteli.
– Olin koulussa aika hyvä, mutta rahan tekeminen tai bisnes ei kiinnostanut. Lääketieteelliseen tuskin olisin päässyt. Sellainen epämääräinen asioiden selittämisen tarve, Rönkä pohtii alalle hakeutumisen motiiveja.
Röngälle oli kuitenkin selvää, että Helsinkiin piti päästä opiskelemaan. Yliopistossa hän luki valtiotieteitä.
Rönkä aloitti Ylen uutisjuontajana 2000-luvun alussa. Tätä ennen työkokemusta oli kertynyt muun muassa Ylen tv-uutisten uutispäällikkönä ja Helsingin Sanomissa.
Uutisankkurin työ on yksi media-alan näkyvimpiä. Katsojat tarkkailevat myös ankkurin olemusta, tapaa puhua ja pukeutua.
Rönkä kuvaa itseään "vähän turhamaiseksi". Hän sanoo valitsevansa aika huolellisesti kravatin ja taskuliinojen värit esimerkiksi viikonpäivien ja juhlavuuden asteen mukaan.
– Mutta miehellehän se on helppoa ja armeliaampaa. Kaikkinensa tällainen palaute (pukeutumisesta ja ulkonäöstä) on miehelle vähäisempää ja ystävällisempää. Naisvihan huomaa, ja se on käsin kosketeltavissa naisten saamassa palautteessa, hän sanoo.
Pitkästä ja näkyvästä urastaan huolimatta Rönkä sanoo välttyneensä isommilta kohuilta. Tuolit eivät ole hajonneet kesken lähetyksen. Joskus hän myöntää jäätyneensä hetkellisesti kesken haastattelun, lähinnä haastateltavan sanomisten vuoksi.
Hieman ennen eläkkeelle jäämistään Rönkä kuitenkin joutui pienen kohun keskelle, kun hän kysyi Ylen vaali-illan lähetyksessä, voiko valitsijayhdistyksen presidenttiehdokkaan, vihreiden tukeman Pekka Haaviston (vihr.) homoseksuaalisuus – tai Röngän tuolloisin sanoin "sukupuolinen suuntautuminen" – vaikuttaa kampanjointiin.
Kysymys nosti kritiikkiä. Haavisto itse antoi Ylelle antamissaan kommenteissa ymmärtää, että "toisella kierroksella Yleisradiolla oli tällainen uutisointi tai jonkinlainen mielipiteisiin vaikuttaminen".
Rönkä totesi myöhemmin Ilta-Sanomille, että seksuaalinen suuntautuminen olisi ollut kysymyksessä parempi termi. Kysymystä itsessään hän ei pidä aiheettomana.
Sittemmin tutkimuksissa on noussut esille, että Haaviston seksuaalisella suuntautumisella oli merkitystä osalle äänestäjistä.
– Minulla on sellainen käsitys, että heiluri on heilahdellut. On huomattu, että Suomi onkin paljon homofobisempi ja vanhoillisempi maa kuin luulimme. Toivon, että sen penkomista ja tutkimista jatketaan edelleen. Sellaiset asiat eivät häviä ainakaan sillä, että ne vaietaan.
"Tunnelma oli outo"
Uutistoimitus on pohjimmiltaan kriisiorganisaatio, Rönkä sanoo.
– Suuri osa päivistä on kuitenkin harjoittelua sitä varten, jos jotakin hirmuista tapahtuu. Miten se koneisto toimii, miten se pidetään virkeänä. Kun jotain yllättävää tapahtuu, ennalta suunnitellut asiat lentävät romukoppaan, hän sanoo.
Uutistapahtumista hänelle on jäänyt mieleen erityisesti Estonian uppoaminen vuonna 1994.
– Tunnelma toimituksessa oli outo, se meni kaikkien suojauksien läpi.
Myös koronapandemiaa Rönkä kuvaa kummalliseksi kokemukseksi, jota hän sanoo miettineensä paljon jälkikäteen.
– Koronapandemiahan muistutti ikään kuin maailmansotaa. Globaali kriisi, joka tuottaa kuolonuhreja, eikä sillä ole kestoa, hän sanoo.
Tavallisesti suuronnettomuudella on tietty kaari: ensin haetaan tietoja, sitten tulee syyllisten ja syiden etsintä ja tämän jälkeen suru- ja muistojuhla.
– Samalla on outoa, miten nopeasti se (korona) on mielestä unohtunut. Sen miten syyllisti itseään, jos unohti maskin, tai miten itsekin pelkäsi.
Paikallismedioiden tulevaisuus surettaa
Media-ala on ehtinyt muuttua Röngän uran aikana valtavasti. Tietyt perusarvot ja reaktiomallit eivät kuitenkaan ole muuttuneet, kuten se, miten uutinen tunnistetaan ja varmennetaan.
– Se on häkellyttävää, miten samanlaisena journalismin perusetiikka on säilynyt, hän sanoo.
Rönkä pohtii, että sai elää tietynlaisen journalismin kulta-ajan 1980- ja 1990-luvuilla, vaikka ei sitä tuolloin tajunnut.
– Oli paljon kilpailevia välineitä, töitä riitti, media-ala kasvoi.
Nyt nopeusvaatimukset ovat kasvaneet, julkaisualustoja on valtava määrä ja journalismin aikakäsitys on muuttunut. Esimerkiksi käsitys juttujen deadlineista on muuttunut: ne ovat päällä koko ajan, Rönkä sanoo.
– Aikakäsitys on muuttunut, ja tehokkuuden vaatimus on kasvanut. Se tuottaa tasalaatuisempaa työtä ja jälkeä. Mutta samalla joku yllätyksellisyys kenties jää puuttumaan.
Rönkä sanoo "murehtien miettivänsä" alueellista uutisointia. Se voi nykyisin olla yhden alueellisen sanomalehden ja saman yhtiön omistaman paikallislehden varassa. Rinnalla toimii mahdollisesti Ylen paikallinen toimitus.
– Onhan se moniäänisyyden kannalta hankala tilanne. Kunhan säilyisi suhteellisen vahva Yle ja olisi vähintäänkin pari erilaista kaupallisesti vahvaa toimijaa. Ideaali olisi, että kilpailevia ääniä olisi monta.