Seitsemänkymmentä vuotta sitten, vuonna 1952, pääministeri Urho Kekkonen kirjoitti pamfletin: ”Onko maallamme malttia vaurastua.” Silloin luotiin pohjaa aluepolitiikalle, muun muassa Pohjois-Suomen teollistamiselle.
Maailman historiassa tapahtuu aina asioita, joissa pienellä Suomella ei näytä olevan kovin suurta roolia. Yllätyksiä tulee ja niihin joudumme reagoimaan. Elämme nyt Euroopassa yhden sellaisen, ei toivotun yllätyksen, Ukrainaan tapahtuneen hyökkäyssodan keskellä.
Tällaisella Paasikiven aikana syntyneellä, muistuvat mieleen monet menneiden vuosikymmenien puheet maamme huoltovarmuudesta.
Kun vuosi sitten keväällä valmistauduimme koronan siirtämiin kunnallisvaaleihin, vastasin erään median kyselyyn, että meidän tulisi ottaa huomioon omien alueidemme vahvuudet ja käyttää niitä niin, että voimme niiden avulla luoda hyvinvointia ja myös kehittyvää teknologiaa tulevia energiaratkaisuja varten.
Tämän päivän lehtitietojen mukaan Tornion Terästehtaalla mietitään tuotannon siirtämistä ”energiaevakkoon” halvemman sähkön maahan. Kokkolassa Bolidenin sinkkitehtaalla puolestaan joudutaan rajoittamaan tuotantoa, koska se ei enää ole kannattavaa, kaikkein kalleimman sähkön aikaan.
Jos perheiden ja kotitalouksien korkean sähkön hinnan lisäksi työpaikat rupeavat karkaamaan ulkomaille, uhkaavat meitä synkät ajat. On syytä ottaa turpeen osalta pari askelta taaksepäin saadaksemme aikaa uusille energiaratkaisuille.
Olemme joutuneet näkemään, että vanhaa ei pidä purkaa, ennen kuin on luotu uutta tilalle. Sähkön hinta on pilvissä. Se ahdistaa monia. Maakuntamme Keski-, Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaa ovat rikkaita, Ruotsissa uusiutuvaksi luonnonvaraksi luokitellun, turpeen tuottajia.
On erikoista, että juuri omalle luonnonvarallemme ja siitä leipänsä ansainneille yrittäjille ja työntekijöille, jotka omalla työllään toivat, ainakin pieneltä osin, lisäarvoa, vakautta ja huoltovarmuutta maamme energiaomavaraisuuteen ja tuottivat sitä hyvinvointia, jolla uusia energiaratkaisuja olisi voitu kehittää ja tarjosivat ainakin aikaa niiden kehittämiselle, luettiin sellaisia ”madon lukuja”, että moni joutui lopettamaan turpeen noston. Se ei koskettanut vain sähköntuotantoa ja lämmitysenergiaa, vaan se voi kalliisti kostautua myös elintarviketuotannossa tarvittavan turpeen pulana ja elintarvikkeiden hintojen nousuna.
Näyttää siltä, että maallamme ei ole ollut malttia vaurastua, vaan liika innokkuus ja ideologia, ennen valmiutta, uhkaa lisätä kylmyyttä talvella, köyhyyttä ja hätää.
Sähkö ei tule pistokkeesta eikä valtio voi maailman tappiin saakka kasvattaa velanottoa korjatakseen liian hätiköidyksi osoittautunutta energiapolitiikkaa.
Vaikutusarvioita pitkällä ja lyhyellä aikavälillä pitää arvioida uudelleen. Mikä on esimerkiksi Haapaveden turvevoimalan tilanne?
Hannu Kippo (kd.)
Kokkola