Marjannoukkimisgeeni, voiko minulla olla sellainen? Viime päivät olen poiminut mustikoita, ja sormia vallan syyhyttää päästä marjapensaisiin, jotka ovat ensi viikonlopun aikaa vievää työmaata.
Onko minulla ikään kuin verissä marjanpoiminta, olenko perinyt tämän ominaisuuden? Edesmenneen tätini hautajaisissa puhuttiin hänen intohimostaan poimia marjoja. Aivan viime voimillaan hän olisi vielä halunnut mennä marjaan.
Viime kesänä istuin marjapensaissa yhtenä päivänä yksitoista tuntia. Kävin tosin välillä kippaamassa täydet sangot mustaherukoita ja tulin sisälle syömään. Kahvitkin join puutarhassa.
Kun suvussa on lääkäreitä, juteltiin epigenetiikasta, uudesta käsityksestä, kuinka perimä toimii. Tästä aiheesta kirjoitetaan paljon lääketieteellisissä julkaisuissa.
Epigenetiikan kantavana ajatuksena on, että yksilön perimässä voi tapahtuma pysyviä ja periytyviäkin muutoksia ilman, että itse DNA muuttuu. Joitakin vuosia sitten vielä sanottiin, että epigeneettiset ominaisuudet: hankitut taidot, tiedot, sekä opit eivät periydy seuraavaan sukupolveen. Nyt uskotaan, että näin voi käydä ja tätä voi käyttää hyväksi monessa, esimerkiksi lääketieteessä.
Epigenetiikka tarkoittaa hankittujen ominaisuuksien siirtymistä seuraaville polville. Jossain on sanottu, että olet sitä, mitä mummosi söi. Vanhempien ja isovanhempien ravitsemus voi vaikuttaa vaikkapa saamaasi syöpäriskiin.
Epigeneettinen tutkimus on kiinnostavaa ja ajankohtaista. Ihmisen sopeutuminen ei ole vain edelliseltä sukupolvelta opittuja asioita, vaan tiedon, taidon ja suhtautumisen siirtoa sukupolvelta toiselle perintötekijöissä.
Tätini hautajaisissa oli jälkiruokana mustikkarahkaa kunnioituksena marjanpoimijalle. Mustikoita jälkiruoassa oli enemmän kuin rahkaa.
Marjojen noukkiminen voisi olla tyypillinen geeneihin siirtynyt ominaisuus, joka ilmenee sisäisenä pakkona ja myös tyytyväisyytenä poimia marjoja ja minun tapauksessani erityisesti myös sieniä.
Lääkäriserkkuni arveli, että marjojen poimimisvimma on ehkä edellisiltä sukupolvilta peritty geeneihin kirjautunut imperatiivi suojautua kylmään ja talven varalle, kerätä ikään kuin varastoa.
Vanhempien ja jossain määrin isovanhempienkin elintavat ja kokemukset vaikuttavat seuraavaan polveen. Omassa seuraavassa polvessa ei tunnu olevan marjanpoimimisvimmaa, sitä ei ainakaan vielä ilmene.
Jotkut väittävät, että tarvitaan viisikin sukupolvea, ennen kuin jokin uusi tietty käyttäytyminen on iskostunut luonnollisella tavalla johonkin yksilöön.
Ehkä marjanpoiminnassani on lapsuudessa saatua hyvää tunnetta. Yrittäjä-äitini ei juuri ehtinyt marjaan, mutta isoäitini ja isotätini kanssa olin marjassa ja mukana oli kahvia, jota istahdettiin kannonnokkaan juomaan. Kun olin lapsi, kiirettä ei ollut, eikä marjasaaliin määrä ollut ratkaisevan tärkeää.
Epigeneettiset muutokset synnyttävät solujen DNA:han epigeneettisiä merkkejä, jotka voivat käynnistää, sammuttaa, vaimentaa tai voimistaa geenien toimintaa tilanteen mukaan.
Joku on verrannut tätä kuin virtakatkaisijaan, joka kytkee geenin päälle tai pois tai volyyminappiin, joka säätelee, millä voimakkuudella geeni toimii. Marjannoukintanappini on päällä.
TARJA RIIHIMÄKI
tarja.riihimaki@i-mediat.fi