Vierailin huhtikuun Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa. Tapasin suomalaiset mepit ja kävin kuuntelemassa puheenvuoroja terrorismista, maahanmuutosta, Panaman papereista ja maataloudesta. Näistä meitä eteläpohjalaisia koskettaa eniten viimeisin.
Huoli maataloudesta ja sen säilymisestä ei ole vain suomalaisten ongelma. Halpuuttaminen, liiallinen byrokratia, tukien valuminen väärään paikkaan tai Venäjän kauppasaarto eivät ole vain meitä koskettavia asioita.
Elämme täällä syrjäisessä Suomessa helposti niin omassa kuplassamme, ettemme näe kriisin olevan yhteinen. Ahdingossa eivät ole vain suomalaiset maanviljelijät, vaan koko maanosa. Euroopassa puhutaan ruokaturvasta. Siitä, että pystymme jatkossakin tuottamaan ruokaa omavaraisesti.
Täysistunnon puheenvuoroissa oman maansa ahdinkoa valitti jokaisen maan edustaja. Vaikeuksissa olivat hedelmä- ja vihannesviljelijät, maitotilat ja sianlihantuottajat ympäri Eurooppaa. Pahimmillaan joissain maissa hedelmien ja vihannesten tuottajista jo 70 prosenttia oli mennyt konkurssiin.
Puheenvuoroissa nousi esiin huoli siitä, että alkutuottaja joutuu kantamaan kohtuuttoman vastuun meneillään olevista kriiseistä. Vastuu pitää pystyä jakamaan jokaiselle prosessin vaiheelle.
Vaikka tällä hetkellä itse kuluttajana hyödyn kriisistä, olen tästä täysin samaa mieltä. Reilu vuosikymmen takaperin markkinoille tuotiin Reilun kaupan tuotteet, joiden tarkoitus on parantaa kehitysmaiden viljelijöiden ja työntekijöiden asemaa. Nyt olisin valmis lanseeraamaan Reilun kaupan hinnat, joilla taataan, että reilu osa tuotteen hinnasta menee tuottajalle.
Meillä on edelleen kaupoissa kotimaista, puhdasta ruokaa. Se ei ole itsestäänselvyys, vaan arvo, jota pitää muistaa arvostaa. Kotimaisen ruuan tukeminen Etelä-Pohjanmaalla ei liity pelkästään ruuan saatavuuteen, vaan se on yhteydessä myös satoihin työpaikkoihin alueella.
Viimeistään silloin, kun nälkä kurnii vatsassa, muistaa, mikä loppu viimeksi on tärkeää.
Laura Syväoja
päätoimittaja