Opettajalla on odotuksia oppilaittensa suhteen; ne vaikuttavat oppilaiden kouluviihtyvyyteen ja oppimistuloksiin. Jos opettaja lähtee siitä, että oppilas on lahjaton tai suorastaan typerä, hän on kuin lääkäri, joka olettaa tutkimatta, että potilas on kuolemansairas . Lääkäri tekee kuitenkin jokaisesta potilaasta erillisen diagnoosin ja yrittää parantaa hänet.
Oppilailla on erilaisia lahjoja ja ajattelutyylejä; myös persoonallisuudenpiirteet vaihtelevat. He kehittyvät eritahtisesti.
Kaikkia ei voi opettaa samalla tavalla, eihän erikokoisia jalkojakaan voi väkisin tunkea samaan kenkäpariin.
Rosenthal ja Jacobson tekivät vuonna 1968 klassisen tutkimuksensa opettajan odotusten seurauksista.
Oppilaille tehtiin testi kouluvuoden alussa. Opettajille kerrottiin, että testi ennusti, ketkä oppilaista tulisivat ylittämään odotukset kouluvuoden aikana
Tutkijat nimesivät opettajille täysin satunnaisesti 20 prosenttia koulupopulaatiosta muka ”älykkäiksi kukkaan puhkeajiksi.” Opettajat eivät tienneet petoksesta, testi ei ennustanut oppilaitten tulevaa kehitystä.
Kävi kuitenkin niin, että ”kukkaan puhkeajien” älykkyysosamäärä ja koulusaavutukset paranivat eniten. Opettajat opettivat heitä enemmän ja yksilöllisemmin kuin muita.
Opettajat odottavat yleensä eniten niiltä oppilailta, jotka ovat aikaisemmin yltäneet hyviin saavutuksiin. He saattavat jopa uskoa, että ulkonäöltään miellyttävät oppilaat ovat älykkäitä. Tärkeää on myös opettajatovereilta saatu tieto oppilaista.
Oppilaan kotitausta muovasi varsinkin menneinä vuosikymmeninä lasten tulevia koulukokemuksia.
Köyhyys oli usein olevinaan merkki suvun perinnöllisestä tyhmyydestä. Muuan rehtori kertoi minulle saaneensa kansakoulussa viisi nelosta, koska oli syrjäkylältä.
Toisaalta kaupunkilaispojallekin kerrottiin, että hänen tuleva kotinsa on katuojassa. Kas kummaa! Pojasta kasvoi rehtori, vieläpä entiseen kouluunsa, jossa hänet katuojaan tuominnut yhä opetti.
Nykyopettajat osaavat tunnistaa paremmin odotusten vaikutukset omaan käyttäytymiseensä ja moni kiinnittää tietoisesti huomiota niihin oppilaisiin, jotka tarvitsevat apua, vaikka työ sujuisi helpommin koululahjakkaiden ja tunnollisten oppilaiden kanssa.
Nuori nainen kertoi hyvästä opettajasta: ”Opettaja ei ajatellut, että pojat eivät pärjää tytöille kielissä. Ehkä siksi pojatkin opiskelivat innokkaasti ja myös oppivat. Kun opettaja huomasi, jos oppilaalla oli murheita tai henkilökohtaisia ongelmia, hän saattoi kysellä niistä vaivihkaa kahden kesken. Syntyi tunne, että opettaja todella välitti jokaisesta.”
Hyvä opettaja välittää aidosti oppilaiden hyvinvoinnista. Mutta kun oikein monet oppilaat voivat oikein huonosti, juuri aidosti välittävästä, tunnollisesta opettajasta voi tulla uhri, joka uupuu, eikä kykene enää opetustyöhön.
Monessa oppilasryhmässä vallitsee kaaos ja apua tulisi saada nopeasti. Mistä rahat, mistä kuraattorit, mistä terapeutit? Sitten taas kauhistellaan, kun seuraava iso katastrofi tapahtuu. Päättäjät voivat järjestää yhteisen käsienpesunäytöksen ennen hautajaisia. Oppilaat voivat tallentaa tilaisuuden koulujen moderneilla digilaitteilla.
KARI UUSIKYLÄ