Sosiaalisessa mediassa kiertää viheliäinen visailu, jolla voit testata, vieläkö läpäisisit peruskoulun yhdeksännen luokan matematiikan opinnot.
Neljä vuosikymmentä sitten ei ollut ongelmia, mutta nyt näyttävät jotkut matematiikan osa-alueista olevan ehkä hieman kesäterässä.
Yhtälöt, prosenttilaskut, päässälasku ja tilastot vielä sujuivat, mutta annapa olla, kun oli ruvettava laskemaan tilavuuksia. Oikea vastaus piti hakea sulkemalla pois vääriä vastauksia, ei löytämällä se oikea heti.
Onneksi tehtäväpakettiin ei ollut sullottu todennäköisyyslaskuja. Siitä en olisi selvinnyt.
Matematiikkaa ei opi kuin laskemalla. Yhä edelleen kynä ja paperi ovat paras apuväline, vaikka koululaisista useimmat ottavatkin mieluummin käteensä laskimen.
Kun kaiken voi näpytellä koneelle, ei peruslaskutaitoja enää opita. Aiemmin ulkoa opetellut kertotaulut tuottavat tuskaa yhä useammalle, ja mikäli ne eivät ole hallussa, jää moni muukin matematiikan osa-alue hallitsematta.
Erityisen suuri kompastuskivi niin koululaisille kuin meille aikuisillekin näyttää tulleen prosenttilaskusta.
Ilta-Sanomissa (25.4.) kyseltiin ihmisiltä, paljonko maksaa 50 euron paita, mikäli se on 30 prosentin alennuksessa. Haastateltavat hakivat oikeaa vastausta mitä moninaisimmilla keinoilla, mutta useimmille ratkaisu jäi mysteeriksi.
Yllättävän moni nosti kädet pystyyn saman tien, ei halunnut edes yrittää.
Matematiikka ei edelleenkään kuulu koulujen suosikkiaineisiin.
Se valitettavasti myös näkyy, sillä matemaattisten aineiden opettajista ennustetaan tulevan pulaa jo lähivuosina. Etenkin pohjoisen ja itäisen Suomen kouluihin on vaikea löytää päteviä opettajia.
Syitä on monia. Pitkäjänteinen ja oppiaineena raskas matematiikka ei vedä nopeaan tiedonhankintaan tottuneita nuoria. Hetkellinen ajattelu on helpompaa kuin monipolvinen ja ratkaisukeskeinen opiskelu, jota matematiikkaa edellyttää.
Matematiikka oli pitkään poikien laji. Ei ole enää, sillä tunnollisemmat ja tietotekniikkaan vähemmän hurahtaneet tytöt ovat kirineet taidoissaan poikien tasalle, ohikin.
Yläkoululaisten oppimistulokset ovat laskeneet useamman vuoden ajan. Viime viikolla saattoivat alan gurut kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä Kansallinen koulutuksen arviointikeskus kertoi, ettei osaamisen taso ole enää heikentynyt.
Hurraa-huutoihin ei kuitenkaan ole aihetta. Suurella osalla yläkouluaan päättävistä on taidoissaan niin suuria puutteita, ettei heidän tasonsa yllä edes arkielämän tarpeisiin.
Eniten tihkaisee prosenttilasku – ei mikään yllätys.
Minun peruskoulussani matematiikkaa opiskeltiin tasokursseilla. Jos laskeminen sujui, tai edes kiinnosti, valittiin laaja matematiikka. Jos taas tihkaisi, oltiin suppealla.
Laajalta matematiikalta oli mahdollisuus jatkaa lukioon, suppealta ei.
Keskustelu tasokurssien palauttamisesta pulpahtaa pintaan aina toisinaan. Ei se ehkä olisi huono vaihtoehto.
Tasokurssit olisivat reiluja sekä opettajalle että oppilaalle. Työrauha paranisi, samoin oppimistulokset, ja ehkäpä myös kiinnostus itse aineeseen lisääntyisi.
Tasokursseista luovuttiin, koska niiden katsottiin lisäävän lasten eriarvoisuutta. Eikö tasa-arvoa ole kuitenkin se, että jokainen saa opetusta omista lähtökohdistaan?
MARJA TYYNISMAA